16.3.10

Sananvapauden muistolle

Olen vakavasti huolissani maahanmuuton ympärille syntyneestä keskustelukulttuurista. Kuukausi sitten hämmennystä aiheuttivat ”maahanmuuttomyönteisten” poliitikkojen uhkailut ja viime päivinä ovat useat tutkijat kertoneet itsesensuurista rasistisen häirinnän pelossa. Kolmas laajamittaista häirintää kohdannut ryhmä ovat toimittajat. Kyse ei ole enää Yksittäisistä kirjoittelijoista, vaan aggressiot organisoidaan ryhmissä, pääosin ”maahanmuuttokriittisiksi” itseään kutsuvien nettikirjoittelun yhteydessä.

Tilanne on se, että lähes jokainen maahanmuuttomyönteinen lausunto johtaa sanojan seksuaalielämän, ulkonäön, perhesuhteiden ja mielenterveystilanteen ruotimiseen julkisilla keskustelupalstoilla. Näissä keskusteluissa ihmisiä voidaan huolettomasti leimata ”murhapolttajiksi”, ”pedofiileiksi”, ”isänmaan pettureiksi” tai ”neekerimunan loppusijoituspaikoiksi”. Mutta ei tämä vielä mitään. Tällaista on nähty ennenkin. Julkisuuden henkilön on kestettävä kritiikkiä ja jos sitä on paljon, sekaan mahtuu myös ylilyöntejä?

Tilanne on myös sellainen, että näiden nettikeskustelujen kohteeksi joutunut henkilö saa varautua kymmeniin tai satoihin henkilökohtaisiin häirintäviesteihin. Vaikka en ole kuullut fyysisestä väkivallasta, saattaa häirintä tarkoittaa sähköposteja, puhelinsoittoja, perässä seuraamista ja jopa lasten ahdistelua. Mutta ei tämä vielä mitään, sillä häirintää on toki ollut ennenkin. Sitä vartenhan on osoitteen salaus keksitty.

Sen sijaan uutta ja erityisen huolestuttavaa on, miten maahanmuuttoon keskittyneet nettisivustoille on viime vuosina syntynyt toleranssi vastapuolen organisoituun uhkailuun. Kehotuksia löytyy myös moderoiduilta keskustelulistoilta. Toiminnan järjestäytyneisyyteen viittaa se, että muu keskusteluyhteisö ei kehotuksia tuomitse ja että ne usein johtavat (suomen mittakaavassa) massiiviseen ryhmähäirintään. Kyse on siis enemmän tai vähemmän johdonmukaisesta pyrkimyksestä maahanmuuttomyönteisten keskustelijoiden vaientamiseen.

Keräsin tähän muutaman esimerkkisitaatin. Kaikkien yhteydessä oli julkaistu nimi, joskus myös henkilön kuva tai yhteystietoja:

”Xx: vedä vittu päähäsi ja tukehdu.”

”Ehkä Tapion seuraavassa kirjassa Punavuorelaisen bistron ovesta horjahtaa kertojan syliin kaunis Xx-niminen lehtinainen, joka kertoo sekavaa tarinaa lasista ja tyrmäystipoista. Kertoja lupaa pitää Xx:stä huolta ja tuuppaa hänet ensimmäisessä kadunkulmassa ohikulkevan somaliporukan hoteisiin.
- Voittekste kaverit pitää tästä huolta. Tää tykkää teistä. Hauskaa joulua!”

”Xx Xx mielipiteet ei ole minkään arvoisia. Niinpä Xx Xx ei ole ihmisenä minkään arvoinen. Arvottomille ihmisille ei pidä tehdä mitään (paitsi ehkä silmitöntä väkivaltaa).”

”Nämä ämmät pääsevät nyt lopullisesti henkilökohtaiselle tappolistalleni, jonka talletan ihan vain sydämeeni.”

”Ei helvata! Kun luin tuon lehden jutun, niin mielestäni olisi kaikille terveellisempää kun "artistille" tehtäisiin lobotomia.”

”Ammutaan tai hirtetään tavattaessa.”

Me emme tiedä, ketkä nimimerkkien takana kirjoittavat. Viestien sisällön perusteella voi kuitenkin olettaa, että useimmiten kyseessä ovat oikeistolaisiksi itsensä identifioivat aikuiset miehet. Uhkailun kohteena taas ovat julkisuudessa ”maahanmuuttomyönteisiksi” leimautuneet naiset, esimerkiksi poliitikot, tutkijat ja toimittajat. Usein on vielä niin, että kovimpien rajat auki -aktivistien sijaan agressiot suunnataan tavallisiin keskiluokkaisiin naisiin, jotka eivät koskaan kuvitelleet joutuvansa sellaisen kohteeksi ja joilla ei ole välineitä käsitellä kohtaamaansa terroria.

