Suomalainen supermarketti muistuttaa nykyään tosi-tv:n eloonjäämisformaattia. Pelimerkkeinä ovat työtunnit. Myyjät yrittävät kahmia näitä itselleen niin paljon, että palkalla pärjäisi. Työnantajapuoli taas pyrkii jakamaan tunteja siten, että kauppa pyörisi mahdollisimman halvalla.
Useimmissa suurissa kaupoissa noudatetaan liiketoimintaoppia, jossa riskit keskitetään osa-aikaisille työntekijöille. Taattuja viikkotunteja voi olla kolme tai kolmekymmentä, kuitenkin niin vähän, ettei palkalla tahdo saada jääkaappiaan täytettyä. Varmojen tuntien ja elämiseen riittävän palkan välille jää harmaa alue, jossa vallitsee tavarahyllyviidakon vahvimman laki.
Isoissa marketeissa 70-80 prosenttia työntekijöistä kiinnitetään osa-aikaisella sopimuksella. Noin puolet heistä on opiskelijoita, joille järjestely sopii elämäntilanteeseen ja palkka kattaa vain osan toimeentulosta. Toinen puoli koostuu kuitenkin opiskeluvaiheen ohittaneista ja usein perheellisistä naisista. Heille osa-aikaisuus tarkoittaa köyhyyttä ja jatkuvaa lisätuntien kärkkymistä. Kun kaupat ovat auki joka päivä, myös myyjät ovat jatkuvasti töissä tai työvalmiudessa.
Omistajalle osa-aikaisuus on selvää rahaa. Suhdannetappiot voi niistää suoraan palkkakustannuksista ja toimeentulon epävarmuus tuottaa kuuliaista työvoimaa. Palvelualojen ammattiliiton mukaan on tavallista, että ”hankalia työntekijöitä” rangaistaan vetämällä työtunnit minimiin. Kilpailu niukoista tunneista nakertaa työpaikan sisäistä henkeä ja ehkäisee järjestäytymistä. Ristiriitojen keinotekoinen rakentaminen sopii hyvin tositelkkariin, mutta tosielämässä myös seuraukset ovat valitettavan todellisia.
Markettien myynti on sen verran vakaata, että halutessaan ne voisivat mainiosti tarjota halukkaille kokoaikaisia työsopimuksia. Kysymys ei ole siitä, että talousvaikeuksiin joutuneet yritykset nipistäisit henkilöstömenoista. Pikemminkin näyttää siltä, että mitä paremmin kaupalla menee, sitä heikommilla ehdoilla siellä tehdään töitä. Viime kädessä tämän voiton kustantavat veronmaksajat, kun myyjien riittämätöntä palkkaa on täydennettävä asumistuella.
(Julkaistu Pirkanmaan sanomissa 13.7.)
29.7.11
3.7.11
Valussa Euroopan rautanyrkki?
Ei minua huoleta, että eurooppalaisten veronmaksajien rahoja syydetään pankeille perään kyselemättä tai vastuullisia etsimättä. Se on epäreilua ja huolimatonta, mutta lopultakin vain rahaa.
Enemmän huolettavat ne sopimusehdot, joilla rahaa jaetaan. Esimerkiksi Portugalin tukipaketissa on kaikkiaan 222 pienellä präntättyä kohtaa, jotka sisältävät leikkauksia palkoista, sosiaaliturvasta ja kouluilta. Lisäksi edellytetään strategisesti tärkeän valtion omaisuuden polkumyyntiä. Listalla ovat satamien, lentokenttien ja energiayhtiöiden yksityistämiset.
Velkaantuneille maille tarjotaan sellaista uusliberalismin matokuuria, että jos ei tauti vielä tapa, lääkkeet sen varmasti tekevät.
Sopimusehdoista syntyy negatiivinen kierre, jossa vaaditut leikkaukset vähentävät kulutuskysyntää ja siten vaikeuttavat kotitalouksien ja yritysten mahdollisuuksia selvitä veloistaan. Tämä puolestaan kasvattaa pankkien roskalainataakkaa, pienentää valtion verotuloja ja lisäävät työttömyyden kustannuksia.
Suomalaiset ovat syyttömiä tilanteeseen ja siksi aiheesta harmissaan, kun nyt joutuvat maksumiehiksi. Toisaalta, eivät tätä sotkua tehneet myöskään velkamaiden kansalaiset. Meidän rahamme voimalla heidät pannaan luopumaan sosiaaliturvasta, palveluista ja työoikeuksista. Ei ihme, että myös kreikkalaisia ja portugalilaisia harmittaa.
Samaan aikaan Euroopan keskuspankki valmistelee pysyvää rahastoa, jolla varmistettaisiin ylikansallinen pankkituki myös tulevaisuudessa. Sen myötä Eurooppaan vakiinnutetaan vastuuton ja riskitön luototustoiminta, jonka myötä maa toisensa jälkeen ajautuu kriisiin ja pakotetaan uusliberalisointiohjelmiin. Monet asiantuntijat ovat arvostelleet, ettei tällainen vakaussopimus suinkaan vakautta tuo, päinvastoin: nyt rakennetaan turvattomuuden, tukahdutettujen talouksien ja kasvavien tuloerojen Eurooppaa.
