Suomalaisista ja italialaisista telakkatyöläisistä

Olen koettanut tämän kuun aikana perehtyä telakkateollisuuteen. Väitöskirjani seksityöntekijöistä valmistuu pian ja pohdin, mistä näkökulmasta ja millaisella aineistolla jatkan prekarisaation tutkimista sen jälkeen. Telakat kiinnostavat, sillä siellä on löydettävistä maantieteellisesti pieneltä alueelta laaja kirjo työsuhteita, monia kansallisuuksia ja melkoinen vaihtuvuus. Tänään haastattelin Helsingin telakan pääluottamusmiestä, jonka näkemyksen mukaan suomalainen laivanrakennus pysähtyisi, jos kaikki epäselvät alihankkijat laitettaisiin työkieltoon.

No, junassa matkalla Helsinkiin törmäsin sotatraumatutkija Ville Kivimäkeen, jonka kanssa sitten päivittelimme tätä työelämän murrosta. Hän muisteli, että talvella 2003-2004 osa Turun telakan toiminnoista siirrettiin saman firman telakalle Triesteen. Tapaus oli merkittävä, koska sikäläiset – itse siis päätöksestä hyötyvät – telakkatyöläiset menivät lakkoon suomalaisten toverien puolesta.

Seuraavana kesänä Ville lomaili Italiassa ja tällaisen solidaarisuuden liikuttamana päätti ystävänsä kanssa viedä kukkakimpun Triesten telakkatyöläisille. Jotenkin he onnistuivatkin selittämään itsensä porttivahdin ohi ison kukkakimpun kanssa. Tässä vaiheessa tarina alkoi muistuttaa Michael Mooren elokuvia, sillä heidät ohjattiin vasta ensimmäistä päivää olevalle, kielitaidottomalle toimistosihteerille.

Pojat koettivat selittää tarkoitustaan ja sihteeri nyökkäili ymmärtäväisesti ymmärtämättä mitään. Sitten päästiin sanaan ”lakko”, joka aivan ilmeisesti oli tuttu. Sihteeri soitti sinne ja tänne ja lopulta kaksi italialaisittain valtavaa gorillaa tuli heittämään heidät ulos.

Ville vei kukat lopulta sitten jollekin Triesten ay-väen toimistolle. Epäselväksi jäi, saivatko telakkatyöläiset koskaan kuulla kukistaan. Silti haikeus jäi: milloin koittaa se päivä, kun suomalainen on valmis lakkoilemaan italialaisten toverien puolesta?