15.10.11

Blogini on muuttanut

Tämä sivu lopetetaan pian ja blogia päivitetään jatkossa osoitteeseen www.annakontula.fi/blogi

30.8.11

Huokea majoituskeskus jo auttaisi




Olen vakavasti huolissani viranomaisten toiminnasta Kalasataman tyhjennysten yhteydessä. Näyttää siltä, että operaatiota ei edes yritetty hoitaa pienimmän haitan periaatteella - tulkkien sijaan paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa. Kalasataman leirissä asuneet romanit eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poliisi halusi. Kun tulkkaus saatiin, ei asukkailla ollut aikaa kerätä vähäistä omaisuuttaan, vaan osa teltoista ja autoista jäi ripeästi pystytettyjen aitojen taakse.

Kaupunki kehotti ihmisiä muuttamaan Rastilan leirintäalueelle. Kehotusta voisi pitää enemmän yrityksenä pestä kädet, sillä täytyyhän virkamiestenkin ymmärtää, ettei näillä ihmisillä ole varaa maksaa asumisestaan satojen eurojen leirimaksuja. Sitäpaitsi osalta olivat leiriytymisvarusteet jääneet Kalasatamaan. Kun eivät muutakaan keksineet, ihmiset kokoontuivat Senaatintorille. Siellä satoi. Edelleen runsaslukuinen poliisi kielsi pystyttämästä telttoja.

Suomessa jokamiehenoikeudet takaavat laajat oikeudet parin päivän leiriytymiseen, mutta sitten on taas lähdettävä liikkeelle. Suurin osa Suomessa oleskelevista Romanian romaneista on häädetty jo aikaisemmin ja he pysyttelevät pakon edessä jatkuvassa liikkeessä, nukkuen aina muutaman yön samassa paikassa. Nyt myös Kalasataman väki on liitetty tähän kodittomien ikiliikkujaan.

Vaikka romanien köyhyyteen ja oikeudettomuuteen liittyvät ongelmat ovat syntyjään Romaniasta, hurskastelu ”avusta lähtömaihin” ei poista ihmisiä Senaatintorilta. Euroopan unionin vapaa liikkuvuus koskee myös köyhiä ihmisiä, vaikka se ei Suomen viranomaisia miellyttäisikään. Siksi Suomen - tässä tapauksessa Helsingin kaupungin - on nyt valittava puolensa: haluammeko seistä Romanian hallituksen rinnalla syventämässä romanien syrjintää, köyhyyttä ja turvattomuutta, vai yritämmekö toimia toiseen suuntaan?

Tilannetta auttaisi huokea majoituskeskus, jossa voisi viipyä muutaman kuukauden kerrallaan. Se voitaisiin perustaa esimerkiksi tyhjään kouluun tai toimistorakennukseen, joita nyt seisotetaan tyhjillään. Perhe voisi vuokrata käyttöönsä lukollisen huoneen ja valmistaa ateriansa yhteiskeittiöissä. keskus voisi helpottaa myös muiden vierastyöläisten asuntopulaa.

Romanit ovat yhtä päteviä huolehtimaan itsestään kuin kuka tahansa muukin, kunhan heille annetaan siihen mahdollisuus. He ovat myös valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen.

Jos haluamme elää sivistysvaltiossa, meidän on tehtävä sivistyneitä ratkaisuja. lasten seisottaminen sateessa ei kuulu niihin.

14.8.11

Konttauskypärä

Se on oiva esimerkki lapsille suunnatun turvateollisuuden rajattomuudesta. On sopimatonta edes kysyä, miten ihmeessä aikaisemmat sukupolvet ovat selviytyneet ilman konttauskypärää. Lapsihan on aarteista kallisarvoisin, ja varmuus on aina varminta. Kun vauva syntyy, häntä saattaa kotona odottaa jo satojen eurojen edestä portteja, lukkoja, kameroita ja pehmusteita.

Lapset ovat tiukemmassa seurannassa kuin koskaan aikaisemmin. Siinä missä 1950-luvun tenavat leikkivät kilometrien reviirillä, samanikäinen nykylapsi ei välttämättä saa mennä yksin omaa korttelia kauemmaksi. Kodin sääntöjä täydentävät turvavälineteollisuus, nettisensuuri ja koulujen valvontakamerat. Teinien jäljittämiseen myydään jo siruteknologiaa.

