30.8.11

Huokea majoituskeskus jo auttaisi




Olen vakavasti huolissani viranomaisten toiminnasta Kalasataman tyhjennysten yhteydessä. Näyttää siltä, että operaatiota ei edes yritetty hoitaa pienimmän haitan periaatteella - tulkkien sijaan paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa. Kalasataman leirissä asuneet romanit eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poliisi halusi. Kun tulkkaus saatiin, ei asukkailla ollut aikaa kerätä vähäistä omaisuuttaan, vaan osa teltoista ja autoista jäi ripeästi pystytettyjen aitojen taakse.

Kaupunki kehotti ihmisiä muuttamaan Rastilan leirintäalueelle. Kehotusta voisi pitää enemmän yrityksenä pestä kädet, sillä täytyyhän virkamiestenkin ymmärtää, ettei näillä ihmisillä ole varaa maksaa asumisestaan satojen eurojen leirimaksuja. Sitäpaitsi osalta olivat leiriytymisvarusteet jääneet Kalasatamaan. Kun eivät muutakaan keksineet, ihmiset kokoontuivat Senaatintorille. Siellä satoi. Edelleen runsaslukuinen poliisi kielsi pystyttämästä telttoja.

Suomessa jokamiehenoikeudet takaavat laajat oikeudet parin päivän leiriytymiseen, mutta sitten on taas lähdettävä liikkeelle. Suurin osa Suomessa oleskelevista Romanian romaneista on häädetty jo aikaisemmin ja he pysyttelevät pakon edessä jatkuvassa liikkeessä, nukkuen aina muutaman yön samassa paikassa. Nyt myös Kalasataman väki on liitetty tähän kodittomien ikiliikkujaan.

Vaikka romanien köyhyyteen ja oikeudettomuuteen liittyvät ongelmat ovat syntyjään Romaniasta, hurskastelu ”avusta lähtömaihin” ei poista ihmisiä Senaatintorilta. Euroopan unionin vapaa liikkuvuus koskee myös köyhiä ihmisiä, vaikka se ei Suomen viranomaisia miellyttäisikään. Siksi Suomen - tässä tapauksessa Helsingin kaupungin - on nyt valittava puolensa: haluammeko seistä Romanian hallituksen rinnalla syventämässä romanien syrjintää, köyhyyttä ja turvattomuutta, vai yritämmekö toimia toiseen suuntaan?

Tilannetta auttaisi huokea majoituskeskus, jossa voisi viipyä muutaman kuukauden kerrallaan. Se voitaisiin perustaa esimerkiksi tyhjään kouluun tai toimistorakennukseen, joita nyt seisotetaan tyhjillään. Perhe voisi vuokrata käyttöönsä lukollisen huoneen ja valmistaa ateriansa yhteiskeittiöissä. keskus voisi helpottaa myös muiden vierastyöläisten asuntopulaa.

Romanit ovat yhtä päteviä huolehtimaan itsestään kuin kuka tahansa muukin, kunhan heille annetaan siihen mahdollisuus. He ovat myös valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen.

Jos haluamme elää sivistysvaltiossa, meidän on tehtävä sivistyneitä ratkaisuja. lasten seisottaminen sateessa ei kuulu niihin.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, järkevä ja empaattinen kirjoitus ja ehdotus! Helsingin kaupungin toiminta on ollut koko ajan käsittämätöntä ja häpeällistä. Pitkään ainoa taho joka laitettiin kantamaan vastuuta oli nuorisoasiainkeskus! Huhupuheiden mukaan kaupungin hätä on ollut niin suurta jottei Kalasataman brändi menisi pilalle juuri rakennustöiden alkaessa.

Anonyymi kirjoitti...

Huokea majoituskeskus olisi monelle suomalaiselle asunnottomalle myös tervetullut. Kovin moni asuu "kaverien" nurkissa. Suomi on näköjään houkutteleva maa, koska tänne uudestaan ja uudestaan tullaan. Tilaahan meillä olisi.Kehä kolmosen toisella puolella suuria alueita rakentamattomana. Elinkeinoja vain keksimään romanelle. Kerjääminen ei ole ammatti.

Anonyymi kirjoitti...

Demokraattisen sivistysvaltion journalismia.

Ei voi olla kuin samaa mieltä kanssasi Anna Kontula. Viisasta analyysiä tapahtumien toteutuksesta ja kulusta.

Demokraattisen sivistysvaltion journalismiin kuuluisi selvittää suurelle yleisölle, ketkä operaation suunnittelivat, kuka ja ketkä antoivat määräykset, minkälaiset olivat perustelut.

Sivistykseen ja demokratiaan kuuluu, että julkisilla teoilla on nimet ja kasvot. Siis ketkä poliisissa, ketkä Helsingin kaupungissa?

