Aina oppii uutta. Tiesitkö, että englannin kielen virallisissa yhteyksissä maasta käännyttämistä tarkoittava sana deportation, viittaa ranskaksi (déportation) pakkosiirtoa keskitysleirille, erityisesti natsien toisen maailmansodan aikaisia toimia.
Mielessä käy väkisinkin epäilys, että yhteys ei ehkä ole pelkästään historiallinen sattuma. Länsimaiden ulkomaalaispolitiikka kiristyy koko ajan. Usein pakolaisstatuksen eväämistä seuraa hakijan karkottaminen jollekin noista valtavista pakolaisleireistä, joilla ruuan, koulutuksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien puute on pikemmin sääntö kuin poikkeus. Erityisesti naisten on vaikea saada pakolaisstatusta ja monesti heihin kohdistuvia vainoja ei edes tulkita poliittisiksi turvapaikan oikeuttavassa mielessä.
Tylyn pakolaispolitiikan tietäen, osa ihmisistä pyrkii mieluummin laittomasti maahan. Tällöin heistä tulee paperittomia ja siten myös oikeudettomia siirtolaisia. Monissa maissa talous käytännössä pysähtyisi ilman tätä halpaa ja vaivatonta työvoimareserviä. Paperittomien siirtolaisten heikko asema toimii kilpailuetuna ja siten auttaa niistämään myös virallisen työvoiman oikeuksia.
13.8.06
4.8.06
World Cup tulee, prostit ja katulapset valmiina!
Toinen päivä Durbanissa. Kommunisti-ystäväni Johannesburgista kutsui minut illalliselle. Hän halusi esitellä minut läheiselle yhteistyökumppanilleen Pat Hornille. Pat on Streetnetin kansainvälisten asioiden koordinaattori. Työtä piisaa, sillä kattojärjestöön kuuluu työläisten liittoja 18 maasta kolmelta eri mantereelta, yhteensä yli 200 000 katukaupustelijaa.
Seuraava jalkapallon maailmanmestaruuskisat on tarkoitus järjestää Etelä-Afrikassa 2010. Kuten joka paikassa muuallakin, suurta kansainvälistä urheilutapahtumaa edeltävät katujen ”siistiminen” paikallisista, joille katu saattaa olla ainoa koti ja elinkeino. Pat kertoi, että he ovat ottaneet yhteyttä kodittomien ja prostituoitujen yhdistyksiin sekä katulapsia auttaviin järjestöihin. Tavoitteena on kampanja sen puolesta, ettei kukaan joutuisi pidätetyksi, kodittomaksi tai vaille toimeentuloa vain siksi, että jalkapalloturisteille ja medialle halutaan esitellä länsimaisesti siistitty katumiljöö.
Kampanja on tarkoitus toteuttaa siten, että Streetnet voisi myöhemmin käyttää siitä saatuja kokemuksia muissa maissa. Toivottavasti idea onnistuu!
Seuraava jalkapallon maailmanmestaruuskisat on tarkoitus järjestää Etelä-Afrikassa 2010. Kuten joka paikassa muuallakin, suurta kansainvälistä urheilutapahtumaa edeltävät katujen ”siistiminen” paikallisista, joille katu saattaa olla ainoa koti ja elinkeino. Pat kertoi, että he ovat ottaneet yhteyttä kodittomien ja prostituoitujen yhdistyksiin sekä katulapsia auttaviin järjestöihin. Tavoitteena on kampanja sen puolesta, ettei kukaan joutuisi pidätetyksi, kodittomaksi tai vaille toimeentuloa vain siksi, että jalkapalloturisteille ja medialle halutaan esitellä länsimaisesti siistitty katumiljöö.
Kampanja on tarkoitus toteuttaa siten, että Streetnet voisi myöhemmin käyttää siitä saatuja kokemuksia muissa maissa. Toivottavasti idea onnistuu!
3.8.06
Informaalin työvoiman haaste ay-liikkeelle
Terveisiä Durbanista, Etelä-Afrikasta! Kerran neljässä vuodessa järjestettävä sosiologian maailmankonferenssi oli nyt ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Viikon mittaisen tapahtuman ohjelmavihotkin olivat yhteensä 700 sivua, joten arvata saattaa, että paljon tärkeää jäi kuulematta. Jotain silti tarttui mukaan.
Yksi selvästi nousussa oleva teema tuntui olevan informaalin työn ja työntekijöiden tutkimus. Vaikka virallisen järjestelmän ulkopuolelle jäävä taloudellinen mikroyritteliäisyys onkin ensisijaisesti kehitysmaiden ilmiö, natsaa siitä käytävä keskustelu hyvin yhteen länsimaisten prekariaattiteemojen kanssa. Ja vaikka kyse onkin ”pimeästä” työstä, usein se linkittyy läheisesti viralliseen talouteen. Samaa työtä saatetaan muodollisesta statuksesta riippuen tehdä jopa samassa yrityksessä hyvin erilaisilla työehdoilla. Erilaisissa alihankintaketjuissa formaali ja informaali vaihtelevat ja monet työntekijät toimivat molemmilla sektoreilla joko vuorotellen tai samanaikaisesti. Siinä missä informaali työ on länsimaissa keskittynyt ennen muuta tietyille (naisten matalapalkka-) aloille, kehitysmaissa se on usein jakautunut sirpaleina kaikille talouden aloille.