Turvabuumi ei selity sillä, että Suomi olisi muuttunut vaarallisemmaksi. Keskeiset lastentaudit on saatu hallintaan ja nuorten päihteiden käyttö kääntynyt laskuun, tupakasta puhumattakaan. Tilastojen mukaan myös lapsiin kohdistuvat hyökkäykset ovat vähentyneet. Liikennettä on toki koko ajan enemmän, mutta vastaavasti esimerkiksi hevosiin, kaivonkansiin ja myrkylliseen lipeään liittyvät onnettomuudet ovat hävinneet – kaikki aikaisemmin tavallisia lasten kuolinsyitä.

Todellisia riskejä paremmin ilmiötä voikin selittää yhteiskunnan keskiluokkaistuminen, jonka seurauksena osalla vanhemmista on nyt käytettävissä historiallisen paljon aikaa ja rahaa. Lapsiin panostetaankin tavalla, jota 1960-luvun työläisperhe ei olisi voinut kuvitella. Silloin lapsista huolehtiminen tarkoitti ensisijaisesti ruuan ja vaatteiden turvaamista. Vanhempien ja lasten yhteinen aika oli se, mitä töiltä ja kotitöiltä jäi, eikä kypäriä käytetty edes pyöräillessä, konttaamisesta puhumattakaan. Suuri osa ekaluokkalaisista vietti iltapäivät ilman aikuisten valvontaa, mitä nykyään pidetään lähes heitteillejättönä.

Keskiluokkaistumisen myötä vanhemmuuden normi on tiukentunut. Vaikka elämän helpottuminen on hyvä asia, se voi johtaa myös lapsen vapauden ja itsenäistymiskehityksen vaarantaviin ylilyönteihin. Kasvatuskulttuurimme alkaa lähestyä yhdysvaltalaista mallia, jossa ainoastaan köyhät (lue: huonot) vanhemmat päästävät lapsensa yksin kouluun tai harrastuksiin.

Ja kuitenkin historiallisen moni suomalaislapsi kokee turvattomuutta. Nykylapsen suurimpia uhkia kun ovat koulukiusaaminen, ilmastonmuutos ja pelko elämänhallinnan menetyksestä – eikä niistä mihinkään auta konttauskypärä.

(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 13.8.2011)

29.7.11

Tunti tunnilta

Suomalainen supermarketti muistuttaa nykyään tosi-tv:n eloonjäämisformaattia. Pelimerkkeinä ovat työtunnit. Myyjät yrittävät kahmia näitä itselleen niin paljon, että palkalla pärjäisi. Työnantajapuoli taas pyrkii jakamaan tunteja siten, että kauppa pyörisi mahdollisimman halvalla.

Useimmissa suurissa kaupoissa noudatetaan liiketoimintaoppia, jossa riskit keskitetään osa-aikaisille työntekijöille. Taattuja viikkotunteja voi olla kolme tai kolmekymmentä, kuitenkin niin vähän, ettei palkalla tahdo saada jääkaappiaan täytettyä. Varmojen tuntien ja elämiseen riittävän palkan välille jää harmaa alue, jossa vallitsee tavarahyllyviidakon vahvimman laki.

Isoissa marketeissa 70-80 prosenttia työntekijöistä kiinnitetään osa-aikaisella sopimuksella. Noin puolet heistä on opiskelijoita, joille järjestely sopii elämäntilanteeseen ja palkka kattaa vain osan toimeentulosta. Toinen puoli koostuu kuitenkin opiskeluvaiheen ohittaneista ja usein perheellisistä naisista. Heille osa-aikaisuus tarkoittaa köyhyyttä ja jatkuvaa lisätuntien kärkkymistä. Kun kaupat ovat auki joka päivä, myös myyjät ovat jatkuvasti töissä tai työvalmiudessa.

Omistajalle osa-aikaisuus on selvää rahaa. Suhdannetappiot voi niistää suoraan palkkakustannuksista ja toimeentulon epävarmuus tuottaa kuuliaista työvoimaa. Palvelualojen ammattiliiton mukaan on tavallista, että ”hankalia työntekijöitä” rangaistaan vetämällä työtunnit minimiin. Kilpailu niukoista tunneista nakertaa työpaikan sisäistä henkeä ja ehkäisee järjestäytymistä. Ristiriitojen keinotekoinen rakentaminen sopii hyvin tositelkkariin, mutta tosielämässä myös seuraukset ovat valitettavan todellisia.

Markettien myynti on sen verran vakaata, että halutessaan ne voisivat mainiosti tarjota halukkaille kokoaikaisia työsopimuksia. Kysymys ei ole siitä, että talousvaikeuksiin joutuneet yritykset nipistäisit henkilöstömenoista. Pikemminkin näyttää siltä, että mitä paremmin kaupalla menee, sitä heikommilla ehdoilla siellä tehdään töitä. Viime kädessä tämän voiton kustantavat veronmaksajat, kun myyjien riittämätöntä palkkaa on täydennettävä asumistuella.


(Julkaistu Pirkanmaan sanomissa 13.7.)

3.7.11

Valussa Euroopan rautanyrkki?

Ei minua huoleta, että eurooppalaisten veronmaksajien rahoja syydetään pankeille perään kyselemättä tai vastuullisia etsimättä. Se on epäreilua ja huolimatonta, mutta lopultakin vain rahaa.

Enemmän huolettavat ne sopimusehdot, joilla rahaa jaetaan. Esimerkiksi Portugalin tukipaketissa on kaikkiaan 222 pienellä präntättyä kohtaa, jotka sisältävät leikkauksia palkoista, sosiaaliturvasta ja kouluilta. Lisäksi edellytetään strategisesti tärkeän valtion omaisuuden polkumyyntiä. Listalla ovat satamien, lentokenttien ja energiayhtiöiden yksityistämiset.

Velkaantuneille maille tarjotaan sellaista uusliberalismin matokuuria, että jos ei tauti vielä tapa, lääkkeet sen varmasti tekevät.

Sopimusehdoista syntyy negatiivinen kierre, jossa vaaditut leikkaukset vähentävät kulutuskysyntää ja siten vaikeuttavat kotitalouksien ja yritysten mahdollisuuksia selvitä veloistaan. Tämä puolestaan kasvattaa pankkien roskalainataakkaa, pienentää valtion verotuloja ja lisäävät työttömyyden kustannuksia.

Suomalaiset ovat syyttömiä tilanteeseen ja siksi aiheesta harmissaan, kun nyt joutuvat maksumiehiksi. Toisaalta, eivät tätä sotkua tehneet myöskään velkamaiden kansalaiset. Meidän rahamme voimalla heidät pannaan luopumaan sosiaaliturvasta, palveluista ja työoikeuksista. Ei ihme, että myös kreikkalaisia ja portugalilaisia harmittaa.

Samaan aikaan Euroopan keskuspankki valmistelee pysyvää rahastoa, jolla varmistettaisiin ylikansallinen pankkituki myös tulevaisuudessa. Sen myötä Eurooppaan vakiinnutetaan vastuuton ja riskitön luototustoiminta, jonka myötä maa toisensa jälkeen ajautuu kriisiin ja pakotetaan uusliberalisointiohjelmiin. Monet asiantuntijat ovat arvostelleet, ettei tällainen vakaussopimus suinkaan vakautta tuo, päinvastoin: nyt rakennetaan turvattomuuden, tukahdutettujen talouksien ja kasvavien tuloerojen Eurooppaa.

Vaihtoehtojakin olisi. Voitaisiin vaatia pankkeja vastuuseen löyhästä luototuksestaan ja puhdistamaan roskalainat taseistaan. Voitaisiin ohjata velkamaat hallittuun sovitteluun, jossa ulkopuolista tukea suunnataan peruspalvelujen ja työpaikkojen turvaamiseen.

Toimenpiteiden kattamiseksi voitaisiin säätää rahoitusmarkkinaveroja. Mikäli pankkitukiin olisi turvauduttava, olisi vastineeksi vaadittava pankkien osittaista kansallistamista.

Ei muutaman maan velkaantuminen tarkoita vielä Euroopan loppua. Sen sijaan vakaussopimus, siitä ei voi olla varma

(Julkaistu Lehtiyhtymän paikallislehdissä 3.7.2011)