Epäilen, ettei näin groteskia ja laajamittaista vaientamiskulttuuria ole Suomessa nähty sitten Lapuan liikkeen aikojen. Ja 1930-luvulla maan ykköspoliitikot mahdollistivat ilmiön vaikenemisellaan, niin kuin nytkin.

Monet maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvat korostavat, että he eivät ole suinkaan rasisteja, ainoastaan kriittisiä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Usein toistuu myös väite, että heitä itseään lukuun ottamatta suomalainen keskustelu myötäilee hallituksen poliittisia linjauksia.

Tämä ei pidä paikkaansa. Me toisen laidan ”maahanmuuttokriitikot” pidämme Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kohtuuttomana, epäloogisena ja aivan liian tiukkana. Olemme sitä mieltä, että maahanmuuttosäännöksiä muokataan koko ajan elinkeinoelämän tarpeista käsin, kun politiikan lähtökohdaksi pitäisi ottaa ihmisoikeudet. Että nykyisellä järjestelmällä ollaan kovaa vauhtia rakentamassa kahden kastin yhteiskuntaa, jonka malli testattiin jo Etelä-Afrikassa ja on käytössä edelleen Israelissa. Ja että sellainen Suomi ei ole kenenkään etu.

Meitä ”maahanmuuttokriitikoita” vain on julkisuudessa koko ajan harvempia. Minkäköhän takia?

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pelottavaa tämä on, etenkin kun käytäntö näytetään päättäjätasolla hyväksyttävän 'tietoyhteiskunnan' ja uudenlaisen 'avoimuuden' hintana.


Kirjoitit aivan oikein: "...maahanmuuttosäännöksiä muokataan koko ajan elinkeinoelämän tarpeista käsin, kun politiikan lähtökohdaksi pitäisi ottaa ihmisoikeudet."

Tämä lähtökohtahan meillä on kaikessa politiikassa, kaikessa vallankäytössä. Soisin työvoima- ja sosiaalipolitiikankin nostavan ihmisoikeudet muun edelle.


Asiasta toiseen. Tai ehkei sentään. Onko sinulla tietoa, josko ranskalaisen Florence Abernas'n uunituore nälkätyöstä ja näkymättömyydestä suomenteilla? Olen kysellyt kustantamoista, mutta en ole saanut vastausta. Kirjan nimeä en valitettavasti osaa toistaa.

(En muista tunnuksiani, joten olen nyt Anonyymi.)

myytinmurtaja kirjoitti...

Kontula: "Usein on vielä niin, että kovimpien rajat auki -aktivistien sijaan agressiot suunnataan tavallisiin keskiluokkaisiin naisiin, jotka eivät koskaan kuvitelleet joutuvansa sellaisen kohteeksi ja joilla ei ole välineitä käsitellä kohtaamaansa terroria.

Epäilen, ettei näin groteskia ja laajamittaista vaientamiskulttuuria ole Suomessa nähty sitten Lapuan liikkeen aikojen. Ja 1930-luvulla maan ykköspoliitikot mahdollistivat ilmiön vaikenemisellaan, niin kuin nytkin."


On kuvaavaa, kuinka nämä uhkailijat kohdistavat kontrolliväkivaltansa nimenomaan naispoliitikkoihin.

Puuhan epäloogisuus on käsittämätöntä: maahanmuuttovastaiset miehet kun ovat yleensä sitä mieltä, että "mamut" ovat erityisen vaarallisia ja väkivaltaisia ihmisiä, ja "tulevat tänne pilaamaan rauhallisen suomalaisen yhteiskunnan."

Itsehän he uhkailevat ja kirkuvat! He ovat ne varsinaiset väkivallakot.


No, kyllähän tämä uhkailu toki avaa monen silmät. Keskiluokkainen nainen saa kerralla nähdä, kuinka vähän hänellä on turvaa, kun joku mies saa söpöön päähänsä alkaa uhkailla häntä.

Aleksi kirjoitti...

