12.5.10

Tilaa sinäkin oma katastrofi

Viisas oppii virheistään, Suomen hallitus näemmä ei.

Vuonna 2002 eduskunta antoi Teollisuuden Voimalle luvan rakennuttaa Olkiluodon saareen kolmas ydinreaktori. Päätös oli historiallinen, sillä ei Suomessa eikä juuri muissakaan länsimaissa oltu rakennettu uutta ydinvoimaa yli 20 vuoteen, sitten Tšernobylin onnettomuuden jälkeen. Nyt ennakoitiin kuitenkin ydinvoiman uutta aaltoa, sillä olemassa olevat reaktorit vanhenivat ja fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energiatuotannon kritiikkiä lisääntyi.

Vuonna 2005 rakennustyöt käynnistyivät Olkiluodossa. Urakka oli mennyt ranskalaiselle Arevalle, jonka tarkoituksena oli voittaa Suomeen rakennettavalla prototyypillä tarjouksia ympäri maailmaa. Kyse oli ns. kolmannen polven reaktorista, joka olisi suurempi, tehokkaampia ja turvallisempi kuin yksikään aikaisempi. Lupa projektin käynnistämiseen myönnettiin tilanteessa, jossa voimalan lopullisia piirustuksia ei ollut vielä olemassa.

Hanke käynnistyi yskien. Elokuussa 2008 julkisuuteen nousi puutteet hitsaustöiden ohjeistuksessa ja valvonnassa. Kohun seurauksena Säteilyturvakeskus laati tarkastusraportin, joka sisälsi 10 korjausvaatimusta kuukauden määräajalla. Keväällä 2010 korjaukset olivat kuitenkin edelleen merkittäviltä osin tekemättä.

Ratkaisematta olivat myös reaktorin automaatiojärjestelmään liittyvät ongelmat. Ydinvoimalassa pitäisi olla kaksi toisistaan riippumatonta hallintajärjestelmää, mutta toistuvista lupauksista huolimatta ei automaatiosuunnitelmaa ole toimitettu. Marraskuussa 2009 Suomen, Ranskan ja Britannian säteilyviranomaiset antoivat harvinaisen yhteislausunnon, jossa epäiltiin Arevan uusien ydinvoimaloiden turvallisuutta.

Näistä ja muista vaikeuksista johtuen vuonna 2009 valmistuvaksi kaavailtu hanke viivästyy ainakin vuoteen 2012 saakka. Samalla sen kustannusarvio on noussut 3,2 mirjasdista 4,7 miljardiin. Suomen varoittava esimerkki on saanut muut maat etsimään korvaavia vaihtoehtoja – Areva on hävinnyt Aasiassa urakkakilpailuja korealaisille ja EU-alueella panostetaan tuulivoimaan.

Siis: viisi vuotta olemme seuranneet Olkiluodon rakennusprojektia, jossa aikataulut pettävät, talousarviot eivät pidä, turvallisuusmääräyksiä ei noudateta ja työoikeuksia poljetaan. Olkiluodon piti tehdä Suomesta energiatuotannon edelläkävijä, mutta meistä onkin tullut varoittava esimerkki.

Eikö nyt ensin kannattaisi siistiä jo olemassa oleva sotku, ennen kuin annetaan lupaa uusille?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä analyysissä on jokainen atomi kohdallaan. Kiitos.