30.3.10

"Puolisosi alushousujen väri?"

Sunnuntaina julkaistun kyselyn mukaan jopa 40 prosenttia viranomaisten lumeavioliittopäätöksistä tehdyistä valituksista menee hallinto-oikeuksissa läpi. Usein kumoavien päätösten taustalla on lisätodisteiden karttuminen, esimerkiksi pariskunnalle valitusprosessin aikana syntynyt lapsi.

Lumeavioliitto tarkoittaa tilannetta, jossa kahden eri kansalaisuuden avioliitto solmitaan muilla kuin perhe-elämään tähtäävillä motiiveilla. Avioliiton kautta ulkomaalainen henkilö voi tavoitella oleskelulupaa ja esimerkiksi päästä sosiaaliturvan piiriin. Viime vuosina noin 100-200 hakemusta on viranomaiskäsittelyssä arvioitu lumeavioliitoiksi.

Lumeavioliittojen metsästys on osa oleskelulupaprosessia. Viranomaiset (usein poliisi) ristikuulustelevat paria päästäkseen selvyyteen, onko heillä ”tavanomaista perhe-elämää”. Ja tästä alkavatkin ongelmat: muutaman lumeavioliiton vuoksi kuka tahansa usean kansalaisuuden pari on velvollinen selvittämään viranomaisille nukkumisjärjestelyjään, kotitöiden jakamista, sisustuspreferenssejään ja seksielämäänsä. Järjestelmä loukkaa vakavasti ihmisten yksityisyyden suojaa. Lisäksi hallinto-oikeuksien korkea kumoamisprosentti kertoo mielivaltaisuudesta – jos et satu muistamaan puolisosi alushousujen väriä, hänet voidaan muitta mutkitta toimittaa takaisin kotimaahansa.

Lumeavioliittojen karsimisjärjestelmä on myös rasistinen, sillä se ei koske lainkaan kahden Suomen kansalaisen välistä liittoa. Supisuomalainen liitto on legitiimi, oli avioitumisen syynä sitten rakkaus, arjen joustavuus tai parempien sosiaalietuuksien tavoittelu. Ei kukaan tule heille sanomaan, että avioliittosi ei päde, koska se solmittiin väärin perustein tai koska teillä ei ole säännöllistä avioelämää.

On epätodennäköistä, että avioliitto suomalaisen kanssa tulee koskaan olemaan merkittävä väylä kiertää oleskelulupasäädöksiämme. Lisäksi suuri osa puolisoina Suomeen jääneistä päätyy työelämään ja veronmaksajiksi, oli taustalla lumeliitto tai ei. Koko tehottomasta, rasistisesta ja mielivaltaisesta lumeavioliiton käsitteestä olisikin syytä luopua.

13 kommenttia:

Tytti Sofia Amelie kirjoitti...

Aivan erinomainen kommentti. Loistavaa, jatka samaa linjaa!

Anonyymi kirjoitti...

"Alushousujen-väri-testi" voitaisiin tasapuolisuuden nimissä tehdä myös suomalaisille. Eipä taitaisi sellaiset pariskunnat, joiden seksielämä on hiipunut siitä selvitä.

Tällainen selvittely on paitsi rasistista myös fasistista. Sopii hyvin "mummonpalauttaja-viranomaisille" (tosin se on tällä hetkellä avoin).

Jos kyseisillä vanhoilla naisilla ei olisi ollut lastenlapsia, he olisivat olleeet "vain" lastensa vanhempia ja tällöin ns. ydinperhe ja KHO olisi antanut heille oleskelu/asumisluvan?

Anonyymi kirjoitti...

Kansalaisuus ei ole rotu.
Se ei siis ole rasistista.

mr_Zombie kirjoitti...

Parasta olisi luopua koko avioliiton käsitteestä, tai ainakin sen laillisesta statuksesta. Se on turha muinaisjäänne, ja ihmiset kyllä voivat elää ilman sitäkin. Yhteisestä taloudesta ja perinnöistä voidaan kyllä ihan hyvin tehdä sopimukset yksityisestikin, ilman valtion puuttumista asiaan.

Maahanmuutossa voidaan sitten jatkossa kohdella ihmisiä vain yksilöinä, eikä tarvitse tapella tuollaisten muinaisjääneistä seuraavien ongelmien kanssa.

Buji kirjoitti...

Tästä olen bloginpitäjän kanssa täysin samaa mieltä. Juuri tälläinen epätasa-arvo herättää sitä kriittisyyttä nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Suomalais/ulkomaalaisen parin perheenyhdistäminen on vaikeampaa kuin turvapaikanhakijoidean vastaava. Perheen laajuuden määrittelystä puhumattakaan.

Tunnen useita tapauksia, joissa suomalaisen vihitty turkkilainen mies tai kiinalainen vaimo odottaa vuosikausia maahantulolupaa. Moni suomalaisen venäläinen vaimo on muuttanut tänne vasta avioparin yhteinen jo 2-3-vuotias lapsi mukanaan...

Ja pikkuisen epäkorrektisti mutta täysin vakavasti jatkan, että valtiovalta ei saa vaikeuttaa vanhojen poikien ja poikamiestyttöjen avioitumista. Tälläinen maahanmuutto ei edes aiheuta paineita asuntomarkkinoille. Moni sinkku elelee kaksiossa ja nukkuu toiveikkasti parisängyssä.

"Liebe ist für alle..."

Anonyymi kirjoitti...

Mrz, kyse on ns. oletusarvoisen valmiiksineuvotellun sopimuksen käsitteestä, joka helpottaa useimpien ihmisten ja viranomaistahojenkin elämää. Näitä on muillakin elämänaloilla. Niillä pyritään huolehtimaan kaikkien osapuolten oikeuksista.
Pakkohan naimisiin ei ole mennä.

