19.4.06

Matti Harjuniemi

Tämän takia kannatti käväistä Helsingissä, antoisimpia tapaamisiani miesmuistiin! Lounastin tänään rakennusliiton puheenjohtajan kanssa. Niin lounasseura (hillitty, sivistynyt, avoin ja kohtelias, mutta samalla maanläheinen), itse lounas (alku- ja jälkiruokineen) kuin sen yhteydessä käyty keskustelukin ilahduttivat.

En ole puolen vuoden yrittämisestä huolimatta saanut sovittua tapaamista Palvelualojen ammattiliittoon, jolle seksityöntekijöiden asiat tietysti ensisijaisesti kuuluvat. Luulen, että he pelkäävät, että jo kuuntelemalla minua tulevat ottaneeksi kantaa prostituutiokysymykseen - seksihän kuuluu ay-liikkeelle vain siinä tapauksessa, että se ymmärretään ansiotyönä. Kun sitten huomasin rakennusliiton ottavan yllättävän ajankohtaisia ja fiksuja kantoja maahanmuuton ja harmaan työn kysymyksiin, ajattelin koettaa sitä kautta. Tapaamisen järjestämisessä ei ollut ongelmia.

Maahantulolakimme ovat monella tapaa vaikeita ja mielivaltaisia. Kun samanaikaisesti monet sektorit tarvitsevat työvoimaa ja toisaalta tulijoita on, tilanne johtaa siihen, että yhä suurempi osa Suomeen tulevista siirtolaisista on luvatta maassa. Ulkomaalaisen asema on tietysti aina epävarma, mutta paperittomat siirtolaiset ovat täysin vailla oikeuksia. Tämän pitäisi kiinnostaa myös vakituisessa työsuhteessa olevaa perusduunaria, sillä muiden heikkoa asemaa (riistokielellä tuottavuutta) käytetään vuosikymmenten kuluessa taisteltujen työelämän oikeuksien rapauttamiseen.

Paperittomat siirtolaiset voivat työllistyä vain harmaalle sektorille. Miehille se tarkoittaa rakennus- tai telakkatyötä, naisille koti- tai seksityötä. Miesten asema on parempi, sillä heidän aktiviteettinsa sentään tunnustetaan työksi ja kuuluu siten työlakien piiriin. Siirtolaisnaiset ovat kaikkein suojattomampia hyväksikäyttöä ja riistoa vastaan.

Tavoitteeni ei ole liittää seksityöläisiä rakennusliittoon tai edes saada raksaa innostumaan heidän asioidensa ajamisesta. Tässä vaiheessa on jo hyvin, jos onnistun tapaamaan johtotason ay-aktiiveja ja saan heidät kuuntelemaan. Toivon, että vähän kerrassaan madiassa muiden riistettyjen työntekijäryhmien joukossa mainittaisiin myös seksityöntekijät, että ay-väki alkaisi hiljalleen pitää sitä osana omaa agendaansa. Luulen, että Harjuniemi tajusi viestin.

Ei kommentteja: