26.5.06
Keittiöihmisten asialla ja vähän syöjienkin
Ylipäätään olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän raporttiin. Olen pitkään kirjoittanut ja pohtinut työelämän muutokseen ja erityisesti prekariaattiin liittyviä kysymyksiä, mutta lähinnä siirtolaisten ja seksityöntekijöiden näkökulmasta. Oli ihan kasvattavaa kierrellä välillä keittiöillä katsomassa, miten sama kehitys näkyy perinteisellä duunarinaisten alalla. Ja näkyyhän se. On siirrytty oman koulun keittiöstä McAteria-ajatteluun. Työntekijöiden määrää on vähennetty rajusti, ja loput juoksevat työajalla, luopuvat tauoistaan ja tekevät palkatonta ylityötä. Keittiötyö muuttuu monotonisempaan suuntaan. Kun tuotteistus etenee, ei ammattitaitoa enää tarvita, ja näin voidaan alkaa laskea palkkoja.
Tampereen Ateria antoi ainakin mulle konkreettisen kurkistusreiän maailmanlaajuiseen ilmiöön. Laitoskeittiössä teoria työmarkkinoiden polarisaatiosta muuttuu lihaksi, etten sanoisi lihapullaksi.
22.5.06
Omaishoitajat ja pätkätyöt
Mulla ei yleensä ole tapana kommentoida kokouksia – niitä on niin usein ja monissa käsitellään tärkeitä ja monimutkaisia asioita. Nyt kuitenkin viimeisestä kaupunginvaltuuston kokouksesta (17.5.) on tullut niin paljon kyselyitä, että muutama sana lienee paikallaan. Oman toimintani kannalta isoja kysymyksiä olivat omaishoitajien tilanne ja pätkätyöt.
Valtuusto käsitteli lisätalousarviossaan muun muassa omaishoitajien tilannetta. Meillä on olemassa tietyt kriteerit omaishoidon tuen saamiselle, mutta koska kyse ei ole subjektiivisesta oikeudesta, ei sitä olla myönnetty kaikille kriteerit täyttäville. Nyt talousarvion yhteydessä kokoomus, demarit ja vassarit esittivät reilua miljoonaa omaishoitajien vapaapäivien lisäämiseen ja nykyisten menojen kattamiseen. Vihreät esittivät vielä siihen reilua miljoonaa, jolla tuen piiriin saataisiin myös ne omaishoitajat, jotka nyt on jätetty ulkopuolelle. Keskusteltuani asiasta pitkään mm. Marjatta Stenius-Kaukosen kanssa, päädyin äänestämään vihreiden esityksen mukaan oman ryhmäni vastaisesti.
Ajattelen niin, että kyllä julkisen sektorin pitää kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Jos on luvattu tietyt kriteerit täyttävälle ryhmälle jokin etuus, on se sitten annettava kaikille. En myöskään pidä riittävänä perusteluna, ettei rahaa ole, kun kaikki yliopistokollegojen selvitykset toistavat, että omaishoito itse asiassa tuottaa kunnille säästöjä, koska se vähentää kalliiden laitospaikkojen tarvetta.
Samassa kokouksessa sain vastauksen aloitteeseeni, että jokainen kaupungin ”epätyypillinen” työsuhde pitäisi erikseen katsoa ja mahdollisuuksien mukaan vakinaistaa. Tai ei se oikeastaan ollut vastaus, totesivat vain, että niin pitäisi, mutta ”aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin”.
Toin esille asiasta muutaman faktan. Tampereen kaupunki ketjuttaa edelleen määräaikaisia työsuhteita pysyväisluontoisissa tehtävissä. Tampereen kaupungilla on töissä myös henkilöitä, jotka ovat tehneet samaa työtä samassa paikassa yhtäjaksoisesti vuosikausia erilaisina sijaisuuksina. Kerroin myös, että näiden määräaikaisten suurin ryhmä ovat nuoret naiset, monet heistä pienten lasten äitejä.
Työn sirpalemaisuus ja epävarmuus tekee sen, että määräaikaisessa työsuhteessa olevat eivät uskalla ajaa omia oikeuksiaan silloinkaan, kun lakia selvästi rikotaan. Heidän mahdollisuutensa oman elämän suunnitteluun ovat myös muita heikommat. Käytännössä se tarkoittaa, että määräaikaisten työsuhteiden väärinkäytöllä kaupunki ulkoistaa riskejä yksityisille ihmisille ja samanaikaisesti lisää tehokkuuttaan laittomasti. Tampere on kyllä linjannut muutoksissa työsuhdeturvan vakituisissa työpaikoissa oleville, mutta pätkätyöporukka ei kiinnosta ketään.
Tein aiheeseen liittyen myös uuden aloitteen vuokratyövoiman käytön hillitsemiseksi kaupungin organisaatiossa. Ei sillä ehkä vielä saada tuloksia, mutta pidetään asiaa taas vähän paremmin agendalla.
