Lahjassa ei ole hintalappua

Viime vuodet kunnallispolitiikan johtotähtenä on loistanut kustannustietoisuus. Sitä kannattavat niin yksityistäjät kuin julkisten palvelujen puolustajatkin. Sillä perustellaan kuntien sisäistä kauppaleikkiä, jota myös tilaaja-tuottajamalliksi kutsutaan. Taantumasta kulutarkastelu sai vain uutta puhtia. On tuotteistettava ja organisoitava, jotta kustannukset voidaan hinnoitella suoriteperustaisesti.

Minustakin on hauska tietää, mitä lapseni tarhapäivä tai käynti terveyskeskuksessa maksavat. Lisäksi uskon, että vertailu osoittaa kunnallisen palvelun olevan verrattain halpaa ja tehokasta. Siksi olen valtuutettuna kannattanut monia hintatietoisuutta lisääviä uudistuksia.

Ja olen ollut väärässä. Näyttää nimittäin siltä, että tämä yksityiskohtaisten palvelusopimusten solmiminen tuhoaa perinteisiä epävirallisia sopimuksia.

Lahjatalous tarkoittaa systeemiä, jossa tavaroita tai palveluksia jaetaan ilman selkeästi määriteltyä vastavuoroisuutta. Joihinkin lahjatalouden muotoihin kuuluu vastalahjan velvoite, mutta useimmiten tärkein moottori on lahjan antajan nauttima arvostus. Tietyissä kulttuureissa johtajat osoittavat mahtinsa jakamalla lahjoja. Yhtä lailla lahjataloutta ovat myös avoimeen lähdekoodiin perustuva kehitystyö sekä perhejärjestelmä, jossa jokainen sukupolvi kustantaa seuraavan koulutuksen.

Vaikka lahjatalous on periaatteessa markkinatalouden vastakohta, monesti nämä kaksi kietoutuvat yhteen. Lahjataloudesta voidaan puhua silloinkin, kun asiakastyötä tekevä palkansaaja suorittaa tehtäviinsä kuulumattomia palveluksia. Esimerkiksi keskosyksikön sairaanhoitaja voi auttaa vanhempia tallentamaan muistoja menehtyneestä vauvastaan. Tai kodinhoitaja muistaa ostaa vanhuksen mieliviiliä, vaikka se on unohtunut kauppalistasta.

Eivät nämä työntekijät tarjoa extraa saadakseen enemmän palkkaa, vaan koska meidän ihmisten kuuluu auttaa toisiamme. Koska vastikkeeton lahja on osa sitä, mikä ihmisessä on suojelemisen arvoista. Näillä pienillä palveluksilla on valtava sosiaalinen merkitys. Ne rakentavat keskinäistä luottamusta ja pitävät yhteisöjä kasassa. Tutkimuksissa on todettu, että toisten auttaminen kohentaa ihmisen mielialaa ja jopa terveydentilaa. Vastikkeellisesti tehdyillä palveluksilla ei ole vastaavaa vaikutusta.

Siten kustannustietoisuus valitettavasti maksaa meille enemmän kuin rahaa. Kun me tuotteistamme, kohdennamme, arvioimme ja priorisoimme, samalla hävitetään yhteisön liimana toimivaa lahjataloutta. Tarkan, tiukan ja tehokkaan tehtävänkuvan omaavat työntekijät huolehtivat velvollisuuksistaan, mutta kadottavat vähitellen kyvyn ja kiinnostuksen kaikkeen ylimääräiseen: hyvä kun edes määrätyistä töistään selviää.

En ole lainkaan varma, että hintatieto on hintansa väärti.