Vaihtoehtojakin olisi. Voitaisiin vaatia pankkeja vastuuseen löyhästä luototuksestaan ja puhdistamaan roskalainat taseistaan. Voitaisiin ohjata velkamaat hallittuun sovitteluun, jossa ulkopuolista tukea suunnataan peruspalvelujen ja työpaikkojen turvaamiseen.
Toimenpiteiden kattamiseksi voitaisiin säätää rahoitusmarkkinaveroja. Mikäli pankkitukiin olisi turvauduttava, olisi vastineeksi vaadittava pankkien osittaista kansallistamista.
Ei muutaman maan velkaantuminen tarkoita vielä Euroopan loppua. Sen sijaan vakaussopimus, siitä ei voi olla varma
(Julkaistu Lehtiyhtymän paikallislehdissä 3.7.2011)
Enemmän huolettavat ne sopimusehdot, joilla rahaa jaetaan. Esimerkiksi Portugalin tukipaketissa on kaikkiaan 222 pienellä präntättyä kohtaa, jotka sisältävät leikkauksia palkoista, sosiaaliturvasta ja kouluilta. Lisäksi edellytetään strategisesti tärkeän valtion omaisuuden polkumyyntiä. Listalla ovat satamien, lentokenttien ja energiayhtiöiden yksityistämiset.
Velkaantuneille maille tarjotaan sellaista uusliberalismin matokuuria, että jos ei tauti vielä tapa, lääkkeet sen varmasti tekevät.
Sopimusehdoista syntyy negatiivinen kierre, jossa vaaditut leikkaukset vähentävät kulutuskysyntää ja siten vaikeuttavat kotitalouksien ja yritysten mahdollisuuksia selvitä veloistaan. Tämä puolestaan kasvattaa pankkien roskalainataakkaa, pienentää valtion verotuloja ja lisäävät työttömyyden kustannuksia.
Suomalaiset ovat syyttömiä tilanteeseen ja siksi aiheesta harmissaan, kun nyt joutuvat maksumiehiksi. Toisaalta, eivät tätä sotkua tehneet myöskään velkamaiden kansalaiset. Meidän rahamme voimalla heidät pannaan luopumaan sosiaaliturvasta, palveluista ja työoikeuksista. Ei ihme, että myös kreikkalaisia ja portugalilaisia harmittaa.
Samaan aikaan Euroopan keskuspankki valmistelee pysyvää rahastoa, jolla varmistettaisiin ylikansallinen pankkituki myös tulevaisuudessa. Sen myötä Eurooppaan vakiinnutetaan vastuuton ja riskitön luototustoiminta, jonka myötä maa toisensa jälkeen ajautuu kriisiin ja pakotetaan uusliberalisointiohjelmiin. Monet asiantuntijat ovat arvostelleet, ettei tällainen vakaussopimus suinkaan vakautta tuo, päinvastoin: nyt rakennetaan turvattomuuden, tukahdutettujen talouksien ja kasvavien tuloerojen Eurooppaa.
Vaihtoehtojakin olisi. Voitaisiin vaatia pankkeja vastuuseen löyhästä luototuksestaan ja puhdistamaan roskalainat taseistaan. Voitaisiin ohjata velkamaat hallittuun sovitteluun, jossa ulkopuolista tukea suunnataan peruspalvelujen ja työpaikkojen turvaamiseen.
Toimenpiteiden kattamiseksi voitaisiin säätää rahoitusmarkkinaveroja. Mikäli pankkitukiin olisi turvauduttava, olisi vastineeksi vaadittava pankkien osittaista kansallistamista.
Ei muutaman maan velkaantuminen tarkoita vielä Euroopan loppua. Sen sijaan vakaussopimus, siitä ei voi olla varma
(Julkaistu Lehtiyhtymän paikallislehdissä 3.7.2011)
29.6.11
Aborttikysymykseen on vain vääriä vastauksia
Aborttikeskustelu käydään tasaisin väliajoin aika lailla saman kaavan mukaan. Nyt se on täällä taas, sillä kristillisdemokraattien vaatimuksesta hallitusohjelmaan tuli kirjaus lainsäädännön tarkastelusta. Sen mukaan raskauden keskeytyksen saa julkisen terveydenhuollon palveluna ja pääsääntöisesti aina 12. raskausviikkoon saakka. Samalla tarvetta keskeytysten määrään pyritään vähentämään seksivalistuksella, ehkäisyvälineiden saatavuudella ja lapsiperheiden riittävällä sosiaaliturvalla.
Niin kuin hallitusneuvotteluissakin kävi, usein abortin vastustajat käyttävät ensimmäisen keskusteluvuoron. He vetoavat elämän pyhyyteen, erityisesti syntymättömän lapsen elämän. Miten poliitikot voisivat noin vain päättää, että 11-viikkoainen sikiö on pelkkä solumöykky, kun sitä vain viikkoa myöhemmin vaalitaan ihmisvauvana?
Tähän vastapuolella on tapana muistuttaa, että myös abortin kieltämiseen liittyy vakavia eettisiä ongelmia. Vuosituhansien ajan on naisia painostettu, pakkonaitettu ja raiskattu raskaaksi. Päätöksiä hedelmöittymisestä ovat tehneet miehet, vaikka seuraukset kaatuvat naisten harteille. Lapsen syntymä ei ole vain avuton ensihymy ja söpöjen pikkujalkojen tepsutusta, se voi merkitä myös köyhyyttä, väsymystä tai väkivaltaa. Naiset ovat saaneet maksaa hedelmöittymisestä nuoruutensa, vapautensa, hampaansa ja monesti henkensäkin. Eikö naiselle kuulu oikeus päättää omasta ruumiistaan, siinä kuin miehillekin?
Ristiriita on sovittamaton. Lopulta keskustelussa päädytäänkin takaisin mykkäkouluun, joka jatkuu aina seuraavaan ryöpsähdykseen saakka.
Jos unohdetaan hetkeksi nämä suuret periaatteelliset kysymykset syntymästä, elämästä ja vapaudesta, Suomen malli näyttäisi kuitenkin toimivan hyvin. Turvallisen abortin mahdollisuus on vienyt leivän ”enkelintekijöiltä”, joiden käsiin aikaisemmin kuoli tuhansia naisia. Myös abortin vastustajilla pitäisi olla syytä tyytyväisyyteen, sillä Suomessa tehdään tosiasiallisesti vähemmän keskeytyksiä kuin niissä maissa, joissa lainsäädäntö on tiukempaa. Kun suomalainen malli ei siis kärsi mistään välittömästä kriisistä, nyt voisi olla tilaa pohtia, mitä uusia näkökulmia yhteiskunnallinen muutos on tuonut aborttipolitiikkaan.
Olisi aika keskustella esimerkiksi siitä, miten miesliikkeen heräämisen tulisi vaikuttaa aborttioikeuksiin. Julkisuudessa on näkynyt joitakin vaatimuksia miehen oikeudesta olla tulematta vanhemmaksi, mutta entä toisin päin? Kun hedelmöittyminen on ehkäisyvälineiden myötä paremmin naisten kuin miesten käsissä ja samaan aikaan miehet kantavat yhä enemmän vastuuta syntyvien lasten hoivassa, eikö tämän muutoksen pitäisi heijastua myös siihen, kuka ja millä ehdoin voi päättää raskauden keskeytyksestä? Jos esimerkiksi parinkunnan lasten ensisijaisena hoitajana kunnostautunut isä haluaisi pitää lapsen ja urasuuntautunut äiti haluaa keskeytyksen, onko isällä sananvaltaa? Entä miten silloin turvataan naisen ruumiillinen autonomia?
Toinen merkittävä yhteiskunnallinen muutos on lääketieteen kehitys, jonka seurauksena sikiön kehitysvauriot voidaan havaita jo raskauden alkuvaiheessa. Näistä raskaudenkeskeytyksistä ei puhuta, vaikka kaikki perheet ohjataan rutiiniseulontoihin ja yhä useamman abortin takana on sikiön oletettu vammaisuus. Kun seulonnan syytä ei avata vanhempien kanssa, toimenpiteeseen ohjautuvat nekin, jotka aikovat pitää sikiön vammaisenakin.
Tiedetään, että joissakin keräilijäkulttuureissa vammaiset vastasyntyneet tapettiin, koska koko heimon selviytyminen riippui ratkaisevasti sen jäsenten toimintakyvystä. Toisaalta tiedetään myös, että jo kivikauden yhteisöissä saatettiin huolehtia vaikeasti liikuntavammaisista aina aikuiseksi asti. Nyt yhdessä maailman rikkaimmista maista on luotu kattava neuvolajärjestelmä, joka epäsuorasti kannustaa abortoimaan sairaat lapset. Se on rakennettu ilman avointa keskustelua siitä, millaista käsitystä perheestä, ihmisestä ja yhteisöstä se palvelee.
Mikäli lapsi todetaan vammaiseksi, voidaan keskeytys tehdä erikoisluvalla vielä 24. raskausviikolla. Poikkeukselle on lääketieteellinen perusta, kehitysvaurioita ei nimittäin välttämättä havaita aikaisemmin. Samalla laki kuitenkin lähettää piiloviestiä siitä, että terve sikiö arvotetaan ihmiseksi kolmen kuukauden jälkeen, mutta vammainen saa ihmisoikeudet vasta kolme kuukautta myöhemmin. Kun näin vahva eettis-poliittinen linjaus tehdään hiljaisuudessa virkamiestyönä, syntyy ikäviä assosiaatioita rodunjalostusoppeihin.
