5.2.09

Tyhmä laki

On olemassa lakeja, jotka ovat kaikkien mielestä hyviä ja sellaisia, jotka jakavat mielipiteitä. Sitten on vielä olemassa lakeja, joiden älyttömyydestä kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä, mutta joiden muuttaminen vain on käsittämättömän vaikeaa…

Eräs tällainen kummallisuus on, ettei työttömäksi jäänyt rakentaja voi osallistua työn ohessa suoritettavaksi suunniteltuun koulutukseen menettämättä työttömyyskorvaustaan. Valtiovalta ilmeisesti pelkää, että ihmiset salaa alkaisivat kehittää itseään, vaikka työtön ei meillä saisi kuin maata kotona ja ehkä käydä kirjastossa lukemassa lehteä.

Kun tiedetään maassa olevan lähikuukausina kymmeniä tuhansia rakennusalan työttömiä, olisi järkevää tarjota näille ihmisille mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan. Sillä myös pidettäisiin huolta, että seuraavassa noususuhdanteessa ammattityövoimaa on saatavilla. Koulutuksen salliminen ei vielä sinällään maksaisi mitään, koska oppilaitoksilla on jo taskussa rahaa sen järjestämiseen. Työn oheen suunniteltu koulutus ei myöskään voi olla "este työllistymiselle", mikäli nyt jostakin taivaasta niitä työpaikkoja sattuisi tipahtamaan.

Samasta asiasta väännettiin jo 1990-luvun laman aikaan. Perimätieto kertoo työministeri Ilkka Kanervan laatineen silloin käskykirjeen, jonka mukaan työtön saattoi opiskella kuukauden menettämättä ansiosidonnaista, kunhan oli kutsun tullen valmis töihin lähtemään. Eikö nyt olisi taas aika?