12.3.07

Menee huonosti

YLE:n uutiset kertoo, että pienituloiset maksavat Suomessa yhä suuremman osan veroista. Ansiotulojen verotuksen keventäminen on johtanut siihen, että rikkaat maksavat yhä vähemmän veroja, koska suurin osa veroista kerätään jo tasaveroina kuten arvonlisä- ja kunnallisverona. Tasaverot ovat ankaria köyhille: pienituloinen ja suurituloinen maksaa saman prosentin mukaan.

Toisaalta palkkojen osuus kansantulosta on romahtanut samaan aikaan kun omaisuus- ja yrittäjätulot ovat kasvaneet. Reko Ravela havainnollistaa tilastoilla palkkojen ja omaisuustulojen kehitystä. Jos palkkojen osuus kansantulosta olisi suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 1990, se merkitsisi 8000 euroa vuodessa lisää jokaista palkkatyöläistä kohti.

Muiden kuin palkkatulojen osalta tilastot ovat vielä ankeampaa luettavaa. Kotihoidon tuen reaaliarvo on laskenut 34 %, opintorahan 20 %, lapsilisän 10,8 % ja toimeentulotuen perusosan 4 %. Omaisuustulojen reaalinen kasvu on puolestaan ollut 282 %.

Käykääpä tsekkaamassa tilastot Rekon blogista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksityisyrittäjämäisesti mutta palkansaajana työtä tekevä, osaava ja toimelias, mutta silti ansiosidonnaisella. Teen tuntityönä tai työsuhteina. Laskutettavaa tuloa on kuukaudessa 100 - 500 euroa keskimäärin. Tästä puolet saan käteen. Yrittäjä en voi olla, koska enhän saisi ansiosidonnaista. Siksi osuuskunnan jäsenyys.

Tänään juuri laskeskelin yhden asiakkaani kertyneitä tunteja laskutettavaksi. Yritys, joka usein teetättää töitä, ei ole nyt pyytänyt mitään. Siis käytännössä yhden asiakkaan tunnit tuossa, vaikka tarjouksia olen lähetellyt. Kun yksityiselle asiakkaalle lähtee lasku yli 469 euroa siellä täällä viikon aikana tekemistäni tunneista (11h), saan siitä lopulta käteen noin 85 euroa - koska liitto rankaisee! Tuntihintani on matala, mitään kesäloma- tai laitehankintoja ei tällä tavalla tehdä. Tyäterveys - mikä se on?

Jos lasken em. työn palkanmuodostusajaksi tämän koko ajan, jona työtä kotona tein ja/tai odotin asiakkaan vastauksia (jolloin en siis oikein muuta työtä voisi edes vastaanottaa), on se 1,5 euroa tunnilta.

Peruspalkka tasoittaisi stressiä. Verot minimiin! Työstä ei saa rankaista!! Ansiosidonnainen uusiksi! Tarveharkinta liitton ja muihin instansseihin!

Veroja olen valmis itsekin maksamaan enemmän sitten, kun olen vihdoin saanut työpaikan - jossa maksetaan palkkaa työnantajan käytettävissä olosta.

Minunkaltaisillani ei ole rentoa vapaa-aikaa - ei ole selkeää toimeentuloa eikä voimia työttömän toimistotöiden ym koukeroiden ja lappujen täyttelyn jälkeen.
On vaikea ylläpitää tsemppiä lainanlyhennysten ja aina uudelleen itsensä markkinoinnin (hakemukset, tarjoukset) maailmassa. Pätkätyöläiset voivat sentään hyvin, jos on pätkiä mitä laittaa peräkkäin.. Alallani on ylitarjontaa, jota eivät auta liiat koulutuspaikat tai itse itsensä ja kolelgat kuristavat, liian alhaisella hinnalla ja/tai pimeästi työtä tekevät.

Anna, oikeudenmukaisuutta lisää monimuotoiseen työnteon maailmaan, jossa työ, tekijät ja oletukset ja arvottamiset eivät ole aina reiluja - edes yrittävää, toimeliasta, osaavaa, koulutettua kohtaan. Saat ääneni tätä taustaa vasten.

Anna Kontula kirjoitti...

Moi, ja kiitos äänestäsi. Ikävän tutulta tuo arkirumbasi kuulostaa...

Työväenliike myi aikanaan vallankumouksen ja lähti sopimusyhteiskuntaan sillä ehdolla, että myös työläiset saisivat aikaisemmin vain keskiluokalle kuuluneen turvatun toimeentulon. Nyt ei ole vallankumousta, mutta yhä harvemmalla sitä turvallisuuttakaan. Kuka petti ja milloin se tapahtui?

Kapitalismin mekaniikan kannalta on tärkeää pitää ihmisiä varpaillaan, sillä kun toimeentulo on epävarma, ihmiset suostuvat riistosuhteisiin ja toisaalta kokevat tarpeelliseksi haalia enemmän varallisuutta kuin välttämättä tarvitsisivat.

Ympäristön kantokyvyn vuoksi länsimaissa pitäisi laskea tavarakeskeisyyteen perustuvaa materiaalista elintasoa. Se onnistuu vain, jos perustoimeentulo on sillä tavoin turvattu, ettei omaisuutta ole pakko kerätä "pahan päivän varalle". Siksi joku perustulomalli on ihmiskunnan selviämisen ehto.