Joskus politiikassa on hyväksyttävä, ettei kaikkeen ole olemassa oikeaa vastausta. Silloin pitäisi yrittää yhdessä löytää se vähiten väärä.
Niin kuin hallitusneuvotteluissakin kävi, usein abortin vastustajat käyttävät ensimmäisen keskusteluvuoron. He vetoavat elämän pyhyyteen, erityisesti syntymättömän lapsen elämän. Miten poliitikot voisivat noin vain päättää, että 11-viikkoainen sikiö on pelkkä solumöykky, kun sitä vain viikkoa myöhemmin vaalitaan ihmisvauvana?
Tähän vastapuolella on tapana muistuttaa, että myös abortin kieltämiseen liittyy vakavia eettisiä ongelmia. Vuosituhansien ajan on naisia painostettu, pakkonaitettu ja raiskattu raskaaksi. Päätöksiä hedelmöittymisestä ovat tehneet miehet, vaikka seuraukset kaatuvat naisten harteille. Lapsen syntymä ei ole vain avuton ensihymy ja söpöjen pikkujalkojen tepsutusta, se voi merkitä myös köyhyyttä, väsymystä tai väkivaltaa. Naiset ovat saaneet maksaa hedelmöittymisestä nuoruutensa, vapautensa, hampaansa ja monesti henkensäkin. Eikö naiselle kuulu oikeus päättää omasta ruumiistaan, siinä kuin miehillekin?
Ristiriita on sovittamaton. Lopulta keskustelussa päädytäänkin takaisin mykkäkouluun, joka jatkuu aina seuraavaan ryöpsähdykseen saakka.
Jos unohdetaan hetkeksi nämä suuret periaatteelliset kysymykset syntymästä, elämästä ja vapaudesta, Suomen malli näyttäisi kuitenkin toimivan hyvin. Turvallisen abortin mahdollisuus on vienyt leivän ”enkelintekijöiltä”, joiden käsiin aikaisemmin kuoli tuhansia naisia. Myös abortin vastustajilla pitäisi olla syytä tyytyväisyyteen, sillä Suomessa tehdään tosiasiallisesti vähemmän keskeytyksiä kuin niissä maissa, joissa lainsäädäntö on tiukempaa. Kun suomalainen malli ei siis kärsi mistään välittömästä kriisistä, nyt voisi olla tilaa pohtia, mitä uusia näkökulmia yhteiskunnallinen muutos on tuonut aborttipolitiikkaan.
Olisi aika keskustella esimerkiksi siitä, miten miesliikkeen heräämisen tulisi vaikuttaa aborttioikeuksiin. Julkisuudessa on näkynyt joitakin vaatimuksia miehen oikeudesta olla tulematta vanhemmaksi, mutta entä toisin päin? Kun hedelmöittyminen on ehkäisyvälineiden myötä paremmin naisten kuin miesten käsissä ja samaan aikaan miehet kantavat yhä enemmän vastuuta syntyvien lasten hoivassa, eikö tämän muutoksen pitäisi heijastua myös siihen, kuka ja millä ehdoin voi päättää raskauden keskeytyksestä? Jos esimerkiksi parinkunnan lasten ensisijaisena hoitajana kunnostautunut isä haluaisi pitää lapsen ja urasuuntautunut äiti haluaa keskeytyksen, onko isällä sananvaltaa? Entä miten silloin turvataan naisen ruumiillinen autonomia?
Toinen merkittävä yhteiskunnallinen muutos on lääketieteen kehitys, jonka seurauksena sikiön kehitysvauriot voidaan havaita jo raskauden alkuvaiheessa. Näistä raskaudenkeskeytyksistä ei puhuta, vaikka kaikki perheet ohjataan rutiiniseulontoihin ja yhä useamman abortin takana on sikiön oletettu vammaisuus. Kun seulonnan syytä ei avata vanhempien kanssa, toimenpiteeseen ohjautuvat nekin, jotka aikovat pitää sikiön vammaisenakin.
Tiedetään, että joissakin keräilijäkulttuureissa vammaiset vastasyntyneet tapettiin, koska koko heimon selviytyminen riippui ratkaisevasti sen jäsenten toimintakyvystä. Toisaalta tiedetään myös, että jo kivikauden yhteisöissä saatettiin huolehtia vaikeasti liikuntavammaisista aina aikuiseksi asti. Nyt yhdessä maailman rikkaimmista maista on luotu kattava neuvolajärjestelmä, joka epäsuorasti kannustaa abortoimaan sairaat lapset. Se on rakennettu ilman avointa keskustelua siitä, millaista käsitystä perheestä, ihmisestä ja yhteisöstä se palvelee.
