9.1.06

Metsäverotus ja ekologinen tragedia

Olen viettänyt joululomaa perheen kanssa sukulaisten luona. Juttelin pitkään Kelpo-vaarin kanssa metsien pinta-alaveron postosta. Kelpo on metsästänyt ja kalastanut Satakunnassa vuosikymmeniä. Nyt kannat ovat nopeasti romahtaneet. Vuoden 2006 alusta Suomi siirtyiverottamaan metsiä pinta-alan sijasta myyntivoittojen mukaan. Lain yhtenä tavoitteena on tukea metsien säilymistä verottamalla (28%) vain realisoituvasta tulosta. Käytännössä lyhyen aikavälin vaikutukset ovat kuitenkin olleet pelottavia.

Vuosikymmeniä pinta-alaveroa maksaneet metsänomistajat pyrkivät myymään metsänsä ennen vuodenvaihdetta säästyäkseen uudelta verolta. Puun hinta on ylitarjonnan vuoksi laskenut ennätysmäisen alas - joskin se noussee keväällä uuden veron myötä pilviin. Luonnon kannalta kyse on tragediasta. Metsoja tai teeriä ei enää juurikaan näe, kun niillä ei ole oksaa jolle istua. Ainoa metsäkanalintu, joka ei ole sanottavammin kärsinyt, on pyy, joka pitää nuorista metsistä.

Puu ei kasva hetkessä takaisin ja valoisalla avohakkuuaukealla kasvanut puu on harvempaa ja pehmeämpää kuin varjon luonnonmetsän kasvatit. Menee hurjan kauan, ennen kuin tämän verouudituksen ekologiset tappiot on kuitattu.

Ei kommentteja: