Mukaan siirtolaisverkostoon

Tästä tuli nyt sitten oikea verkostoitumisen teemaviikko. Osallistuin tapaamiseen, johon oli koottu maahanmuuttajataustaisten ihmisten asemasta huolestuneita tahoja - oli taas väkeä useammastakin kirkkokunnasta, Rasmuksesta, nuoria hippihörhöjä vihreistä ja vasemmistosta, pitkän linjan siirtolaisaktivisteja ja niin edespäin. Saimme aikaiseksi lähinnä ongelmakenttää kartoittavan yleiskeskustelun, mutta jonkinlainen verkosto on nyt saanut alkunsa.Kävin myös tsekkaamassa Pyynikillä "vallattua" taloa. Hommaa puuhaa ihan uusi aktivistipolvi, joita en (vielä) kovin hyvin tunnekaan. Aurinko paistoi ja meneillään oli iloiset siivoustalkoot. Olivat saaneet sovittua Tilakeskuksen kanssa rakennuksen käyttöönsä siksi aikaa, kun kaavapäätökset viipyvät valituskierroksella - tarkoittaa kahta, ehkä jopa viittä vuotta. Rakennuksesta järjestyy muun muassa ´väliaikainen toimipiste Oikeutta eläimille -porukalle ja jotain taidetiloja.

Saako Tampere oman Pro-tukipisteen

Pro-tukipiste oli kutsunut koolle niitä tahoja, joita sekistyöntekijöiden asiat Tampereella saattaisivat kiinnostaa. Mukana oli väkeä ainakin kaupungilta, lastensuojelusta, päihdepuolelta, seurakunnista - ja tietysti minä. Päätimme yrittää hakemusta Raha-automaattiyhdistykselle, josko Pro-tukipiste voisi laajentua myös Tampereelle. Helsinki kun on niin syrjässä.

Matti Harjuniemi

Tämän takia kannatti käväistä Helsingissä, antoisimpia tapaamisiani miesmuistiin! Lounastin tänään rakennusliiton puheenjohtajan kanssa. Niin lounasseura (hillitty, sivistynyt, avoin ja kohtelias, mutta samalla maanläheinen), itse lounas (alku- ja jälkiruokineen) kuin sen yhteydessä käyty keskustelukin ilahduttivat.

En ole puolen vuoden yrittämisestä huolimatta saanut sovittua tapaamista Palvelualojen ammattiliittoon, jolle seksityöntekijöiden asiat tietysti ensisijaisesti kuuluvat. Luulen, että he pelkäävät, että jo kuuntelemalla minua tulevat ottaneeksi kantaa prostituutiokysymykseen - seksihän kuuluu ay-liikkeelle vain siinä tapauksessa, että se ymmärretään ansiotyönä. Kun sitten huomasin rakennusliiton ottavan yllättävän ajankohtaisia ja fiksuja kantoja maahanmuuton ja harmaan työn kysymyksiin, ajattelin koettaa sitä kautta. Tapaamisen järjestämisessä ei ollut ongelmia.

Maahantulolakimme ovat monella tapaa vaikeita ja mielivaltaisia. Kun samanaikaisesti monet sektorit tarvitsevat työvoimaa ja toisaalta tulijoita on, tilanne johtaa siihen, että yhä suurempi osa Suomeen tulevista siirtolaisista on luvatta maassa. Ulkomaalaisen asema on tietysti aina epävarma, mutta paperittomat siirtolaiset ovat täysin vailla oikeuksia. Tämän pitäisi kiinnostaa myös vakituisessa työsuhteessa olevaa perusduunaria, sillä muiden heikkoa asemaa (riistokielellä tuottavuutta) käytetään vuosikymmenten kuluessa taisteltujen työelämän oikeuksien rapauttamiseen.

Paperittomat siirtolaiset voivat työllistyä vain harmaalle sektorille. Miehille se tarkoittaa rakennus- tai telakkatyötä, naisille koti- tai seksityötä. Miesten asema on parempi, sillä heidän aktiviteettinsa sentään tunnustetaan työksi ja kuuluu siten työlakien piiriin. Siirtolaisnaiset ovat kaikkein suojattomampia hyväksikäyttöä ja riistoa vastaan.