Ongelma on siinä, että ns. "puolueettomina" maahanmuuton tutkijoina esiintyy yleensä ihmisiä, joilla on joko järjestötoiminnan ja/tai perhesiteiden kautta vahva intressi esittää maahanmuutto myönteisessä valossa. Nämä henkilöt saavat myös eniten palstatilaa - edustavathan he ns. virallista kantaa. Esimerkki tästä ryhmästä voisi hyvin olla vaikkapa blogissa mainittu Veronika Honkasalo.

Tälle porukalle on, ikävä kyllä, ominaista lakaista maahanmuuton ongelmat (joita ON) maton alle tai ainakin keskittyä etsimään syypäitä suomalaisista.

Nyt syntynyt kohu vaikuttaa, anteeksi nyt vaan, turhalta hienohipiäisyydeltä. On syytä muistaa, että nimenomaan maahanmuuttokriitikot ovat niitä "Galileo Galileita", joita tiedemaailma, muut viralliset tahot ja media vainoavat. Kaikki tiedämme tapauksen Jussi Halla-aho, työpaikkakiusauksesta käräjille asti. Jukka Hankamäki on toinen aidosti syrjitty maahanmuuttokriittinen tutkija (vieläpä homo).

Nämä ihmiset ovat menettäneet mainettaan, tulojaan ja työ- sekä muuta turvallisuuttaankin. Siis ihan oikeaa syrjintää. Jos joku nettihörhö kirjoittaa palstalle ilkeitä asioita esim. Anna Kontulasta, tämä ei millään tavoin vertaannu establishmentin harjoittamaan vainoon.

Summa summarum: jos kerran haluatte maahanmuuttomyönteistä agendaa levittää, "tutkimusten" tai minkä tahansa varjolla, koittaa nyt kestää edes se mitä Halla-aho. Sillä ideologeja te olette, ette kriittisiä tutkijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Jonkun pitäisi oikeasti ottaa suomalaisten miesten ongelmat yleiseen keskusteluun. Yhteiskunnassa on tosiaan jotain vikaa, kun miehiä syrjäytyy ja niistä tulee tuollaisia vesikauhuisia rasisteja, jotka vain haukkuu ja laukoo tappouhkauksia naisille. Kukaan itseään kunnioittava nainen ei takuulla alentuisikaan tuollaisen siipaksi. Siispä rasisteille pitäis varmaan olla valtion maksama barbara. Kertokaa mikä miehiä oikein vaivaa?!!

Anonyymi kirjoitti...

Eli kun puhutaan rodun/etnisten taustan perusteella kategorisoitavista rikoksista, niin ne ovat aina ikäviä yksittäistapauksia, ei saa yleistää tilastojen perusteella. Mutta kun joku VALKOINEN SUOMALAINEN kirjoittaa ilkeän kommentin, niin se voidaan heti yleistää yleiseksi suuntaukseksi, joka tietenkin tarkoitaa sitä että kaikki maahanmuuttoa vähänkään kritisoivat ihmiset kuuluvat tähän ryhmään.

Et tietenkään maininnut jutussasi sitä, että vasemmistolaiset radikaalit ovat jo useita vuosia järjestelmällisesti häirinneet ja uhkailleet ns. "rasisteja". Poliittisten mielipiteidensä vuoksi voi Suomessa menettää työpaikkansa, ja nyt ei puhuta "valistuneista vasemmistolaisista".

Vapaaduunari kirjoitti...

"Kaikki tiedämme tapauksen Jussi Halla-aho, työpaikkakiusauksesta käräjille asti."

On kyllä tämäkin mennyt päivittäismediaa seuraamattoman tajuntani ohi. Juu, H-a on tuttu tapaus, mutta mikä ihmeen työpaikkakiusaaminen?

(Nyt löysin tunnukseni ja nousen anonyymien joukosta...)

Aleksi kirjoitti...

Kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä Anna Kontula on anonyymin kommentista #4 "suomalaisten miesten ongelmista" ja "pumpattavista barbaroista" sekä miksei Myytinmurtajajankin kiihkoilusta kommentissa #2. Kun se Kontulan leirin argumentointi tuppaa usein olemaan juuri tuota tasoa.

Jaaha kirjoitti...

