29.9.10

Blondi jääprinsessa ja punakutrinen hot mama

Usein valitetaan, että puolueiden välisiä eroja on vaikea hahmottaa. Niin varmaan onkin, jos tyytyy selaamaan vaalimainoksia. Niissä kaikissa luvataan vapautta, turvallisuutta ja tasa-arvoa puolueesta riippuen joko vihreällä, sinisellä tai punaisella fontilla.

Kiiltokuvaesitteiden varjoon jäävässä päätöksenteossa ovat erot kuitenkin selviä ja ennakoitavia. Oikeisto kannattaa yksityistä ja vasemmisto julkista palvelutuotantoa, riippumatta siitä, mikä milloinkin olisi halvinta tai järkevintä. Isot puolueet (kok, kesk, sdp) vaativat kriminalisointeja ja valvonnan tiukentamista, kun taas keskikokoiset (vas, vihr) puhuvat yhteisöllisyyden ja osallisuuden ongelmia ehkäisevästä vaikutuksesta.

Edelleen, vasemmisto ajaa kaikille tarkoitettuja (universaaleja) julkisia palveluita, oikeisto varallisuuden ja yksilöllisten mieltymysten mukaan eriytettyä palvelutuotantoa. Demarit painottavat ansiosidonnaisia etuuksia, kokkarit haaveilevat yksityisistä vakuutuksista ja vassarit kannattavat yhdessä vanhan koulukunnan keskustalaisten kanssa perusturvaa. Osittain vasemmistolaisesta retoriikastaan huolimatta persut ovat toiminnassaan lähellä oikeistokonservatiiveja.

Erot eivät lopu äänestyskäyttäytymiseen. Puolueiden kannattajakunnat poikkeavat toisistaan sosiaalisesti, ekonomisesti ja kulttuurisesti. Usein näillä eroilla on pitkät historialliset juuret.

Tyypillisesti vasemmiston ja vihreiden kannattajat viihtyvät lämpimissä ja murretuissa väreissä, kun taas uusliberalismista viehtynyt porvari pukeutuu kylmiin ja selkeisiin sävyihin. Perussuomalaisten ja perinteisen keskustan tavaramerkkinä on ”kansanomaisuus”, jolla tarkoitetaan asukokonaisuutta, jonka osaset sopivat mahdollisimman huonosti toisiinsa.

Kokoomuksen huhutaan ohjastaneen eduskuntavaaliehdokkaitaan välttämään solmioita ja helminauhoja, kun he liikkuvat ”kansan parissa”, toreilla ja liikekeskuksissa. Meillä vasemmistossa ei helminauhoista ole pelkoa. Pukeutumisohjeita ei juuri anneta, mutta luulisin keskustoimiston hiljaa toivovan, että toverit kansanedustajaehdokkaat muistaisivat edes kammata tukkansa…

Näin hiusvärien kultakaudella voi puoluetta arvuutella myös katsomalla karvoihin: Blondit ovat kokoomuksen ehdokaslistoilla selvästi yliedustettuina, kun taas Vasemmistoliiton näkyvät naisehdokkaat ovat valtaosaltaan punapäitä.

Ainakin osittain taustalla ovat erilaiset naisihanteet. Siinä missä vaaleat hiukset viestittävät tyyneyttä, suojelun tarvetta, yksinkertaisuutta ja aistinautinnoista pidättäytymistä, punaiseen tukkaan liitetään intohimo, salatietous, anarkia ja itsenäisyys. Vaaleiden hiusten yhdistäminen sinisiin puoluetunnuksiin vie ajatukset jäähän tai järkeen, punainen tukka ja puolueväri taas yhdistyvät tuleen ja tunteisiin.