Minä vastustan kaikkia huonetoveruuden ja seksuaalisuhteen yli meneviä avoliittoon liitettyjä oletusarvoisia ominaisuuksia. Rekisteröikööt parisuhteensa (=menkööt naimisiin), mikäli syvempää lainopillista suhdetta pitäisi olla. Tai tehkööt niitä yksittäissopimuksia.
Ongelma kai on siinä, etteivät ihmiset ajattele näitä asioita omassa arjessaan tai ainakaan keskustele niistä. Ihmiset eivät päädy tekemään näitä sopimuksia, enkä tosin edes tiedä, miten laki niihin kaikkiin suhtautuisi.

Tärkeämpää olisi saada julkishallinnossa erotettua hengellisyys kirkosta, jotta ei-tunnustuksellisia "kirkkohäitä" voitaisiin myöskin pitää ns. julkisilla hengellisillä paikoilla - myös kirkoissa, koska niitä on verovaroilla tuettu. Kirkko pitäisi myöskin kunnolla erottaa valtiosta, jotta kirkkojen omaa naimisissaolon käsitettä ei niputettaisi lailliseen käsitykseen rekisteröidystä parisuhteesta eli siis lakitermiin naimisissaolosta.

Anonyymi kirjoitti...

mieleeni tuli heti epäkohta, joka on taas toista ääripäätä. suomalaiset eri sukupuolta edustavat henkilöt kela katsoo pareiksi heti, jos asuu saman katon alla. ja tämä jos mikä on myös kapeakatseista eikä palvele kenenkään etuja. byrokratia ei tunne ihmisyyttä, vaan pelkkiä säädöksiä. valitettavasti. etenkin opiskelijat kärsivät edellä mainitusta tilanteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Perus Vasemmistorääkäisy. Kerroppa perusteltu vastaus miten sitten lumeavioliittoja saadaan kitkettyä? Tarkoitushan on estää tulijoiden vilpillisellä mielellä saatu oleskelulupa. Sinä tietysti vasemmistolaisena haluat että tänne tulee ihan ketä haluaa ja MINÄ maksan.

Joonas kirjoitti...

Minusta on mahtavaa, että joku tarttuu tähänkin läpirasistiseen epäkohtaan. Suomalaisten keskinäiset lumeavioliitot kansalaisuuden saamiseksi ovat vakava ongelma, johon ei aiemmin ole uskallettu tai ymmärretty puuttua. Kiitos, kun nostit viimein kissan pöydälle!

Anonyymi kirjoitti...

Harvoinpa sitä pystyy suomalaiset käyttämään hyväksi avioliittoa, ainakaan samalla tapaa kuin mistä on kyse maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa.

Voitte vapaasti tutustua erääseen KKO:n tapaukseen, siinä oli ulkomaalainen tullut vaimon kanssa maahan, jälkeenpäin sanoi ettei ollutkaan vaimo. Sitten haettiin se oikea vaimo. Ja ensimmäinen jäi maahan.

Yleisesti Suomen valtio pakottaa "liittoon" ihmisiä, itsekin haluisin muuttaa tyttöystäväni kanssa yhteen, harmi vain että olemme sen jälkeen avoliittossa ja se sitten hankaloittaakin tiettyjä asioita elämässä.

Mielestäni olet väärässä.

Kirjoitustesi perusteella ajattelusi on kyllä niin ultraliberaalia, mutta mitäpä muuta sitä voikaan odottaa. Eihän kukaan Afrikkalainen tai Lähi-Idästä tulevaa huijaa koskaan. Vain suomalaiset miehet. Tällä tarkoitan sitä että systeemi olisi rakennettu noilla asenteilla niin tämä valtio olisi jo täydessä kriisissä.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sosiaalietuuksia suomalainen saa, jos menee avioliittoon toisen suomalaisen kanssa?

Ymmärtääkseni yleisempää on sen sijaan juuri se, että asutaan oikeasti yhdessä, mutta papereilla erillään. Esimerkiksi yksinhuoltajakorotukset ovat nimittäin ihan kivoja. Ei ole ihmekään, että Tilastokeskuksen mukaan 46 prosenttia somalialaista alkuperää olevista äideistä on yksinhuoltajia. Heillä on suurempi rahapula kuin suomalaisilla. Sosiaaliviranomaisethan ihmettelevät sitä, miten aina vaan voi tulla näille lisää lapsia, jos yksinhuoltajana elää, kuten papereissa lukee... yksi osasyy on moniavioisuus, mutta kyllä tukien paremmuuskin asiaan vaikuttaa.

Itsekin on tullut mietittyä aikoinaan sitä, missä kirjojaan papereissa pitää (kun on asunut parissa asunnossa eri puolilla Suomea). Valintaan on vaikuttanut mm. verotuksellinen kohtelu (verovähennysoikeudet ja veroprosentti) ja sosiaalietuudet kummassakin vaihtoehdossa.

Anonyymi kirjoitti...

"muutaman lumeavioliiton takia", mihin tutkimukseen tämä perustuu?

Anonyymi kirjoitti...

Minun lumeavioliittoni ei Suomen viranomaisia kiinnostanut. Menin 18-vuotiaana (heti kotoa muutettuani) naimisiin ystäväni kanssa, koska tällä pystyin kiertämään toisen asteen opintotukea koskevaa vanhempien tulojen tuen määrää vähentävää vaikutusta. Naimattomana en olisi saanut opintotukea lainkaan, avioituneena sain täysmääräisen tuen.