5.9.10

Tunnustaudun ankeuttajaksi

Suomalaisia on väitetty turhan vaatimattomiksi. Se ei enää tänä himasten, sarasvoiden ja jungnereiden aikana pidä paikkaansa. Pikemminkin julkisuuskeskustelu vilisee maailman parhaasta kansasta kertovia sankarimyyttejä, joita vaalitaan ja kasvatellaan. Jos joku uskaltaa epäillä Suomen tai suomalaisten erinomaisuutta, on hän ilonpilaaja, yhteistä konsensusta uhkaava ankeuttaja. Sellaisten kanssa ei leikitä.

Kukapa uskaltaisi kieltää, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tätä tasa-arvoisempaa maata saa hakea. Paitsi että viimeiset 20 vuotta kansalaisten tuloerot ovat kasvaneet, samoin kuin terveyserot – terveydenhoitojärjestelmämme on sekä tehokkuudessa että tasa-arvoisuudessa pudonnut OECD-maiden keskikastiin. Suomessa saa aivan erinomaista hoitoa, jos on rahaa maksaa siitä.

Myös koulutusjärjestelmämme on edelleen maailman huippua, mitattiin sitä sitten oppimistuloksilla tai masennuksesta kärsivien oppilaiden määrällä. Ennen kaikkea Suomi voi tietenkin ylpeillä lahjomattomalla ja oikeudenmukaisella hallinnollaan. Silloin ei tietenkään muisteta kuukausia kestänyttä poliitikkojen lahjusskandaalia, eikä puhuta siitä, miten esimerkiksi siirtotyöläisiin kohdistuneet rikokset jäävät poliisilta tutkimatta.

Tämän suomalaisen menestystarinan taustalla on talvisodan henki, joka hautasi kansalaissodan arvet ja teki suomalaisista yhtenäisen kansan. Vain tosi ankeuttaja voi muistaa, ettei yhtenäisyys ihan aukotonta ollut: Sodan alkaessa kaikki ”epäluotettavat” kiikutettiin kiireesti telkien taakse eikä puolelle reservistä uskallettu kapinan pelossa antaa asetta käteen. Vielä sodan jälkeenkin joka neljäs veteraani äänesti neuvostouskollisia kommunisteja.

Myytti on tarina, jossa on sekä totta että tarua. Siksi ne ovat niin vahvoja - niissä yhdistyy totuuden siemen ja sadun taianomaisuus. Kaikki yhteisöt tarvitsevat myyttejä, mutta ei ole samantekevää, mitä tarinoita vaalitaan. Itsenäisyyspäivämme olisi takuulla hauskempi, jos hävittyjen sotien sijaan juhlisimme suomen kieltä ja kulttuuria. Ja yhteiskunnalliset ongelmat tulisivat pikemmin ratkaistua, jos niiden tunnustaminen ei uhkaisi kansallista itsetuntoa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän itsellenikin on ilo ja ylpeydenaihe aina kuulla Suomen ja suomalaisten pärjäävän jossain, mutta tulokset epäilyttävät siksi, että kaikkien tiedossa on myös räikeitäkin epäkohtia. Kyrsii myös se, että niistä huolimatta ollaan maailman parhaita. Mitä se kertoo ihmisistä, ihmisyydestä ja maailmasta?

Kyllä hävittyjä sotia kannattaa muistella. Se muistuttaa, että yhteen hiileen puhaltamalla saa paljon aikaan. Ja että olemme pieni maa joka tuskin muuten pärjää ainakaan sitten kun tulee tiukempi paikka eteen. Muistuksesta huolimatta nämä asiat eivät nykyään kaikille aukea.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, "yhteen hiileen puhaltamalla" saa vaikkapa pasifistin teloitettua ilman oikeudenkäyntiä...

Mutta toki hävittyjä sotia kannattaa muistella. Pitää vain olla käyttämättä monikon ensimmäisen persoonan omistusliitettä ja lakata teeskentelemästä, että Neuvostoliiton strategiset mokat tekisivät jok'ikisestä suomalaisesta sankarin, jos vain poliitikot puhuvat tarpeeksi Talvisodan hengestä.

eka ano kirjoitti...

No, lypsäminen on tietenkin asia erikseen ja osoittaa lähinnä hengen köyhyyttä puhujan taholta.

Anonyymi kirjoitti...

suomesta puuttuu tosi huiput

systeemi tarvitsee taidottomuuden, huolimattomuuden, suurellisuuden, sitoutumattomuuden ja piittaamattomuuden huippuosaajuutta.

yhdistytään sokeutunutta ja pelokasta siiliä peittämään!

Anonyymi kirjoitti...

Olen jatkuvasti yllättynyt että Vasemmistoliitosta löytyy noin teräväälyinen henkilö kuin sinä.

Ehdottomasti mielestäni sinun pitäisi "loikata" Perussuomalaisiin. :)

Harkitse nyt edes asiaa,nykyinen Arhinmäen linja ajaa puolueen tuhoon ja kaltaistasi älykästä ja lahjomatonta ihmistä tarvittaisiin politiikassa.