Tyhjä toimisto, tyhjä koulu olisi varmasti oikeampi paikka kuin kylmä katu. Päätavoite varmasti kaikille osapuolille on kerjäämisen lopettaminen.

Valtuuskunta Suomesta, hallituksesta ja miksei joistakin kaupungeistakin neuvottelemaan Brysseliin Romanian romaanien sekä kerjäämisen kysymyksistä samaan henkeen kuin Paasikivi aikoinaan, että tumput suorina ei tulla takaisin.

Markus Salmela kirjoitti...

Ei se telttailu ihan missä tahansa ole mahdollista:

"Saat: oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua - voit esimerkiksi telttailla suhteellisen vapaasti, kunhan pidät huolen riittävästä etäisyydestä asumuksiin;"

Sekä "Et saa: häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla etkä roskata ympäristöä;"

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=390528&lan=FI

-MarkusS

Mika kirjoitti...

Jos halutaan nyt sitten lyödä faktoja pöytään ja jättää kukkahatut hattuhyllylle niin:

Romanit pitäisi häätää EU:n vapaan liikkuvuuden perusteella. Tarkasta ehdot täältä: http://ec.europa.eu/finland/service/mobility/index_fi.htm

Muiden pohjoismaiden teettämien tutkimusten mukaan kerjäystoiminta ja ihmiskauppa kulkevat käsi kädessä. Haluatko todella olla tukemassa ihmiskauppaa? Sairasta. Lisäksi rikollisuus on näiden kerjäläisten myötä kasvanut.

Kannattaa tutkia miten mm. Ruotsi on hoitanut ongelmaa. Vai yritätkö vain kosiskella seuraavia vaaleja varten lisää ääniä?

Terveisin, Mika Aalto

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni monikulttuurisuuden hyväksymisen ja vapaan liikkumisen puolustamisen perusteella ei tule Suomessa hyväksyä selkeästi maamme lakeja ja kaupunkien järjestyssääntöjä pilkkanaan pitävää toimintaa.

Kukaan ei liene kiistä, etteikö romaneista olisi ollut esim. Helsingissä vakavaa haittaa niin kaupungille kuin sen varsinaisille asukkaillekin sekä rikosten- että sääntörikkomusten muodossa.

Tämä kissa - hiirileikki on kestänyt jo todella pitkään, eikä tietämättömyyteen tai yllätykselliseen toimintaan esim. häädön suhteen voi enää vedota.

Suomalaisetkin saisivat sanktioita ja häädön vastaavasta toiminnasta, miksi siis kohtelisimme ulkolaisia eri lailla?

Anonyymi kirjoitti...

Kun tulkkaus saatiin, ei asukkailla ollut aikaa kerätä vähäistä omaisuuttaan, vaan osa teltoista ja autoista jäi ripeästi pystytettyjen aitojen taakse.

Häätökäsky on ollut voimassa jo kesäkuun alusta lähtien joten yllätyksenä tai kiireellähän tuo lähtö ei voinut tulla!

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa noudatetaan Suomen lakeja ja asetuksia, se koskee myös köyhiä. Mikä estää teitä vasemmistoliitossa järjestämästä romanien asuntoasioita keskenänne noudattaen Suomen lakia, ottakaa mallia vaikka urheiluseuroista ja niiden talkootyömallista. Vapaaehtoisvoimin nekin toimii. Ryhdistäytykää ja lopettakaa turha narina.

Anonyymi kirjoitti...

Romaneilla ei mielestäsi ole varaa maksaa asumisestaan, mutta miten ihmeessä heillä voi sitten olla varaa matkustaa Suomeen (osa jopa toista kertaa) ja vielä elää täällä?

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti jokin järkevä majoitus romaneille. Samaan keskukseen sosiaalityöntekijöitä ja terveysalan ammattilaisia kertomaan mm. ehkäisystä. Italiassa tällaisia keskuksia on. Sääntö on, että alaikäiset eivät saa kerjätä vaan ovat koulussa. Jos lapset tavataan kaduilta tienaamassa, lentää koko perhe ulos keskuksesta.
Minulla ei ole mitään nomadikulttuuria vastaan. Kierteleväthän meidän teinitkin vuositolkulla Aasiassa. Mutta kaikki piirteet elämäntavoissa, jotka vahingoittavat lapsen tulevaisuutta, joutavat historiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mikä pakottaa romanit pesiytymään maailman kuudenneksi kalleimpaan kaupunkiin?

Anonyymi kirjoitti...

En oikein käsitä miksi romaneita pitäisi kohdella toisin kuin suomalaisia asunnottomia,tai tänäkin syksynä ilman asuntoa jääneitä opiskelijoita. Miksi romaneille pitäisi järjestää huokea asumiskeskus pikaisesti? Eihän suomalaisillekaan pääkaupunkiin työhön tai opiskelemaan tuleville järjestetä asuntoa tai edes asuntolapaikkaa kaupungin tai valtion toimesta edullisesti.
Romanit ovat tulleet Suomeen vapaaehtoisesti,he tarvitsevat ehdottomasti enemmän tietoa, miten suomalainen yhteiskunta toimii.
Surkeinta on, että mukana on selvästi kouluikäisiä lapsia,joiden koulunkäyntioikeutta ei kunnioiteta, ainakin työpaikkani vieressä Itäkeskuksessa,surkeannäköiset lapset saavat enemmän ropoja.

Ei millään pahalla Anna, mutta oletkohan paneutunut aiheeseen riittävästi.
Kyllä, tiedän että romaneja syrjitään törkeästi kotimaassaan, mutta en ymmärrä miksi heidän ja lastensa olisi parempi olla täällä kerjäläisinä leirissä.
Ainoa keino on painostaa EU-Romaniaa.

Anonyymi kirjoitti...

Muista kuka tai ketkä ryösti asuntoja, vanhuksia, veivät vapaakatto ry katon . Heitä autettiin mutta he kiittivät varkauksilla. Siinä muutama varteenotettava totuus leiriläisistä, ja heitä on vielä vähän .

Anonyymi kirjoitti...

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanileirin_jaljilta_loytyi_varastettua_tavaraa/

Anna Kontula kirjoitti...

Ajattelin kyllä, kuten kirjoituksessani sanonkin, että keskus voisi palvella myös muita väliaikaisesti pääkaupunkiseudulla majailevia ihmisiä, joiden ei ole järkeä tai mahdollisuutta hankkia asuntoa ja joilla ei ole varaa yrityslogiikalla tuotettuihin majoituspalveluihin. En kannata etnisesti valikoivia asutuskeskuksia.

En ymmärrä, miksi esitys on herättänyt niin paljon vihaisia kommentteja: nykyiselläänkään romanit eivät Suomessa saa sosiaalitukia tai muita palveluja, usein eivät edes eu-sopimusten mukaan heillekin kuuluvia terveyspalveluja. Kalasatamassa he maksoivat sähköstä ja vedestä taloa ylläpitävälle järjestölle. Myös ehdottamani majoituskeskus olisi mahdollista toteuttaa kustannusneutraalisti.

Me voimme hokea loputtomiin, miten asiat pitäisi järjestää ihmisten kotimaassa kuntoon, pitäisi vaikuttaa EU:n kautta ja niin edes päin. On toki paikallaan kantaa huolta ihmisoikeusongelmista EU-pöydissä, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että meillä täällä kotisuomessa on lapsia kadulla, vaikka asiat olisi mahdollista järjestää toisin. Selittely ei myöskään estä öitä kylmenemästä.

Tällä hetkellä perheet on majoitettu yksityishenkilöiden koteihin. Heitä majoittavat itsekin köyhät ihmiset, joilla todennäköisesti on siihen vähemmän varaa kuin monilla tämän ketjun kirjoittajilla. Kyse ei kuitenkaan ole rahasta, vaan siitä, että toiset kantavat vastuuta lähimmäisistään silloin kun toiset keksivät tekosyitä sen kiertämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyse ei kuitenkaan ole rahasta, vaan siitä, että toiset kantavat vastuuta lähimmäisistään silloin kun toiset keksivät tekosyitä sen kiertämiseksi."

Jotain rajoja on vedettävä sen suhteen, että kenestä huoli pidetään? Vai onko? Monella on huolia ihan tarpeeksi itselläänkin ja lähipiirissä. Jotkut eivät välitä edes itsestään.


Onko sinulla on kotonasi majoitettuna perhe? Sehän olisi sinulta esimerkillistä toimintaa.
Sinua äänestäneet varmaan pitäisivät siitä, että osoitat myös omalla toiminnallasi, niitä asioita joihin sinä uskot.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ihan istu näille samoille ajatuksille.
Ymmärrän kyllä pohjimmiltaan tuon ajatuksen, mut jos valtaosalla noista romaneista jotka tänne tulee, ei ole mitään tarkoitustakaan tehdä töitä eikä opetella kieliä yms tarvittavia asioita täällä elääkseen, niin miks niille pitäis järjestää vielä asuintilat ja kaikki?
Ja jos meillä ei ole omasta takaa edes kerjäläisiä, vaan joitain satunnaisia spurguja makoilemassa, niin miksi pitäisi sit ottaa meidän katukuvaan jotain mikä ei sinne kuulu?
Onhan se hienoa että suomalaisista löytyy paljon ihmisiä jotka ajattelee sydämellä näitä asioita, mutta joissakin tilanteissa pitäisi muistaa ettei aina kannata antaa sydämen mennä järjen edelle.
Se on karua kattoa miten pieniä lapsia niiden mukana pyörii ja kuinka lapsia/teinejä juoksutetaan pitkin puistoja keräämässä pulloja joista ei itse edes varmaan saa rahoja.
Loppupeleissä varmaan olis parempi olla kotimaassaan heilläkin.
Tänne tullessaan toivoa täynnä paremmasta elämästä, mut kuitenkaan sitä on aika vaikea saada toteutumaan.
Sekä meidän Valtion että heidän omasta toiminnastaan riippuen.

