8.9.05

Sosiaalinen luototus

Mitä lehdet eivät luultavasti kerro tämän päivän kokouksesta… Käsittelyssä oli tänään vasemmistoliittolaisen Kiviahon aloite sosiaalisen luototuksen käyttöönotosta Tampereella. Sosiaalisella luototuksella tarkoitetaan järjestelmää, jossa kaupunki myöntää pieniä lainoja henkilöille, jotka eivät voi köyhyyden tai luottotietomerkintöjen vuoksi saada lainaa pankista. Sosiaalisen luototuksen ideana on ennaltaehkäistä talousongelmia ja sen avulla ihmiset ovat esimerkiksi maksaneet vuokrarästejä tai hoitaneet läheisen kuolemasta koituvia menoja. Järjestelmästä on saatu monessa kunnassa hyviä kokemuksia ja Helsingissä siitä saadut korot ovat suuremmat kuin luottotappiot. Välillisesti säästöt ovat vielä suuremmat, kun kriisi ei aja ihmistä toimeentulotuen piiriin.

Sovimme demarien Joonas Lepistön kanssa, että hän esittää ja minä kannatan palautusta. Meidän mielestämme aloitteeseen tullut vastaus oli huolimattomasti tehty, esimerkiksi muiden kuntien kokemuksia siinä ei oltu esitelty juuri lainkaan. Luultavasti aloitteen pikaiseen käsittelyyn oli vaikuttanut se, että sen tekijä oli pienen puolueen varavaltuutettu: monet virkamiehet käsittelevät aloitteita niin vähän kuin mahdollista ja ikävä kyllä, vaikutusvallaltaan vähäisempien (lue: pienten puolueiden nuorten naisten) on vaikea saada aloitteisiinsa yhtä päteviä vastauksia kuin valtuuston johtajien. Kun palautusesitys oli tehty, kannattajia löytyi muitakin. Vasemmistoliitto ja vihreät olivat kokonaan palautuksen takana, kuten myös jokunen sitoutumaton ja kristillinen. Surullista oli että demarien ryhmänjohtaja Ruoholahti komensi puheenvuorossaan omiaan pysymään rivissä ja heistä vain kaksi uskalsi äänestää vastaan.

Hävisimme äänin 26-36, eli ei tullut sosiaalista luototusta Tampereelle, ainakaan vielä.