Mikäli lapsi todetaan vammaiseksi, voidaan keskeytys tehdä erikoisluvalla vielä 24. raskausviikolla. Poikkeukselle on lääketieteellinen perusta, kehitysvaurioita ei nimittäin välttämättä havaita aikaisemmin. Samalla laki kuitenkin lähettää piiloviestiä siitä, että terve sikiö arvotetaan ihmiseksi kolmen kuukauden jälkeen, mutta vammainen saa ihmisoikeudet vasta kolme kuukautta myöhemmin. Kun näin vahva eettis-poliittinen linjaus tehdään hiljaisuudessa virkamiestyönä, syntyy ikäviä assosiaatioita rodunjalostusoppeihin.
Joskus politiikassa on hyväksyttävä, ettei kaikkeen ole olemassa oikeaa vastausta. Silloin pitäisi yrittää yhdessä löytää se vähiten väärä.
18.6.11
Hallitusohjelmasta
Lähes kuukauden väännön jälkeen on päätöksen aika, mennäkö hallitukseen vai oppositioon. Neuvotteluryhmän selkeä enemmistö päätyi suosittamaan hallitukseen menoa. Lopullisen päätöksen tekee puoluevaltuusto yhdessä eduskuntaryhmän kanssa ensi sunnuntaina.
Tässä merkinnässä perustelen lyhyesti, miksi olen sitä mieltä, ettei Vasemmistoliiton pitäisi osallistua hallitukseen. Olen pyrkinyt listaamaan nimenomaan hallitusohjelman pulmakohtia. kokonaiskuvan saamiseksi on siksi hyvä lukea rinnalla jotakin myönteisempää analyysiä tai sitten itse ohjelmaa.
Olen vakuuttunut siitä, että neuvottelijamme ovat tehneet todella hyvää työtä. Aikaa ja vaivaa ei ole säästelty, ja ilman meitä olisi moni asia ohjelmassa varmasti toisin. Erityisen iloinen olen siitä, miten tarmokkaasti ja kaikkia stereotypioita uhmaten näin ay-vasemmiston puolustavan norppia, visioivan tuulipuistoja ja vaativan sukupuolineutraalia avioliittoa – monta kertaa sain olla porukoistani todella ylpeä. Tärkeitä asioita myös saavutettiin, esimerkiksi työttömyysetuuksien (100e) ja toimeentulotuen perusosan (25e) tasokorotukset, lisäydinvoiman torppaus ja nuorisotakuu. Merkittävä asia on myös se, että verotus nyt ensimmäistä kertaa vuosiin kääntyy progressiivisempaan suuntaan.
Silti, tulossa on leikkaushallitus. Säästöt kohdistuvat erityisesti kuntiin, joiden tuloja tiputtaa sekä yhteisöveron alentaminen että valtionosuuksien pienentäminen. Tämä tietysti vaikuttaa suoraan kuntien peruspalveluihin. Hintojen ja palkkojen noustessa jo nollabudjetti merkitsisi kunnissa koulujen lakkauttamisia ja terveyskeskusten kesäsulkuja, miinusbudjetti tietysti enemmän.
- Leikkauksista kärsivät varsinkin pienet, köyhät tai maalaiset kunnat, joille valtionosuudet ovat tärkeä tulolähde. Lisäksi niiden kannettavaksi jäävät maatalouden mittavat säästöt, sekä tietysti se, että tienpidon korjausvelka kasvaa entisestään. Myöskään harvaan asuttujen alueiden joukkoliikenteen rapauttamista ei tällä ohjelmalla pysäytetä.
- Merkittäviä leikkauksia kohdistetaan myös Suomen akatemiaan, yliopistoihin sekä muuhun peruskoulun jälkeiseen rahoitukseen
- Itse pidän ikävänä signaalina sitä, että samaan aikaan kun uusiutuvia energiamuotojen tukia leikataan (25 milj), toteutetaan energiaintensiivisten yritysten huomattavat (lisä-) energiaverohelpotukset (120 milj). Tämä vie uskottavuutta ohjelman kauniilta ympäristömuotoiluilta.
- Kehitysyhteistyömäärärahoja ei leikata, mutta ne jäädytetään vuosiksi 13 ja 14. Se tarkoittaa, että asetetusta 0,7 % tavoitteesta ajaudutaan entistä kauemmaksi. (Vertailu tosin on hankalaa, sillä määrärahojen laskentaperusteita tullaan muuttamaan.)
- Kaikki leikkaukset eivät vielä ole tiedossa: syksyn budjettiriiheen on jätetty 100 miljoonan leikkaustarve ratkaistavaksi.
Edellisten seikkojen lisäksi ohjelmaan liittyy mielestäni merkittäviä epävarmuustekijöitä:
- Osallistuminen hallitusohjelmaan ei tarkoita vain Kreikan mahdollisen lisärahan tukemista. Se tarkoittaa myös, että Vasemmistoliitto sitoutuu äänestämään EU:n vakaussopimuksen puolesta. Oman arvioni mukaan kyseessä on eräs tämän vuosikymmenen tärkeimmistä päätöksistä. Vakaussopimuksessa me asetumme tukemaan IMF-tyyppisten uusliberalisointiohjelmien toteuttamista velkamaissa, esimerkiksi palvelujen yksityistämistä, sosiaaliturvan leikkauksia ja julkisen omaisuuden myyntiä. Eurooppaan ollaan nyt luomassa nyrkkiä, joka entisestään segmentoi pankkien turvattua asemaa ja uhkaa kaikkia vasemmistolle tärkeitä arvoja. Kaiken lisäksi järjestelmästä kaavaillaan sillä tavoin ”itsenäistä”, että hyväksymisen jälkeen on Suomen vaikutusvalta mekanismiin varsin rajattu.
- Tavalliseen tapaan on hallitusohjelmassa mainittu monia hienoja asioita, joihin ei kuitenkaan ole rahoitusta. Näiden osalta voi vain todeta, että jos lisäeuroja ei jostain ilmaannu, jäävät kirjauksetkin toteutumatta. Tähän ryhmään kuuluvat omalta neuvottelualueeltani mm. eläinten oikeuksien parantaminen, luomu- ja lähituotannon edistäminen, joukkoliikennetuki, pienyrittäjien asema ja laajakaistan valtakunnallistaminen.
- Kolmas iso epävarmuustekijä on yleinen taloustilanne. Monet asiantuntijat ennustelevat Eurooppaan vaikeaa taantumaa, mutta hallitusohjelma on viritetty pienenevän työttömyyden ja kasvavan talouden ennusteelle. Ohjelman yhteydessä on sovittu säännöllisistä välitarkastuksista. Tämä tarkoittaa, että taloustilanteen heikkeneminen vaarantaisi hallituskauden loppupuoliskolle jätetyt uudistukset (muun muassa opintotuen sitomisen indeksiin), ja merkitsisi lisäleikkauksia.
- Kaikki työelämän uudistukset siirrettiin sovittavaksi kolmikannassa. Me emme siis vielä tiedä, tuleeko seuraava hallitus parantamaan esimerkiksi vuokratyöntekijöiden tai pätkätyöläisten asemaa.
Viestin arviot perustuvat hallitusohjelman lisäksi sen tekemisessä käytettyihin tausta-aineistoihin ja asiantuntija-arvioihin. Koska palikat kuitenkin muuttuvat neuvotteluissa koko ajan, voivat yksityiskohdat olla joiltain osin virheellisiä.
Tässä merkinnässä perustelen lyhyesti, miksi olen sitä mieltä, ettei Vasemmistoliiton pitäisi osallistua hallitukseen. Olen pyrkinyt listaamaan nimenomaan hallitusohjelman pulmakohtia. kokonaiskuvan saamiseksi on siksi hyvä lukea rinnalla jotakin myönteisempää analyysiä tai sitten itse ohjelmaa.
Olen vakuuttunut siitä, että neuvottelijamme ovat tehneet todella hyvää työtä. Aikaa ja vaivaa ei ole säästelty, ja ilman meitä olisi moni asia ohjelmassa varmasti toisin. Erityisen iloinen olen siitä, miten tarmokkaasti ja kaikkia stereotypioita uhmaten näin ay-vasemmiston puolustavan norppia, visioivan tuulipuistoja ja vaativan sukupuolineutraalia avioliittoa – monta kertaa sain olla porukoistani todella ylpeä. Tärkeitä asioita myös saavutettiin, esimerkiksi työttömyysetuuksien (100e) ja toimeentulotuen perusosan (25e) tasokorotukset, lisäydinvoiman torppaus ja nuorisotakuu. Merkittävä asia on myös se, että verotus nyt ensimmäistä kertaa vuosiin kääntyy progressiivisempaan suuntaan.
Silti, tulossa on leikkaushallitus. Säästöt kohdistuvat erityisesti kuntiin, joiden tuloja tiputtaa sekä yhteisöveron alentaminen että valtionosuuksien pienentäminen. Tämä tietysti vaikuttaa suoraan kuntien peruspalveluihin. Hintojen ja palkkojen noustessa jo nollabudjetti merkitsisi kunnissa koulujen lakkauttamisia ja terveyskeskusten kesäsulkuja, miinusbudjetti tietysti enemmän.
- Leikkauksista kärsivät varsinkin pienet, köyhät tai maalaiset kunnat, joille valtionosuudet ovat tärkeä tulolähde. Lisäksi niiden kannettavaksi jäävät maatalouden mittavat säästöt, sekä tietysti se, että tienpidon korjausvelka kasvaa entisestään. Myöskään harvaan asuttujen alueiden joukkoliikenteen rapauttamista ei tällä ohjelmalla pysäytetä.
- Merkittäviä leikkauksia kohdistetaan myös Suomen akatemiaan, yliopistoihin sekä muuhun peruskoulun jälkeiseen rahoitukseen
- Itse pidän ikävänä signaalina sitä, että samaan aikaan kun uusiutuvia energiamuotojen tukia leikataan (25 milj), toteutetaan energiaintensiivisten yritysten huomattavat (lisä-) energiaverohelpotukset (120 milj). Tämä vie uskottavuutta ohjelman kauniilta ympäristömuotoiluilta.
- Kehitysyhteistyömäärärahoja ei leikata, mutta ne jäädytetään vuosiksi 13 ja 14. Se tarkoittaa, että asetetusta 0,7 % tavoitteesta ajaudutaan entistä kauemmaksi. (Vertailu tosin on hankalaa, sillä määrärahojen laskentaperusteita tullaan muuttamaan.)
- Kaikki leikkaukset eivät vielä ole tiedossa: syksyn budjettiriiheen on jätetty 100 miljoonan leikkaustarve ratkaistavaksi.
Edellisten seikkojen lisäksi ohjelmaan liittyy mielestäni merkittäviä epävarmuustekijöitä:
- Osallistuminen hallitusohjelmaan ei tarkoita vain Kreikan mahdollisen lisärahan tukemista. Se tarkoittaa myös, että Vasemmistoliitto sitoutuu äänestämään EU:n vakaussopimuksen puolesta. Oman arvioni mukaan kyseessä on eräs tämän vuosikymmenen tärkeimmistä päätöksistä. Vakaussopimuksessa me asetumme tukemaan IMF-tyyppisten uusliberalisointiohjelmien toteuttamista velkamaissa, esimerkiksi palvelujen yksityistämistä, sosiaaliturvan leikkauksia ja julkisen omaisuuden myyntiä. Eurooppaan ollaan nyt luomassa nyrkkiä, joka entisestään segmentoi pankkien turvattua asemaa ja uhkaa kaikkia vasemmistolle tärkeitä arvoja. Kaiken lisäksi järjestelmästä kaavaillaan sillä tavoin ”itsenäistä”, että hyväksymisen jälkeen on Suomen vaikutusvalta mekanismiin varsin rajattu.
- Tavalliseen tapaan on hallitusohjelmassa mainittu monia hienoja asioita, joihin ei kuitenkaan ole rahoitusta. Näiden osalta voi vain todeta, että jos lisäeuroja ei jostain ilmaannu, jäävät kirjauksetkin toteutumatta. Tähän ryhmään kuuluvat omalta neuvottelualueeltani mm. eläinten oikeuksien parantaminen, luomu- ja lähituotannon edistäminen, joukkoliikennetuki, pienyrittäjien asema ja laajakaistan valtakunnallistaminen.
- Kolmas iso epävarmuustekijä on yleinen taloustilanne. Monet asiantuntijat ennustelevat Eurooppaan vaikeaa taantumaa, mutta hallitusohjelma on viritetty pienenevän työttömyyden ja kasvavan talouden ennusteelle. Ohjelman yhteydessä on sovittu säännöllisistä välitarkastuksista. Tämä tarkoittaa, että taloustilanteen heikkeneminen vaarantaisi hallituskauden loppupuoliskolle jätetyt uudistukset (muun muassa opintotuen sitomisen indeksiin), ja merkitsisi lisäleikkauksia.
- Kaikki työelämän uudistukset siirrettiin sovittavaksi kolmikannassa. Me emme siis vielä tiedä, tuleeko seuraava hallitus parantamaan esimerkiksi vuokratyöntekijöiden tai pätkätyöläisten asemaa.
Viestin arviot perustuvat hallitusohjelman lisäksi sen tekemisessä käytettyihin tausta-aineistoihin ja asiantuntija-arvioihin. Koska palikat kuitenkin muuttuvat neuvotteluissa koko ajan, voivat yksityiskohdat olla joiltain osin virheellisiä.
11.6.11
Ihmisenmurskauskone
Jokaisessa yhteisössä esiintyy tilanteita, joissa aikuinen ihminen ei elätä itseään työllä. Tästä alkaa politiikka. On sovittava, milloin työttömyys on hyväksyttävää, mikä ylipäänsä määritellään työksi ja onko työtä tekemättömällä samat oikeudet ja ihmisarvo kuin muillakin.
Viime vuosien Suomessa ansiotyön ulkopuolelle jäämistä on ajateltu ensisijaisesti yksilön asenneongelmaksi. Työvoimapolitiikan inhimillisemmät juonteet näyttävät tallautuvan tämän tulkinnan alle. Vähitellen kasvaa huima työkkäri-Kela-sossu –pyörre, jonka piilotavoitteena on niin epämiellyttävä kyyti, että mikä tahansa työ millä tahansa ehdoilla alkaa maistua.
Ensin tulivat karenssien kiristykset ja vuodesta 2006 voidaan työmarkkinatuki lakkauttaa määrättömäksi ajaksi. Samaan aikaan on sallittu leikkaukset työvoimapoliittisista toimenpiteistä kieltäytyvän henkilön toimeentulotukeen. Sanktioiden perusteet jättävät harkintavallan viranomaisille. Niitä on jaettu esimerkiksi henkilöille, jotka ovat kieltäytyneet työskentelemästä laittomissa ja vaarallisissa olosuhteissa tai kyseenalaistaneet työkkärin ”hatunnostokurssien” mielekkyyden.