Informaali sektori on ensisijaisesti köyhimpien ihmisten juttu. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa arvioidaan 30-40 % työvoimasta olevan virallisen työn ja siten usein myös virallisten tukijärjestelmien ulkopuolella. Heidän kuukausitulonsa ovat noin 50 euron luokkaa. Silti kyse on myös taloudellisesti merkittävästä asiasta: nämä köyhät ihmiset tekevät 8-12 % Etelä-Afrikan bruttokansantuotteesta. (Luvun ulkopuolelle on tavalliseen tapaan jätetty naisten kotityö, joka sekin sijoittuu informaalin puolelle.)
Suuri osa informaalin sektorinh työstä on muodoltaan mikroyrittäjyyttä. Nekin, jotka ovat jollakin toisella töissä, ovat usein muodollisesti itsenäisiä sopimusosapuolia. Näin nämä kaikkein pahiten poljetut työläiset jäävät usein ay-liikkeen tuen ulkopuolelle – esimerkiksi Bangladeshissa informaalin sektorin työntekijät eivät edes saa muodostaa ammattiliittoja. Monet tutkijat vaativatkin, että myös työn sosiologiassa pitäisi ”employee”-sanan sijaan käsitettä ”worker”. Olisiko se sitten suomeksi, että ay-liikkeen hellimästä ”palkansaajasta” siirryttäisiin taas puhumaan työläisistä tai ainakin työntekijöistä? Voiko käydä niin, että tulevaisuudessa yhä enemmän vain maailman eliitti tekee palkkatyötä (Richard Floridan ”Luova luokka”), kun taas rahvaan työt ovat yhä useammin muodoltaan yrittäjämäistä tai osittain informaalin piirissä?
Yksi selvästi nousussa oleva teema tuntui olevan informaalin työn ja työntekijöiden tutkimus. Vaikka virallisen järjestelmän ulkopuolelle jäävä taloudellinen mikroyritteliäisyys onkin ensisijaisesti kehitysmaiden ilmiö, natsaa siitä käytävä keskustelu hyvin yhteen länsimaisten prekariaattiteemojen kanssa. Ja vaikka kyse onkin ”pimeästä” työstä, usein se linkittyy läheisesti viralliseen talouteen. Samaa työtä saatetaan muodollisesta statuksesta riippuen tehdä jopa samassa yrityksessä hyvin erilaisilla työehdoilla. Erilaisissa alihankintaketjuissa formaali ja informaali vaihtelevat ja monet työntekijät toimivat molemmilla sektoreilla joko vuorotellen tai samanaikaisesti. Siinä missä informaali työ on länsimaissa keskittynyt ennen muuta tietyille (naisten matalapalkka-) aloille, kehitysmaissa se on usein jakautunut sirpaleina kaikille talouden aloille.
Informaali sektori on ensisijaisesti köyhimpien ihmisten juttu. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa arvioidaan 30-40 % työvoimasta olevan virallisen työn ja siten usein myös virallisten tukijärjestelmien ulkopuolella. Heidän kuukausitulonsa ovat noin 50 euron luokkaa. Silti kyse on myös taloudellisesti merkittävästä asiasta: nämä köyhät ihmiset tekevät 8-12 % Etelä-Afrikan bruttokansantuotteesta. (Luvun ulkopuolelle on tavalliseen tapaan jätetty naisten kotityö, joka sekin sijoittuu informaalin puolelle.)
Suuri osa informaalin sektorinh työstä on muodoltaan mikroyrittäjyyttä. Nekin, jotka ovat jollakin toisella töissä, ovat usein muodollisesti itsenäisiä sopimusosapuolia. Näin nämä kaikkein pahiten poljetut työläiset jäävät usein ay-liikkeen tuen ulkopuolelle – esimerkiksi Bangladeshissa informaalin sektorin työntekijät eivät edes saa muodostaa ammattiliittoja. Monet tutkijat vaativatkin, että myös työn sosiologiassa pitäisi ”employee”-sanan sijaan käsitettä ”worker”. Olisiko se sitten suomeksi, että ay-liikkeen hellimästä ”palkansaajasta” siirryttäisiin taas puhumaan työläisistä tai ainakin työntekijöistä? Voiko käydä niin, että tulevaisuudessa yhä enemmän vain maailman eliitti tekee palkkatyötä (Richard Floridan ”Luova luokka”), kun taas rahvaan työt ovat yhä useammin muodoltaan yrittäjämäistä tai osittain informaalin piirissä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)