25.1.07

Valistusta myös keski-ikäisille miehille

Sosiaali- ja terveysministeriökin on huomannut, että kansalaisten huolehtiminen seksuaaliterveydestään laskee kuin lehmän häntä. Huomiota on kiinnitetty erityisesti nuoriin: sukupuoliteitse tarttuvien infektioiden ja raskaudenkeskeytysten määrä kasvaa. Joka viides aloittaa seksielämän (tarkoittavat varmaankin seksiä kumppanin kanssa?) jo alle 14-vuotiaana. Työryhmä esittää ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille ja kondomien hintojen alentamista.

Kannatan lämpimästi kumpaakin. Nimenomaan nuorten kohdalla hinta voi todella olla käytön este. On myös paikallaan, että kouluissa puhutaan jälleen seksistä tai ainakin uhkaillaan sen vaaroilla – tässä välissä opetus oli pitkään yksittäisten valistuneiden opettajien varassa. Kyselyssä melkoinen osa ysiluokkalaisista ei tiennyt, että vain kumi suojaa seksitaudeilta ja että kuukautisten alettua voi tulla raskaaksi.

Niin tietämättömiä kuin nuoret voivatkin olla, itse olen kyllä enemmän huolissani suurista ikäluokista, joista suuri osa on vielä seksuaalisesti aktiivisia ja joilla on varaa ja aikaa matkustaa ympäri maailmaa. Olen kiertänyt paljon puhumassa seksistä erilaisille ryhmille. Erityisesti joidenkin keski-ikäisten miesten asenteet voivat olla järkyttäviä: Kumeja ei osata käyttää tai ei haluta ”kun ei sitten seiso”. Taudeista ei niin väliksi, antibiooteillahan nuo paranevat. Nuorille me saamme infoa koulujen kautta, mutta kuka ohjastaisi näitä? Nämä seksihurjastelijat ovat tietysti keski-ikäisten miesten vähemmistö; ikä ja pysyvä parisuhde osaltaan vähentävät potentiaalisten hurjastelijoiden määrää.

Tutkijana olen huomannut, että huomattavan usein keski-ikäisille miehille seksi on jotakin, mitä kyllä tehdään ja jonka saamiseen nähdään aikaa ja vaivaa, mutta johon liittyvistä asiakysymyksistä ei – ainakaan nuoren naisluennoitsijan kanssa – puhuta. Kaikkein vaikein kuulijakunta minulla on ollut eduskunnassa. Huulta kyllä osataan seksistä heittää, mutta jos pitää puhua vaikkapa prostituutiosta, hedelmöityshoidoista tai homoadoptiosta, juoksevat keski-ikäiset kansanedustajamiehet punastuneena nurkan taakse piiloon.

Luettuani aamun lehden jäin myös miettimään, miten siihen pitäisi suhtautua, että valtiovalta säännöllisesti kerää tietoja, julkaisee tilastoja ja etsii erilaisia ohjauskeinoja ihmisten seksikäyttäytymiseen. Me pidämme sitä itsestäänselvyytenä, mutta kyseessähän on historiallisesti hyvin uusi ilmiö. Kaivoin Foucault’n Seksuaalisuuden historian kirjahyllystä. Hän kirjoittaa valtiovallan ja viranomaisten kiinnostuksesta ihmisten seksuaalisuuteen, paitsi kontrollin välineenä, myös länsimaisen yhteiskunnan erityisenä fetissinä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mari teet hyvää työtä. Sinunlaisia naisia tarvitaan enemmän. Olen myös ihmetellyt miksi seksi on aina niin vaikea asia keskustella vitsailematta tai punastelemalla. Se on aivan normaali asia.

myytinmurtaja kirjoitti...

Minulle on tullut se vaikutelma, että ainakin joidenkin keski-ikäisten miesten maailmankuvassa seksi on miesten reviiriä, samanlainen suorittamisen ja pätevyyden osoittamisen alue kuin esimerkiksi auton korjaaminen. Sinne ei - hassua kyllä heteroseksin ollessa kyseessä - nainen mahdu.

Kun sitten nuorempi, toisenlaisen sukupolven nainen jostain syytä puhuu heidän kanssaan seksistä, se on heille aivan does not compute. Se on vähän sama asia, kuin se, että he yhtäkkiä joutuisivat keskustelemaan vaikka autoista tai tietokoneista niitä tuntevan naisen kanssa. Tai käyttäisivät itse roiseja kirosanoja äijäseurassa äijyyttään korostaakseen, mutta siten törmäisivätkin karkeasti kiroilevaan naiseen.

Maailmanjärjestys on uhattuna. He punastuvat ja ovat hämillään.