-DD-

Anonyymi kirjoitti...

Tämä majoituskeskus pitäisi sitten olla kaikille kansalaisuuksille avoinna, myös suomalaisille kodittomille. Muutoinhan se on törkeää syrjintää.

Janica kirjoitti...

"En ymmärrä, miksi esitys on herättänyt niin paljon vihaisia kommentteja: nykyiselläänkään romanit eivät Suomessa saa sosiaalitukia tai muita palveluja, usein eivät edes eu-sopimusten mukaan heillekin kuuluvia terveyspalveluja."

Näköjään et sitten ymmärrä koko ilmiötä millään tavalla. Maailmassa on toki miljardeja köyhiä ihmisiä, mutta köyhyysongelma ei ratkea sillä että työkyvyttömiä (tai romanien tapauksessa työhaluttomia) henkilöitä otetaan Suomeen hyysättäväksi.

Mielestäni Sosiaalikeskus Sataman taustalla oleville henkilöille tulisi antaa Suomen lakien mukaan syyte varastetun tavaran kätkemisestä.

Ei kai rikoksia voida hyväksyä sen takia että etninen tausta on jokin muu kuin omamme? Sehän vasta rasistista on - tavallisia rehellisiä kantasuomalaisia kohtaan.

Sen sijaan että vaadit verorahoja sinne ja tänne syydettäväksi näinä hankalina taloudellisina aikoina, niin tee itse asioiden hyväksi jotain - majoita vaikka romaniperhe kotiisi jos siltä tuntuu. Älä kuitenkaan vaadi muiden ihmisten rahoja kyseiseen toimintaan. Meillä on Suomessa ongelmia jo omasta takaa. Selvitetään ne ensin.

Janica kirjoitti...

Pakko vielä kommentoida tuota:

"Selittely ei myöskään estä öitä kylmenemästä."

Romaniassa on luultavasti lämpimämpi kuin Suomessa. Jos ovat päässeet Suomeen asti omin keinoin niin luultavasti pääsevät myös toiseen suuntaan.

Elukka kirjoitti...

Viimeisin anonyymi, luitko Annan kirjoitusta tai hänen hetki ennen omaa purkaustasi tullutta kommenttiaan? Annahan juuri sanoi, ettei kannata etnisesti valikoivia asutuskeskuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Mites se nyt olikaan, Anna Kontula, kun totesitte romaneja Kalasatamasta häädettäessä, ettei kyseessä ole rikollisliiga? Myönnättekö nyt kiistämättömien faktojen valossa (romanileirin jäljiltä löytynyt varastettua tavaraa monen kymmenen tuhannen euron arvosta), että kyseessä sittenkin on rikollista toimintaa harjoittava ryhmä?

Odotan kommenttianne, Kontula.

Anonyymi kirjoitti...

Vastuutonta, alkaa hyysäämään täällä. Toivon että Annalla riittäs auttamisen halua ja sydäntä auttaa jo täällä eläviä ja kärsiviä ihmisiä. Täällä viruu pakkasessa ihmisiä pakkastalvellakin ilman asuntoa ja ruokaa. Mieti vähän. Jos kaikki vasemmistolaiset kansanedustajat on tommosesti ajattelevia niin ääntä ei lähde suinne päin. Järkiä peliin,.

Anonyymi kirjoitti...

"En ymmärrä, miksi esitys on herättänyt niin paljon vihaisia kommentteja: nykyiselläänkään romanit eivät Suomessa saa sosiaalitukia tai muita palveluja, usein eivät edes eu-sopimusten mukaan heillekin kuuluvia terveyspalveluja."

Juuri noilla sosiaalituilla ja muilla palveluilla on hoidettu suomalaiset kerjäläisongelmat jne. ns. pois jaloista. Noita tukijärjestelmiä on vaikea oikeuttaa, jos ne eivät poista ongelmaa. Toisaalta niitä ei voida venyttää koskemaan kaikkia tänne tulevia, koska siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Virta olisi loputon.

Valitettavasti totuus tässäkin asiassa on se, että näitä ihmisiä olisi helpompi ja moninkertaisesti halvempi auttaa siellä Romaniassa.
Poliitikotkin saisivat lähteä painostamaan maata korjaamaan ongelmiaan. Nyt olisi Euroopan-laajuista medianäkyvyyttäkin Kreikan tukien vuoksi tarjolla, mutta ei taida kukaan uskaltaa sitä käyttää.