Vapaaduunari, kun H-a:n mielipiteet tulivat julki, hän joutui suuriin ongelmiin laitoksellaan. Aiheesta lisää:

http://www.city.fi/artikkeli/Jussi+Halla-aho/2921/

...eli kyseessä ihan oikea kiusaaminen eikä mikään nettihörhöjen hiekkalaatikkoleikki (josta hän toki on saanut osansa, joskus julkistanutkin mailiinsa tulleita homotteluja ja tappouhkauksia. Pari toimittajaa myös yllytti Simo Rantalaisen uhkaamaan miestä väkivallalla suorassa radiolähetyksessä, eli taas jotain mistä joku Honkasalo ei ole koskaan päässyt asianomaiseksi).

Eli nyt kun näitä valitusvirsiä lukee, vähän ihmettelen missä olivat Honkasalo ja Kontula kun Halla-ahoa potkittiin päähän. :)

tsj kirjoitti...

Olen Anna Kontulan kanssa pitkälti samaa mieltä. Maahanmuuttokriittisyys on perusteltuna ihan ok, mutta "maahanmuuttomyönteisyyden" takia väkivallalla uhkailu ei ole perusteltua kritiikkiä vaan vihaan perustuvaa rasismia. Koko puhe "maahanmuuttomkriittisyydestä" on pelkkää yritystä kieltää oman toiminnan todellinen luonne.

Tietysti tällä on syynsä, sosiaaliset, taloudelliset ja psykologiset - analyysejä on olemassa runsain mitoin. Tavallaan onnettominta on kuitenkin juuri se, että sekä nettipalstojen että tv:n yöcahttien, joidenka pitäisi olla asiallisesti valvottuja, sivuille päästetään tämän kaltaista propaganda. tässä ei ole kysymys syrjäytyneiden nuorten identiteetin hausta vaan ammattilaisten piittaamattomuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Aleksi, kirjoituksessa puhuttiin siis tappouhkauksista. Ne ovat sitten jo semmoinen astetta vakavampi asia.


”Xx Xx mielipiteet ei ole minkään arvoisia. Niinpä Xx Xx ei ole ihmisenä minkään arvoinen. Arvottomille ihmisille ei pidä tehdä mitään (paitsi ehkä silmitöntä väkivaltaa).”

”Nämä ämmät pääsevät nyt lopullisesti henkilökohtaiselle tappolistalleni, jonka talletan ihan vain sydämeeni.”

”Ei helvata! Kun luin tuon lehden jutun, niin mielestäni olisi kaikille terveellisempää kun "artistille" tehtäisiin lobotomia.”

”Ammutaan tai hirtetään tavattaessa.”

Tytti Sofia Amelie kirjoitti...

Itse asiassa, tämä on asia ja aihe, jonka käsittely avoimesti on ollut minusta käsittämättömän ja hämmentävän vähäistä ja minkä hyssyttely on minusta täysin rikollista toimintaa. (Tiedetään, että poliisi vähättelee rasistista – ja sen rinnalla yleensä aina esiintyvää seksistis-sovinistista – toimintaa niin kuin olisi saanut ylemmältä taholta käskyn, mikä on suomalaisen nyky-yhteiskunnan tuntien täysin mahdollista.)

Tänä päivänä (ajankohta: kevättalvi 2010, mitä on sivumennen sanoen edeltänyt jo aivan samanlainen vuosi 2009) muutama sata tai tuhat aktiivista, aatteen palon siivittämää (ja sokaisemaa) nettitoimijaa pitelee käsissään niin vahvaa hegemoniaa, että sillä on vaikutusta kaikkiin (netistä näennäisesti täysin riippumattomiin) yhteiskunnan tasoihin.

Tunnustan olevani avoimesti vallankumouksellinen, vaikken hyväksykään sen välineenä väkivaltaa. Olen ollut sitä jo kauan ennen nykyistä yhteiskunnan vaihetta ja oikeistopopulistista superhegemoniaa. Viime aikoina olen, tässä blogipostauksessa mainituista syistä, vahvasti uudistanut kantaani. Vaikka ihmisten täydellinen aivopestävyys, mitä kuvailtu vastaanväittämättömyys sinänsä ilmentää, puoltaakin myös vallankumouksen mahdollisuutta, olen alkanut hyväksyä myös toisen muutoksen muodon: vallankaappauksen. Se alkaa olla ainoa keino pelastaa yhteiskunta, ihmiskunta – ja maailma.

Aleksi kirjoitti...

Anonyymi, ihan samoin on esim. JHA saanut tappouhkauksia. Muistaakseni oikeusministeri Braxilta tv-toimittaja aikoinaan kysyi, että onko tarpeen lisätä nettivalvontaa tai tarjota turvatoimenpiteitä JHA:lle uhkausten takia. Brax naurahti ja vastasi toimittajalle: "Hei me elämme Suomessa."

