18.5.10

Rikos = maan tapa

Suomalaiset ovat poikkeuksellisen lakiuskovainen kansa. Valtaosa luottaa oikeusjärjestelmään ja ajattelee, että sääntöjä pitää noudattaa ja rikoksen palkkana on rangaistus. Tästä syystä esimerkiksi graffitit ja kansalaistottelemattomuus herättävät Suomessa edelleen valtavaa paheksuntaa. Politiikassa lainkuuliaisuuteen vetoaa niin oikeisto kuin vasemmistokin.

Samaan aikaan Suomessa kuitenkin tapahtuu myös toistuvaa ja johdonmukaista lakien rikkomista, jota viranomaiset katselevat läpi sormien tai jopa harjoittavat itse. Tietyissä tilanteissa lain rikkomisesta on tullut hiljaisesti sallittua, siis maan tapa.

Muutama esimerkki valaisemaan väitettäni.

Sanonnan mukaan on laki kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat. Tämä pätee ainakin seksityöntekijöihin, joista taannoin kirjoitin väitöskirjani. Poliisilla on hyllymetreittäin paritusjuttuja varten kerättyjä kuulustelupöytäkirjoja, joissa naiset kertovat kohdanneensa väkivaltaa, vapaudenriistoa ja alistamista. Nämä tapaukset kuitenkin päätyvät harvoin erillisiksi syytteiksi, sillä prostituution yhteydessä vakavatkin väkivaltarikokset mielletääbn luonnollisiksi. Pahoinpidelty seksityöntekijä ei siis voi olettaa saavansa Suomessa suojelua viranomaisilta, vaikka se lain mukaan kuuluisi kaikille.

Vuonna 2005 pääsin Tampereen kaupunginvaltuustoon. Oli hämmentävää huomata, kuinka kaupunki viis veisaa lakisääteisistä tehtävistään. Viimeiset vuodet ovat lastensuojelu, aikuisten sosiaalityö, laitoshoito ja sairaanhoito olleet sen verran niukalla rahoituksella, ettei minimisäädöksistä ole voitu pitää kiinni. Virkamiesten ja poliitikkojen lain halveksunta muuttuu lihaksi ihmisten arjessa, se on huonokuntoisten vanhusten osastoja ilman yövalvojaa ja hädässä oleva lapsi jonottamassa apua kuukausitolkulla. Vuosittain valtuustolle raportoidaan, mitäs lakeja nyt viimeksi on rikottu. Asia merkitään tiedoksi ja sitten siirrytään alibudjetoimaan seuraavaa vuotta.

Nyt kirjoitan kirjaa ulkomaalaisista raksamiehistä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Satojen yritysten ja tuhansien työntekijöiden yhteisprojektista on vaikea yleistää, mutta ainakin uskallan sanoa, että työlainsäädännön rikkomista tapahtuu suunnitelmallisesti koko ajan ja että päärakennuttaja tietää tilanteen, samoin kuin alueen viranomaiset. Silti asiat rullaavat ennallaan, kenenkään puuttumatta.

Näiden henkilökohtaisten kosketuspintojen vuoksi en kehtaa kutsua Suomea oikeusvaltioksi. En liioin osta myyttiä pikkutarkkuuteen asti sääntöjä noudattavasta "EU:n mallioppilaasta". Meillä järjestelmällinen lain halveksunta saa hiljaisesti jatkua yksinkertaisesti siksi, sillä suomalainen perusjamppa ei usko sen olevan mahdollista: vielä jouduttuaan itse väärin kohdelluksi hän ajattelee, että tämän täytyy olla yksittäistapaus.

Toisaalta, ehkä kysymys on vain priorisoinneista, sillä onhan meillä esimerkkejä myös viranomaisten ryhdistäytymisestä taistelussa rikollisuutta vastaan. Ainakin Turussa poliisi on päättänyt vihdoin kitkeä dyykkauksen ja kauppojen roskalaatikoista ruokaa penkovia ihmisiä on käräytelty öisin.

Se on oikeus ja kohtuus, sillä onhan varastaminen sentään rikos.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan, että tilanne muuttuisi aika paljon jos oikeusasiamiehen, valtakunnansyyttäjän, poliisiylijohtajan, KKO:n, KHO:n, jne. palleille saataisiin poliittisten sylikoirien sijaan vähän nälkäisempää porukkaa. Sitten nimittäin voisi lähteä liikkeelle omaehtoisia tutkintoja ja oikeusjuttuja josta seuraisi ryhdistäytyminen virkamies-, viranomais- ja miksei poliittisissakin tehtävissä, kun todellisten seuraamusten pelossa CYA-efekti lisäisi toimien valvontaa kaikissa portaissa. Ja moraalisetkin ihmiset rohkaistuisivat ottamaan aktiivisemman roolin.

myytinmurtaja kirjoitti...

Uskomatonta settiä! :-(

Mutta hyvä, että on tosiaan pantu asiat tärkeysjärjestykseen. Mitäpä jostain prosujen pahoinpitelyistä, kunhan saadaan roskisdyykkaajat kuriin!

Seuraavaksi voidaan sitten vaikka suunnata määrärahat noiden yhteiskuntamme ykkösvihollisten, teini-ikäisten graffitimaalarien kitkemiseen.


Huoh. Kyllä pistää taas vihaks.

Anonyymi kirjoitti...

Joku EK:n Änkeröinen viitsii nillittää muutamasta laittomasta lakosta, vaikka työnantajapuoli itse rikkoo työehtosopimuksia tuhansia ja tuhansia kertoja joka vuosi.

Tämä perustuu ns. työnantajan tulkintaotetuoikeuteen TES-erimielisyyksissä. Se tarkoittaa, että ellei muuta erikseen osoiteta (työtuomioistuimessa), työnantajan tulkinta TES:n soveltamisesta on oikea, ja sitä vastaan on laitonta lakkoilla, koska lakko kohdistuu voimassa olevaan työehtosopimukseen.. tämmöinen sopimusyhteiskunta meillä Suomessa.

Juhah kirjoitti...

Kiinnitäpä Anna huomiota sillä raksalla toimiviin vuokratyöfirmoihin ja vertaile käytäntöja samaiseen lainsäädäntööö ja rak.alan työehtosopimukseen.

Vähän aikaa asioita tutkailtuasi alat,kuten minä, luultavasti epäillä koko alan lainmukaisuutta.

Lue alkupaloiksi vaikkapa Antti Tanskasen asiaa koskevia tutkimuksia sekä SAK:n lakinaisen (nimeä en muista) tämänvuotinen hesarikirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen maan tapa, tasa-arvon varjolla poljetaan miehet suohon? Kyse siis surullisen kuuluisasta "Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä"

http://bit.ly/G9zgm

Anonyymi kirjoitti...

Arvostan tyyliäsi tutkia omakohtaisesti asioita pelkäämättä käsien likaantumista, toisin kuin monet norsuuluutornista absoluuttista totuutta julistavat "älymystön" edustajat.

Vaikka itse edustan puoluekannaltani suurimmalta osin erilaista ajatusmaailmaa,olen mm. vahvasti maahanmuuttovastainen ja uskon kansallistuntoiseen yhtenäiseen Suomeen,näen että kaltaisesi ihmiset ovat tärkeitä ihmisten uskon palauttamiseksi politiikkaan.

Tuot mieleeni jollain tavalla ihailemani edesmenneen Liisa Kulhian, jonka kaltaisia "unohdettuja" sankareita tämä maa mielestäni tarvitsee.

Harmi että olet "väärässä" puolueessa :)