22.9.10

Lahjassa ei ole hintalappua

Viime vuodet kunnallispolitiikan johtotähtenä on loistanut kustannustietoisuus. Sitä kannattavat niin yksityistäjät kuin julkisten palvelujen puolustajatkin. Sillä perustellaan kuntien sisäistä kauppaleikkiä, jota myös tilaaja-tuottajamalliksi kutsutaan. Taantumasta kulutarkastelu sai vain uutta puhtia. On tuotteistettava ja organisoitava, jotta kustannukset voidaan hinnoitella suoriteperustaisesti.

Minustakin on hauska tietää, mitä lapseni tarhapäivä tai käynti terveyskeskuksessa maksavat. Lisäksi uskon, että vertailu osoittaa kunnallisen palvelun olevan verrattain halpaa ja tehokasta. Siksi olen valtuutettuna kannattanut monia hintatietoisuutta lisääviä uudistuksia.

Ja olen ollut väärässä. Näyttää nimittäin siltä, että tämä yksityiskohtaisten palvelusopimusten solmiminen tuhoaa perinteisiä epävirallisia sopimuksia.

Lahjatalous tarkoittaa systeemiä, jossa tavaroita tai palveluksia jaetaan ilman selkeästi määriteltyä vastavuoroisuutta. Joihinkin lahjatalouden muotoihin kuuluu vastalahjan velvoite, mutta useimmiten tärkein moottori on lahjan antajan nauttima arvostus. Tietyissä kulttuureissa johtajat osoittavat mahtinsa jakamalla lahjoja. Yhtä lailla lahjataloutta ovat myös avoimeen lähdekoodiin perustuva kehitystyö sekä perhejärjestelmä, jossa jokainen sukupolvi kustantaa seuraavan koulutuksen.

Vaikka lahjatalous on periaatteessa markkinatalouden vastakohta, monesti nämä kaksi kietoutuvat yhteen. Lahjataloudesta voidaan puhua silloinkin, kun asiakastyötä tekevä palkansaaja suorittaa tehtäviinsä kuulumattomia palveluksia. Esimerkiksi keskosyksikön sairaanhoitaja voi auttaa vanhempia tallentamaan muistoja menehtyneestä vauvastaan. Tai kodinhoitaja muistaa ostaa vanhuksen mieliviiliä, vaikka se on unohtunut kauppalistasta.

Eivät nämä työntekijät tarjoa extraa saadakseen enemmän palkkaa, vaan koska meidän ihmisten kuuluu auttaa toisiamme. Koska vastikkeeton lahja on osa sitä, mikä ihmisessä on suojelemisen arvoista. Näillä pienillä palveluksilla on valtava sosiaalinen merkitys. Ne rakentavat keskinäistä luottamusta ja pitävät yhteisöjä kasassa. Tutkimuksissa on todettu, että toisten auttaminen kohentaa ihmisen mielialaa ja jopa terveydentilaa. Vastikkeellisesti tehdyillä palveluksilla ei ole vastaavaa vaikutusta.

Siten kustannustietoisuus valitettavasti maksaa meille enemmän kuin rahaa. Kun me tuotteistamme, kohdennamme, arvioimme ja priorisoimme, samalla hävitetään yhteisön liimana toimivaa lahjataloutta. Tarkan, tiukan ja tehokkaan tehtävänkuvan omaavat työntekijät huolehtivat velvollisuuksistaan, mutta kadottavat vähitellen kyvyn ja kiinnostuksen kaikkeen ylimääräiseen: hyvä kun edes määrätyistä töistään selviää.

En ole lainkaan varma, että hintatieto on hintansa väärti.

3 kommenttia:

Tytti Sofia Amelie kirjoitti...

Pointti! Tämä yhteiskunta pyörii niin paljon kustannustehokkuuden ja muun yksisilmäisen taloudenpidon ympärillä, että on tehnyt pahaa jo vuosikaudet.

Otso kirjoitti...

Samasta ilmiöstä on esimerkkejä muuallakin. Jossain, muistaakseni Ruotsissa, tutkittiin lasten päivähoidosta hakemista ja myöhästymismaksuja. Kun myöhässä lapsen hakemisesta asetettiin sakkomaksu, myöhästymiset lisääntyivät, eivät suinkaan vähentyneet. Arkijärjellä, ja tutkijoidenkin mukaan, syynä oli se, että vanhemmat eivät enää kokeneet myöhästymistä moraalisesti tuomittavaksi, vaan rahalla ostettavaksi palveluksi. Maksu hyvitti sen, joten huonoa omaatuntoa ei enää tarvinnut potea. Ja se maksu oli pienempi kannustin.

Toinen mileeentuleva esimerkki on yritysten kannustinpalkkaukset. Ainakin myyntityön ja ylimmän johdon (joista kummastakaan ei minulla ole kokemusta) ulkopuolla ne kokemukseni mukaan usein enemmän syövät kuin lsiäävät motivaatiota ja ohjaavat toimintaa useammin vääriin kuin oikeisiin suuntiin.

Taustasyynä tähän on se, että yhteiskunta ei oikeasti koostu omaa etuaan taoudellisesti optimoivista yksilöistä. Se on ihan toimiva abstraktio joihinkin käyttöihin, mutta ei mikään totuus. Sen sijaan yhteiskunta koostuu ihmisten välisen yhteistyön verkostojen ja kollektiivisten identiteettien sekavasta aluskasvillisuudesta, jonka varaan instituutiot ja talous rakentuvat.

Mielenkiintoisempi kysymys oikeastaan on, tuhoaaki hintatietoisuuden lisääminen aina tätä yhteiskunnan sosiaalista kudosta, vai vain joissain olosuhteissa? En osaa suorilta vastata kysymykseeni, mutta täytynee vastatusta etsiä, koska hintatietoisuudesta sinänsä on hyötyä, jos se voidaan tuottaa ilman ryöstöviljelyä.

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Kun mukaan tulee raha, yleensä aletaan myös määritellä mitä tällä rahalla saadaan ja mitä ei. Todellinen tavoite hämärtyy.

Näinhän yksityistäminenkin toimii. Periaatteessa asiat, joille saadaan hyvä mittari, toimivat toimivat paremmin, mutta osa putoaa näiden väleihin ja sille ei sitten löydykään tekijää.
Monet yksityisen puolen tuotteista ja palveluista ovat helposti rajattavissa. Näin ei välttämättä ole julkisissa palveluissa. (Esimerkkinä vaikkapa sosiaalipuoli kokonaisuudessaan.)