Hyvää seksiä? –Ei kiitos.

Erään kerran vuosia sitten istuin ystävättäreni kanssa viehättävässä lounasravintolassa. Seuralaiseni mentyä hakemaan meille kahvia nousi viereisessä pöydässä aterioinut huoltomies ja tuli luokseni. Hän pahoitteli häiriötä, kertoi pitävänsä minua hyvin kauniina ja tiedusteli, tarvitsisinko kyytiä jonnekin. Hän oli autolla liikkeellä.

Hämmennyin. En ollut nuorenakaan sellainen kaunotar, joille miehillä on tapana tehdä ehdotuksia lounasravintoloissa. Yllättäen tarjottu seikkailu houkutti. Toisaalta hätäilin, että ystäväni palaisi pian kahvikuppien kanssa: mitä hän oikein ajattelisi, jos löytäisi minut jakelemassa puhelinnumeroita tuntemattomille haalarimiehille?

Mies oli hyvin komea, sillä lailla karusti kuin jotkut duunarimiehet ovat. Kevät oli hyvin kaunis, ikkunan takana paistoi aurinko ja purot solisivat. Minä olin nuori ja sitoutumaton, siis vapaa tekemään mitä halusin.

Sanoin: ”Ei kiitos, olet huomaavainen, mutta minulla on lyhyt kävelymatka.” Vastasin näin siksi, että olin todellakin menossa ihan viereiseen taloon ja olisi ollut hölmöä pyytää kuljetusta. Mutta totta puhuen sittenkin enemmän vaikutti se, etten halunnut näyttää ystävättäreni silmissä kevytkenkäiseltä.

Tapaus oli opettavainen. Sen myötä oivalsin, etten suinkaan elä missään vapaan seksin ihmemaassa. Tiukan paikan tullen, kun on tehtävä nopeita ratkaisuja, ryömii jostakin liskoaivojen perältä siveyden ohjelmistokoodi.

Naisen elämässä seksuaalinen pidättyvyys on vuosituhansien ajan liittynyt turvallisuuteen. Kyse ei ollut vain raskauteen ja tauteihin liittyvistä riskeistä, vaan naisen seksuaalisuutta on johdonmukaisesti kontrolloitu ja rikkeistä langetettu jopa kuolemantuomioita. Vielä 1900-luvulla seksuaalinormeja vastaan kapinoivia naisia suljettiin "oman edun vuoksi" ja "suojelun tarpeesta" joukoittain mielisairaaloihin ja muihin suljettuihin laitoksiin. Jos esimerkiksi harjoitti avioliiton ulkopuolista seksiä useiden miesten kanssa, oli vaarassa joutua huoltopoliisin ja muiden viranomaisten kontrollitoimien kohteeksi.

Tällainen traditio ei häviä yhdessä eikä kahdessa sukupolvessa. Edelleen teinitytöt tekevät valintoja ja rajaavat toimintaansa välttääkseen huoran leimaa. Edelleen minäkin, emansipoitunut aikuinen nainen, laitan vaistomaisesti jonkin epämääräisen ”maineen” konkreettisen hauskanpidon edelle. Niin syvään on juurtunut pelko siitä, että aktiivinen seksuaalisuus merkitsee vaaraa: pilkkaamista, hylkäämistä, tärkeiden ihmissuhteiden menetystä ja kuolemaa. Vaikka tarjous oli houkutteleva, ei lounasravintolan huoltomiehellä ollut mitään mahdollisuuksia.

Entäpä jos olisinkin vastannut toisin, mitä hirveää siitä olisi seurannut? Ystävättäreni olisi puistellut päätään, pahimmillaan ehkä soittanut jollekulle ja kertonut olevansa hieman huolissaan minusta. Nykyään naisen seksuaalisuutta sidotaan kevyin silkkiköysin, mutta sekin riittää, jos vanhasta muistista kuvittelemme ne rautakahleiksi.