Nimenomaan maahanmuuttokriitikot ovat maailmalla kohdanneet väkivallan uhkaa. Miten kävi Pim Fortyinin, Theo Goghin? Entäpä Hirsi Ali, tai tanskalaiset/ruotsalaiset pilakuvapiirtäjät? Miksi väkivallanteot heitä kohtaan sivuutetaan? Tai entä ihan oma, kotoinen Ville Rantamme, joka sai Kaltiosta kenkää kun piirsi Muhammedin kuvan?

Yllä mainitut ovat oikeaa vainoa, jostain Homma-palstan teksteistä valittaminen taas hurskastelua ja marttyyriksi heittäytymistä.

Buji kirjoitti...

Väkivalta ja sillä uhkaaminen on aina tuomittavaa. Myös nettikeskustelijoiden on noudatettava lakeja ja hyviä tapoja.

Kolme lisäystä Kontulan esiin ottamiin asioihin:

- Tutkijan arvovaltaa ei pitäisi käyttää julkisuudessa, jos esittelee vain omia poliittisia mielipiteitään. Niihin on tietenkin sinänsä oikeutettu, mutta ne eivät useinkaan perustu mihinkään tutkimustietoon.

- Myös Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat poliitikonalut ovat joutuneet uhkailun ja häirinnän kohteiksi. Ovat tosin valtaosin miehiä.

- Poliittista väkivaltaa ja tuhotöitä on suoritettu viime vuosina vain vihervasemmiston puolelta. Turussa tapahtuneen murhapolton poliisitutkinta on johtanut nykyisen työministerin avustakuntaan.

Oula Lintula kirjoitti...

Valitettavasti nettiin mahtuu monenlaista öyhöttäjää. Ennen vanhaan nämä kirjoittelivat vessanseiniin, nykyään sitten väärää mieltä oleville. Tai sitten oikeaa mieltä oleville, tarkoituksenaan leimata väärää mieltä olevat. Mistäpä sen tietää.

Itse en kuitenkaan suostu ottamaan nimettömiä herjauksia vakavasti. Nimettömyys tarkoittaa, ettei edes itse seiso asioidensa takana.

Enemmän minä olen huolestuneempi niistä, jotka ajavat sananvapautta ja demokratiaa lokaan ihan avoimesti ja omilla nimillään, ja ovat vieläpä asemassa jossa heillä on oikeasti valtaa: Brax, Lindén, Thors, Vanhanen... Älköön tulkittako tätä kehuksi vasemmistopuolueille: en usko, että tilanne olisi kovasti erilainen, vaikka olisi vasemmistohallituskin.

Aleksi kirjoitti...

Lukekaapas tämä vielä:

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article385309.ece

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Anna Kontula...

On hankalaa sekoittaa politiikka ja tiede keskenään.

Tieteen tarkoituksena on selvittää asioiden todelliset syyt faktoja hyväksikäyttäen, tasapuolisesti.

Politiikan teko ja omien erittäin yksipuolisten mielipiteiden tukeminen "tieteen" varjolla ei ole tiedettä.

Jotta et syyllistyisi samaan yksipuolisuuteen kuin mainitsemasi maahanmuuttoa vastustavat "rasistit" voisitko selvittää myös todelliset syyt siihen miksi niin valtava viha tiettyjä maahantulijaryhmiä kohtaan on kasvanut. Nykyinen viha on seurausta jostain ja seurauksilla on aina syynsä josta ne johtuvat (tiedettä) Ja selvittäessäsi niitä syitä, jätä omat tarkoitusperäsi ja mielipiteesi kommentoimatta. Sellainen ei ole tiedettä vaan se on politiikkaa ja se vain lisää kuilua kaiken faktoihin perustuvan asiallisen maahantulokeskustelun osalta. Toki politikointi on kaikille sallittua mutta on ikävää pilata tieteen mainetta käyttämällä termiä politiikan teossa.

Puhut myös sananvapauden puolesta. Kannatatko myös eriävien mielipiteiden julkituomista vai hiljennätkö muut mielipiteet koska vain itse olet oikeassa ja tiedät miten "tieteeseen" nojaten olet ainoastaan oikeassa?

Se tietysti nähdään osittain siitäkin, päätätkö olla julkaisematta kommenttini.
Tilastollisesti kun palstallasi olevia kommentteja tarkastelee, tulee mieleen epäily että puolueellista sensuuria on "jonkin verran". Olenko väärässä?

