22.3.11

Elämä hallinnasta!

Viime viikolla kaupunkilehti Moro kertoi eläkeläispariskunnasta, joka aurasi talvesta toiseen tonttinsa ohitse kulkevaa kävelytietä. Sitten talkoilu tyssäsi viranomaisten varoitukseen: jos joku liukastuisi ja loukkaisi itsensä, voitaisiin lumitöiden tekijä vaatia korvausvastuuseen.

Nyt kaupungin alueelle sijoittuva kävelytie on talvet lumen peitossa, ihmisten tallaamaa kapeaa kinttupolkua lukuun ottamatta. Lastenrattaat, rollaattorit ja huonojalkaiset joutuvat kiertämään. Lehtijutussa vastaava virkamies pahoitteli asiantilaa ja rauhoitteli, että kyllä lumitöitä voi tehdä talkoilla jatkossakin. Siihen vain täytyy anoa virastosta lupa.

Muuten ei tilanne kuulemma pysy hallinnassa.

Tapaus kuvaa erinomaisesti suomalaisen yhteiskunnan taipumusta totalitarismiin, kuinka viranomaisvalta luisuu täällä helposti terveen järjen tuolle puolen. Alkujaan arjen helpottamiseksi laaditut säännöt kääntyvätkin itseään vastaan ja tukahduttavat sen epävirallisen ja epämuodollisen arjen, josta yhteisö viime kädessä ammentaa voimansa.

Usein näissä tilanteissa vedotaan ”hallinnan katoamiseen”. Järjettömiäkin sääntöjä (tai niiden viranomaistulkintoja) noudatetaan, koska säännöttömyys mielletään anarkiaksi. Tuskin Moron virkamieskään pelkäsi, että sooloilevat auraaja-amatöörit vaarantaisivat yhteiskuntajärjestyksen. Sen sijaan itsenäinen ajattelu ja toiminta voivat sen tehdä. Siksi monet valitsevat mieluummin sääntöjen suojaaman häkin.

Niin minäkin monesti teen, mukavuussyistä ja koska on aina helpompaa uida virran mukana. Niinpä viritän keväisin parvekkeen pyykkinarun piiloon vyötärön korkeudelle, vaikka osa pyykeistä laahaa silloin maata ja vaikka oikeastaan minusta kuivuvat pyykit ovat pikemminkin kodikkaita kuin epäsiistejä. Kunnioitan maitopurkin parasta ennen –päivämäärää, vaikka on sääli kaataa ihan hyvän näköistä maitoa viemäriin. Painostan lastani lukemaan biologian kokeisiin, vaikka olenkin salaa yhtä mieltä heinien tunnistamisen tarpeettomuudesta.

Sääntöjen noudattamista pidetään yleisen edun mukaisena usein silloinkin, kun ne johtavat arveluttaviin tilanteisiin. Vuosi sitten Romanian romanit karkotettiin itsekyhätystä leiristään rakennusviraston päätöksellä. Vanha nainen nosti jätesäkkiin pakatun omaisuutensa ja kysyi poliislta, minne heidän nyt pitäisi tehdä. Ei poliisi tiennyt. Hänen tehtävänsä oli valvoa sääntöjä, ei sitä, onko ihmisillä suojaa pakkasöinä.

Kun säännöt muuttuvat epämukavista epäoikeudenmukaisiksi, ne on voitava kyseenalaistaan. Tulee piste, jossa on vain uskallettava luottaa, ihmisten empatiaan ja arkijärkeen, vaikka ne välillä pettävätkin. Loppupeleissä ei elämää kuitenkaan voi elää muuten kuin fiilispohjalta.

8 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Jutun pääasiasta olen ihan samaa mieltä, mutta pakko yhtä kohtaa kommentoida:

Eihän "parasta ennen" päivä ole sama asia kuin "viimeinen käyttöpäivä". Älä nyt hyvä ihminen maitoa viemäriin kaada, jos se on vielä ihan juotavaa tai ainakin puuron keittoon sopivaa.

Viimeisen käyttöpäivän jälkeen alkaa ruokamyrkytyksen riski kasvaa, mutta tämä merkintä on vain herkästi pilaantuvissa elintarvikkeissa, kuten jauhelihassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Oman" jalkakäytävän lumesta putsaamisesta ei kukaan järjellinen henkilö haasta toista oikeuteen. Jos tämä yleisesti nähtäisiin edes jotenkin mielekkäänä toimintana, kaupungit ja lumiurakoitsijat olisivat jatkuvasti oikeudessa tästä asiasta.