Sanktiopolitiikan seurauksena köyhät ovat nyt entistä köyhempiä. Pelkälle sossun toimeentulotuelle pudonneiden määrä kasvaa nopeasti ja jos kurittomuus jatkuu, voidaan tästä viimeisestäkin tuesta napsaista melkein puolet. Aikoinaan ihmisten auttamiseen laaditusta järjestelmästä on tulossa tunnoton murskain, jossa ihmisiltä viedään rahat, aika, itsetunto ja kunnia.
Keppien jytkeestä huolimatta ei odotettua tulosta vain synny. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen tuplat 80-luvun tasosta, jolloin vastaavia sanktioita ei ollut. Ihmisiä saadaan kyllä uhkailtua erilaisiin harjoitteluihin ja tukitöihin, mutta nämä toimenpiteet eivät näytä lisäävän työllisten nettomäärää. Jos tuolileikissä on 10 pelaajaa ja 9 tuolia, ei tuolien määrä siitä kasva, vaikka pelaajat olisivat kuinka motivoituneita.
Ehkä vika ei olekaan työttömissä, vaan ilmiön viranomaistulkinnassa. Kun työelämä säädetään vain voimakkaimpien hartialeveydelle, tehdään väistämättä melkoisesta osasta ihmisiä työmarkkinakelvottomia. Syntyy harha, että vain stahanovilainen supertyöläinen voi olla hyödyllinen ja arvostettu yhteisönsä jäsen.
Suurin osa meistä on jossakin vaiheessa elämäänsä vanha, huonokuntoinen, ylirasittunut, kriisissä, hoivavelvollinen tai jostakin muusta syystä vajaateholla. Armollisempi yhteiskunta ja työkulttuuri sietävät sen. Ymmärtävät, että elämä on.
(Lehtiyhtymälle 11.6.2011)
Viime vuosien Suomessa ansiotyön ulkopuolelle jäämistä on ajateltu ensisijaisesti yksilön asenneongelmaksi. Työvoimapolitiikan inhimillisemmät juonteet näyttävät tallautuvan tämän tulkinnan alle. Vähitellen kasvaa huima työkkäri-Kela-sossu –pyörre, jonka piilotavoitteena on niin epämiellyttävä kyyti, että mikä tahansa työ millä tahansa ehdoilla alkaa maistua.
Ensin tulivat karenssien kiristykset ja vuodesta 2006 voidaan työmarkkinatuki lakkauttaa määrättömäksi ajaksi. Samaan aikaan on sallittu leikkaukset työvoimapoliittisista toimenpiteistä kieltäytyvän henkilön toimeentulotukeen. Sanktioiden perusteet jättävät harkintavallan viranomaisille. Niitä on jaettu esimerkiksi henkilöille, jotka ovat kieltäytyneet työskentelemästä laittomissa ja vaarallisissa olosuhteissa tai kyseenalaistaneet työkkärin ”hatunnostokurssien” mielekkyyden.
Sanktiopolitiikan seurauksena köyhät ovat nyt entistä köyhempiä. Pelkälle sossun toimeentulotuelle pudonneiden määrä kasvaa nopeasti ja jos kurittomuus jatkuu, voidaan tästä viimeisestäkin tuesta napsaista melkein puolet. Aikoinaan ihmisten auttamiseen laaditusta järjestelmästä on tulossa tunnoton murskain, jossa ihmisiltä viedään rahat, aika, itsetunto ja kunnia.
Keppien jytkeestä huolimatta ei odotettua tulosta vain synny. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen tuplat 80-luvun tasosta, jolloin vastaavia sanktioita ei ollut. Ihmisiä saadaan kyllä uhkailtua erilaisiin harjoitteluihin ja tukitöihin, mutta nämä toimenpiteet eivät näytä lisäävän työllisten nettomäärää. Jos tuolileikissä on 10 pelaajaa ja 9 tuolia, ei tuolien määrä siitä kasva, vaikka pelaajat olisivat kuinka motivoituneita.
Ehkä vika ei olekaan työttömissä, vaan ilmiön viranomaistulkinnassa. Kun työelämä säädetään vain voimakkaimpien hartialeveydelle, tehdään väistämättä melkoisesta osasta ihmisiä työmarkkinakelvottomia. Syntyy harha, että vain stahanovilainen supertyöläinen voi olla hyödyllinen ja arvostettu yhteisönsä jäsen.
Suurin osa meistä on jossakin vaiheessa elämäänsä vanha, huonokuntoinen, ylirasittunut, kriisissä, hoivavelvollinen tai jostakin muusta syystä vajaateholla. Armollisempi yhteiskunta ja työkulttuuri sietävät sen. Ymmärtävät, että elämä on.
(Lehtiyhtymälle 11.6.2011)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
