Helsingin Sanomat otsikoi tänään (s. B1):
”Uusien kansanäänestysten uhka jäi väijymään EU-sopua”
Ja itse juttu alkaa:
”Pelko uusista kansanäänestyksistä alkoi jäytää Euroopan unionia heti Brysselissä päättyneen huippukokouksen ja siellä saavutetun yhteisymmärryksen jälkeen.”
Tätä ei tarvitse edes kommentoida. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että nyt on tosi paikka: Euroopan Unionia uhkaa demokratia.
(Kurs. minun)
3 kommenttia:
Tämä on todella järkyttävää. Miten Eu on päätynytkään tämmöiseen tilanteeseen, että ihmiset haluaisivat tulla kuuluksi.
Alunperinhän Eu:n komissio suunniteltiin sellaiseksi, että eri maiden vaalit eivät häiritsisi komission toimintaa. Tämä periaate on muuttunut tarpeettomaksi omasta mielestäni. Kansalaisten olisi aika vallata Eu itselleen.
Tää oli suorastaan kohtuullisen huvittava uutinen. Esko S. kirjoitti blogissaan aika hyvin tästä syntyneestä "sovusta", josta kukaan ei oikein tarkalleen vielä tiedä mitä kaikkea se sisältää.
Suomessakin on joku jännä käsitys, että EU:n integraatio on jonkin syvemmän periaatteellisen oikeassaolemisen ilmentymä. Näin ollen jos esimerkiksi EU:n ylikansallisuuteen verrattuna suhteellisen demokraattinen valtio ilmoittaa että ei käy, sitä kutsutaan häiriköinniksi tai kiukutteluksi, pyhän integraation ikäväksi jarruttamiseksi. Ilmiöstä olisi aiheellista kirjoittaa laajemmin.
Eskon kirjoituksen voi käydä lukemassa täältä. Siellä on myös linkki koko EU:n laajuiseen verkkokampanjaan kansanäänestyksen puolesta.
Lähetä kommentti