Puolueiden naiskuvista on vain lyhyt askel puoluekohtaisiin seksuaalikulttuureihin. Omakohtaisen kokemuksen puutteessa joudun tältä osin tukeutumaan vanhaan tiedeuutiseen, jonka alkuperän olen kauan sitten hukannut. Sen mukaan vasemmiston kannattajat eivät pidä aviollista uskottomuutta kovin vakavana, mutta ryhtyvät itse harvoin syrjähyppyihin. Kokoomuksen äänestäjäkunnassa uskottomuus tuomitaan jyrkemmin, mutta silti vieraissa käydään verrattain usein.

Vai ei puolueilla ole mitään eroa!

9 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Hmm. Itse olen äärettömän voimakkaasti väri-ihminen, en viihdy lainkaan murrettujen, nuhjuisten tai laimeiden värien keskellä. Ja olen äärivasemmistolainen. Mitäs siihen sanot? :D

Kumitonttu kirjoitti...

Varmasti seksuaalisuudessa on puolueittain eroa, ja tämä olikin hyvin oivaltava kirjoitus, kuten lukijasi tietävät. Kiitos siitä!

Suomi niinkin feministisenä maana kuin on, suhtautuu tutkituista euromaista kaikkein jyrkimmin nuorten naisten (oik. tyttöjen) seksuaalisuuteen (Kontula: Halu & intohimo). Sveitsiläisnaiset ovat taas kaikkein sallivimpia. Tiedetään myös, että Sveitsissä naisliikkeet kampanjoivat minareettikieltoa vastaan. Voisiko olla, että seksuaalisuuteensa niin tyytyväiset sveitsittäret tietävät minareettien varjoon joutumisen rajoittavan elämäänsä...

Kyllä puolueilla on eroa - konsensuspolitiikka vaan hioo erot näkymättömiin.

Anonyymi kirjoitti...

Onko noista eri hiusvärien lähettämistä viesteistä jotain tutkimustuloksia vai onko kyseessä ihan kirjoittajan oma mielipide?

Anna Kontula kirjoitti...

Hei vaan,

kyseessä on pakinatyyppinen teksti, joka ei juuri miltään osin perustu tutkimustietoon - mutta kuitenkin vuosien aktiiviseen havainnointiin suomalaisen politiikan kentällä. Sitä ei siis pidä ottaa totuutena vaan kevyenä tyylittelynä (joka ei ilmeisesti ihan onnistunut, kun sitä tässä joudun selittelemään...)

Seppo Säämäki kirjoitti...

Mustiinpukeutuvat vasemmistolaiset sitten taitavat leimaantua auttamatta anarkososialistisiipeen...

Näin Timo Rautiaisen sanoin: "Kun yhteinen maailma on
Pelkkää mielikuvitusta
Minä pukeudun surupukuun
Ja surupuku on musta"

mimmu kirjoitti...

just as fab as always!

Anonyymi kirjoitti...

Anna

Jos saisin linkitettyä tämän artikkelin Facebookiin, sinulle saattaisi tulla useita äänestäjiä ystävistäni.

Jaa muutenkin, linkityksillä lukijakuntasi moninkertaistuisi.

Ota mallia Soininvaaran sivuista. (Eikähän vasureista löydy joku, joka hallitsee teknisen puolen)

Anna Kontula kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Nyt asia on hoidettu ja linkittäminen Facebookiin ym. onnistuu kätevästi.

Anonyymi kirjoitti...

"Vai ei puolueilla ole mitään eroa!"

Koska olemme poliittisesti korrekteja, emmekä tuomitse ketään iän, rodun, sukupuolen, ulkonäön, seksuaalisen suuntauksen, uskonnon, sosiaalisen statuksen emmekä minkään muunkaan seikan perusteella, emmekä muistele historiaa vaan elämme nykypäivässä (ja lupauksissa tulevasta), niin todentotta, puolueilla ei ole mitään eroa!

Ja miksemme olisi poliittisesti korrekteja? No, persut eivät ole, siinä syy heidän suosioonsa. Kannattaisi kokkareitten jättää se työväen kosiskelu ja vasureidenkin ihan vaan ponnekkaasti nousta barrikadeille! Kun yhden oven avaa, pitää toisen sulkea, niin se vaan on.