18.10.08

Mitä taantuma tekee rakennusalalla?

Noususuhdannetta seuraa laskusuhdanne ja rakennuksilla on totuttu siihen, että mäet ovat jyrkkiä. Tapaamani rakentajat suhtautuvat lomautuslappuihin, yt-neuvotteluihin ja työsuhteiden päättymisiin keskimäärin aika rauhallisesti – joskus tuntuu, että minä murehdin asiaa paljon enemmän…

Viime viikolla uutisissa povattiin 50 000 rakentajan työttömyyttä. Se on iso porukka, siihen mahtuu jo monen lapsiperheen huoltaja. Lisäksi pelkään, että tällä taantumalla saattaa olla pitemmällekin ulottuvia vaikutuksia.

Nykyinen rakentajien ikäjakauma nimittäin menee niin, että alalla on paljon suuria ikäluokkia ja toisaalta ammattikoulusta tulleita nuoria. (En ole tietoa itse tarkistanut, mutta näin yleisesti väitetään.) 1990-luvun alun lama söi välistä yhden sukupolven. Laman aikana myös purettiin vanha oppipoikajärjestelmä, jonka kautta tulokkaat oli siihen saakka ajettu sisään: rakentaminen opitaan tekemällä, eikä siihen ammattikouluvuodet riitä.

Taantuma tarkoittaa, että suurten ikäluokkien rakentajat alkavat vakavasti pohtia eläkeputkea. Heidän mukanaan ketju katkeaa ja alalta katoaa aikaisempien rakentajapolvien vähän kerrassaan kerryttämä ammattitaito.

Sitä on paha yrittää saada takaisin.


Martti Korhonen: Elvytyksen aika on nyt

1 kommentti:

Kaitsu kirjoitti...

Olet oikeassa että rakennusalalla nousut ja laskut ovat maailman sivu olleet arkipäivää. Alalla ei aina ole tarvinnut odottaa maailman, tai edes valtakunnan laajuisia talouden heilahteluja. Lomalappujen jakeluun on riittänyt se, että sen hetkisellä työnantajalla on notkahdus työkannassa.
Hyvinä aikoina on voinut päästä ehkä nopeastikin uudelle mestalle, mutta aina on ollut mukana epävarmuus ainakin pitkälle tulevaisuuteen ulottuvasta elämänhallinnasta. Rakentajat ovatkin tottuneet risaisiin työsuhteisiin niin, että harvemmin lomalapun saanut vetistelee kohtaloaan.

Jos tämänhetkiset synkimmät ennusteet toteutuvat, merkitsee se todella huonoja aikoja pitkälle tulevaisuuteen. Ei ainoastaan taloudellisessa mielessä, vaan myös alan työntekijöiden ammattitaidon kehittymisessä. Kuten mainitsit, edellisen laman aikana vanhat työssä oppimisen perinteet kokivat kovan kolauksen, ja vaikka aikaa siitä on kulunut jo toistakymmentä, vuotta ei jälkiä ole vielä paikattu.

Nyt eläkeikää lähestyvät konkarit eivät enää todellakaan ehdi kovin suuria joukkoja koulusta tulevia tulevaisuuden toivoja opettaa. Näin tämä mahdollisesti päälle käyvä lama todellakin vielä täydentää edellisen aiheuttamia ongelmia. Nyt kun rakennusliikkeiden oma tuotanto on käytännössä lähes pyöreä nolla, hallituksen pitää nopeasti ryhtyä toimiin vuokratalotuotannon kohottamiseksi.

Aika hassu juttu muuten että edellisen laman edellä oli hirveä työvoimapula, jotenkin tuntuu että historia jälleen toistaa itseään. Juuri kun pitäisi alkaa rakentaa asuntoja maahan työvoimapulaa helpottamaan tuleville ihmisille, niin näyttää siltä että pannaankin hommat seis?

Todella ihmeellinen luonto!