Tavoitteeni ei ole liittää seksityöläisiä rakennusliittoon tai edes saada raksaa innostumaan heidän asioidensa ajamisesta. Tässä vaiheessa on jo hyvin, jos onnistun tapaamaan johtotason ay-aktiiveja ja saan heidät kuuntelemaan. Toivon, että vähän kerrassaan madiassa muiden riistettyjen työntekijäryhmien joukossa mainittaisiin myös seksityöntekijät, että ay-väki alkaisi hiljalleen pitää sitä osana omaa agendaansa. Luulen, että Harjuniemi tajusi viestin.

Koti on kaikkien oikeus

Tänään olen kuntalaisen pyynnöstä selvitellyt, miksi kaupungin omistama VTS vuokraa asuntoja rakennusliikkeille. Lähtötilanne näytti lupaavalta: eikös julkisisn varoin rakennettuihin kohtuuvuokran asuntoihin pitäisi asuttaa perheitä eikä kapitalismin kätyreitä!

No, kissanraatoa ei kuitenkaan löytynyt. Yrityksille vuokrattuja asuntoja oli lopulta vain alle parikymmentä ja nekin sellaisia, joita ei peruskorjaustarpeen tai huonon sijainnin vuoksi saatu vuokrattua muuhun käyttöön. Näyttää siltä, että vaikka yksiöistä ja kaksioista on edelleen pulaa, Tampereella asunnottomuus on saatu isojen asuntojen osalta kuriin.

Vaikein kohta lienee nyt se, miten ihmiset saadaan säilyttämään vuokra-asuntonsa silloinkin, kun satunnainen kriisi tai pitempään jatkuneet vastoinkäymiset estävät vuokranmaksun. Ei kaikilla ole mahdollisuutta kerätä puskurikassaa, eivätkä kaikki saa lainaakaan, joten kun jotain menee pieleen, talous kaatuu nopeasti.

Tai kun mielenterveysongelmainen poikkeaa pariksi kuukaudeksi sairaalaanlataamaan akkuja eikä raha enää hoitomaksujen jälkeen riitä vuokraan, miten saada koti säilymään? Aika kolkkoa on palailla toipilaana keskelle muuttohärdelliä, kun muutenkin on elämässä ihmettelemistä.

Näillä leveysasteilla kodin pitää olla kaikkien oikeus, vaikka kuinka töppäilisi, tai vaikka oma elämänhallinta olisi kuinka hukassa. Nyt pitäisi keskittyä vääntämään siitä, että saataisiin enemmän tuettua asumista ja sosiaalista isännöintiä.

Lääkäriaikaa varaamassa

Ensinnäkin haluan pahoitella hiljaiseloa täällä blogissa ja annakontula.netissä. Se ei johdu minusta, vaan teknisistä ongelmista.

Tänään yritin taas lähes mahdotonta eli varata lääkäriaikaa Tampereella. Operaatioon kului puhelimessa kaksi tuntia. Ensin minulle ilmoitettiin ykskantaan, ettei aikaa saa. Kun yritin sitten selvittää, miten voi olla mahdollista, ettei minulle anneta lääkäriaikaa millekään päivälle edes kaukaiseen tulevaisuuteen, pompoteltiin minua ihmiseltä toiselle 14 tai 15 henkilön kautta!

Lopulta kerroin olevani kaupunginvaltuutettu. Kas kummaa, kahdessa minuutissa löytyi oikea ihminen vastaamaan ja lopulta sain ajankin. En kuitenkaan ole tyytyväinen. Lain mukaan lääkärille on päästävä tietyn ajan kuluessa, eikä asiaa voi noin vain jättää avoimeksi. On tietysti ymmärrettävää, että palvelut ruuhkautuvat, kun minun alueellanikin on lääkäriä kohden pahimmillaan yli 2800 asukasta. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus on muuten alle 2000 asukasta per lääkäri. (Köyhässä Kuubassa lääkäreitä on muuten yksi per 168 asukasta ja hoidon laatu länsimaiden tasolla.)

Eniten minua ihmetyttää, miten lääkärille pääsevät sellaiset ihmiset, jotka eivät voi sanoa olevansa kaupunginvaltuutettuja. On törkeä tilanne, jos ihmisen pitää olla valmis soittelemaan tuntikausia eri ihmisille saadakseen lääkäriajan, johon jokaisella on kuitenkin lain mukaan oikeus.