8.5.06
Onko Euroopan kaupungeilla tulevaisuus?
Jos muistorikkaita iltabileitä ei lasketa, päällimmäiseksi mieleen jäi professori Michael Parkinsonin esitelmä. Hän on ollut viime vuodet projektissa, jossa kartoitettiin Iso-Britannian kaupunkien tilaa. Maassahan on tätä tilaaja-tuottaja –mallia toteutettu jo 1980-luvulta lähtien. Parkinson totesi, että erityisesti kasvavien kaupunkitalouksien ja kilpailukyvyn kääntöpuolena on monessa paikkaa ollut porsche-hamburger divide eli voimakkaasti polarisoituneet työmarkkinat: toisaalla ovat ne, jotka ostavat porscheja, toisaalla ne, jotka myyvät hampurilaisia.
Mielestäni tämä erityisen selvästi tietenkin USA:ssa näkynyt yhteiskunnan kahtiajakautuminen pitäisi ottaa meillä kaupunkisuunnittelussa vakavasti nyt, kun tilanteelle on vielä jotakin tehtävissä. Usein voivotellaan, miten Suomen kaupunkikehitys onh pientä ja jälkijunassa. Se voisi kuitenkin olla myös etu, meillä olisi monessa suhteessa mahdollisuus ottaa opiksemme muiden virheistä ja tehdä asiat viisaammin. Ikävä kyllä, tähän ei ole hirveästi löytynyt kiinnostusta päättäjien keskuudesta.
Toinen kaupunkisuunnittelun kannalta oleellinen uhka näyttäisi syntyvän kaupunkikeskusten kuihtumisesta. Monissa asutuskeskuksissa rikkaat veronmaksajat ovat siirtyneet varsinaisen cityn ulkopuolelle lähikuntiin ja toisaalta sosiaaliset ongelmat kasautuvat keskustaan. Nämä ympäristökunnat ovat haluttomia osallistumaan keskuskaupungin kustannuksiin, mikä entisestään lisää alueellista ja hallinnollista eriytymistä.
Pienistä ja konkreettisista työryhmistä antoisin taisi olla se, jossa tukholmalaisen Kistan työvoimatoimiston ihmiset kertoivat työstään. Kista on alue, jolla samanaikaisesti sijaitsee paljon rikkaita yrityksiä ja iso maahanmuuttajaväestö. Yritykset työllistävät paljon, mutta turhan harvoin omalta alueeltaan: valmiiksi järjestelmän sisällä olevien ruotsalaisten on helpompi saada töitä.
Työvoimatoimisto onkin panostanut erityisesti maahanmuuttajien ja yksityisen sektorin työnantajien välisen kynnyksen madaltamiseen. Menestyksekkään toiminnan taustalla on
-työvoimatoimiston oma tiimi, joka toimii hyvin yhteen, tuntee hyvin toistensa vahvuudet ja jonka työntekijöistä monella on itsellään vahva maahanmuuttajatausta
-asiakkaaksi tulevien siirtolaisten kuunteleminen ja yksilöllinen palvelu, joka mahdollistaa sopivan työpaikan etsimisen ja hakijan vahvuuksien kartoittamisen
-luottamuksen ja yhteistyön rakentaminen paikallisiin yrittäjiin
-siirtolaisten neuvominen ruotsalaiseen työmarkkinakulttuuriin
Monen maahanmuuttajataustaisen työnsaantimahdollisuudet katkeavat työnantajien rasismiin, kyllä sitä alkaa usko mennä, kun ei 200 työpaikkahakemuksella pääse yhteenkään haastatteluun. Työpaikan saantia vaikeuttaa, että 75-80% niistä löytyy epävirallisten verkostojen kautta, joihin siirtolainen ei pääse. Siksi usein pelkkä työvoimatoimiston etsivä työ ja/tai suositus auttavat työn saamisessa.
Tietenkään mallilla ei ratkaista niitä todellisia ongelmia, josta maahanmuuttajien kohtaama rasismi johtuu. Se ei myöskään auta niitä paperittomia siirtolaisia, joilla ei ole mitään asiaa edes virallisille työmarkkinoille, saati työvoimatoimistoon. Systeemi vääristää jo siksi, että se keskittyy neuvomaan maahanmuuttajia kohtaamaan työnantajia, mutta ei ohjaa työnantajia tulkitsemaan hakijoita kulttuurisesti oikein. (Usein käytetty esimerkki kulttuuriristiriidoista on, miten monissa maissa silmiin katsominen osoittaa röyhkeyttä mutta pohjoismaissa se liitetään rehellisyyteen.) Silti oli hienoa, että maahanmuuttajataustaisen väestön avittamiseksi työelämään oltiin onnistuttu kehittelemään edes joiltain osin tehokas väline. Tsemppiä vaan Kistaan!