Vaarallisin tienpinta lienee nimittäin traktorin raskaalla kauhalla tiukaksi lanattu lumipinta, joka heti tilaisuuden tullen jäätyy kovaksi jääksi - raidoilla tai ilman. Kyseessä on ihan oikea ongelma, joka varmasti aiheuttaa vuosittain useita todellisia loukkaantumisia. Käsinluodulla lumella en ole vastaavaa ongelmaa huomannut.

Näin normaalijärjellä ajateltuna pitäisi luvantarpeelle aina olla joku mielekäs selitys. Tässä tapauksessa sitä on varsin vaikeata nähdä, mutta kyseessä lienee kaupungin oikeudellisesta vastuusta. Sehän on omasta tiestään oletusarvoisesti vastussa, vaikkei se olisikaan mitään tehnyt.

Lähtisin itse kuitenkin siitä, että kaupunki voisi lupien vaatimisen sijaan joko laittaa kyltit ja muuten ilmoittaa, mikäli (virallista) talvikunnossapitoa ei ole. Tällöin ei kai voi syntyä vastuuta, koska tienkäyttäjällä ei ole syytä luottaa tien kuntoon. Kaupunki voisi toisaalta myös hoitaa hommansa ja poistaa itse lumet käytössä olevilta teiltä.

Nyt sitten valittiin se huonoin ja hölmöin vaihtoehto. Ei korvausvastuusta varoittaminen välttämättä huono idea ole. Kuitenkin samoin tulkintaperustein varoittelu ja etenkin luvan vaatiminen voidaan katsoa viranomaisvallan väärinkäyttämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon Anna!

Vasemmistoliiton nuorentuneella ja naisistuneemmalla eduskuntaryhmällä riittää kyllä töitä oikeudenmukaisemman Suomen puolesta.

Neljän vuoden päästä on sitten aika kasvattaa eduskuntaryhmää, kun nyt syntyneet kuplat (PS,kok) ovat puhjenneet.

Terveisin äänestäjäsi Koskista!

Dee kirjoitti...

Olen iloinen, että Sinut valittiin eduskuntaan. Onnea uuteen työhösi!

Anonyymi kirjoitti...

Katsoin torstain A-Talkin ja väistämättä huomioni kiinnittyi sinun heikkoon yleistietoosi ja väittämien järkyttäviin epätarkkuuksiin. Yritit väittää Halla-aholle vastaan perheenyhdistämisistä väittäen, että maahan tulee vain n. 300 henkeä perheenyhdistämisten kautta. Totuushan on se, että vuonna 2010 perheenyhdistämisten kautta maahan tuli yli 5000 henkeä. Suomi myös maksaa kaikki sosiaalikustannukset mutta myös lentomatkat.

Jospa ensi kerralla olisi faktat kunnossa, jos se edes on tarkoitus?

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikaisu+Perheenyhdist%C3%A4misi%C3%A4+olikin+yli+5%C2%A0000+/1135265341000

Anna Kontula kirjoitti...

Ohjelman tuossa kohdassa puhuimme nimenomaan humanitaarisesta maahanmuutosta: vain sen yhteydessä perheenyhdistämiset tapahtuvat "Suomen kustannuksella".

Myös muusta perhesuhteilla motivoituneesta muutosta on joskus käytetty sanaa "perheenyhdistäminen", mutta useimmiten tilastoissa puhutaan "oleskeluluvasta perhesiteen perusteella". Tällöin edellytetään, että tulijoiden toimeentulo on turvattu (vaaditut tulorajat ovat verrattain korkeat).

Mikäli olen oikein ymmärtänyt perussuomalaisten kritiikin, se kohdistuu nimenomaan humanitaarisen perheenyhdistämisen ehtoihin, siis noihin kolmeen sataan.

Anna Kontula kirjoitti...

Perheenyhdistämistä koskevat sisäasiainministeriön ja maahanmuuttoviraston luvut löytyvät tilastokeskuksen sivuilta.

http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#turvapaikanhakijat

Anonyymi kirjoitti...

Eläkelläisnainen oulusta! aborttiasiassa ole täsmälleen samaa mieltä! kyllä se vahvasti liittyy naisen itsemääräämisoikeuteen omasta kehosta. ns.kun oikeiosto pääsee valtaan, alkaa keskustelu abortista. hyviä esimerkkejä ovat soinin kannanotot, sekä räsäsen lausunnot.toivottavasti jää tähdenlennoksi perussuomalaiset, niin uskon,ja toivon. perussuomalaiset sekä kristilliset sorsivat naista näillä mielipiteillä tosi räikeäsati.