Ja loppuesimerkiksi 2 omaa mielipidettäni jotka ovat todellakin mielipiteitä eivätkä perustu "tieteeseen":

Kannatan työperäistä rehellisten yrittäjien maahanmuuttoa. Turkkilaiset kebabit ovat suurta herkkuani.

Tampereella tytön tappanut "maahanmuuttaja" tai Helsingissä ajoittain häiritsevät ryöstöjengit eivät ole "uhreja joita pitää vain ymmärtää, auttaa ja ottaa lisää kaikkia tulijoita suuresti rakastavaan Suomeen"

Pekka. S

suomalainen mies
Koulutus: Yo, Amkk
Ei syrjäytynyt

Anna Kontula kirjoitti...

Selvitetäänpä vähän käsitteitä.

Ei ole olemassa "puolueetonta tutkimusta". Akateeminenkin tutkimus palvelee aina, kysymyksenasettelusta lähtien, jotakin trendiä ja näkökulmaa. Hyvän tutkimuksen erottaa huonosta siinä, että se tunnistaa tämän poliittisen ulottuvuuden ja artikuloi sen ääneen niin, että tutkimuksen lukija voi arvioida sen merkitystä.

Akateeminen tutkimus on eri asia kuin selvitys, joita tehdään esimerkiksi viranomaispäätösten tai lehtijuttujen pohjatyönä. Myös selvitystyö on poliittista samoilla perusteilla kuin tutkimuskin. Kummassakaan poliittisuus ei tarkoita aineiston tietoista vääristelyä, vaan sitä käytännön tosiseikkaa, että tarkasteltava kohde ja näkökulma on aina pakko rajata ja että tähän prosessiin ei ole objektiivista sääntöä.

Olen ollut tarkka siitä, että en esitä "tutkimuksena" kantoja asioista, joista en ole tehnyt akateemista tutkimusta. Siirtotyöläisten asemasta olen tehnyt tutkimusta. Nettiuhkailusta olen tehnyt pienen selvityksen, joka ei ole tutkimus, mutta perustuu dokumentteihin. Pienuudestaan huolimatta se on toistaiseksi viime päivien keskustelussa esitetyistä puheenvuoroista perusteellisin.

Jos joku on tyytymätön rajauksiini, hän voi kaikin mokomin jatkaa siitä mihin jäin.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei ole olemassa "puolueetonta tutkimusta"."

Luonnontieteet?

Anonyymi kirjoitti...

Usein on vielä niin, että kovimpien rajat auki -aktivistien sijaan agressiot suunnataan tavallisiin keskiluokkaisiin naisiin, jotka eivät koskaan kuvitelleet joutuvansa sellaisen kohteeksi ja joilla ei ole välineitä käsitellä kohtaamaansa terroria.

Tämä johtuu siitä, että pohjimmiltaan "hommalaisuudessa" ei itse asiassa ole kyse maahanmuutosta, vaan antiliberaalista liikeestä. Hommalaisia ärsyttää naisten osallistuminen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun, ja siksi paskakritiikki kohdistuu aina lähinnä naisiin. Kohdistus voi olla osin tiedostamatonta, mutta taustalla vaikuttava naiusviha on aivan ilmeistä.

Tavoitteena heillä on (mm.) yhteiskunta, jossa normaalit naiset eivät puhu politiikasta ym. kovista aiheista, vaan asiajulkisuus on varattu miehille ja naisten rooli on esiintyä "naisellisissa" aiheissa.

Noin ylipäänsä: erittäin heinoa että nostit tämän asian esiin! Itsekään en ole halunnut kirjoittaa maahanmuuttoon liittyvistä asioista julkisilla foorumeilla juuri tässä kuvaamistasi syistä. Pitäisi ehkä rohkaistua, mutta en halua sitä paskakasaa niskaani.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä nyt nähdään asia melko mustavalkoisena. Aivan samaahan ovat joutuneet kokemaan myös he, jotka ovat uskaltautuneet kritisoimaan joko maahanmuuttopolitiikkaa tai islamia.

Ensiksi mainitusta saa välittömästi rasistin leiman, jälkimmäisestä pääsee muslimiaktivistien tappolistoille. Väitänpä, että todellinen tapetuksi tulemisen uhka on islamiin kriittisesti suhtautuvilla huomattavasti maahanmuuttomyönteisiä suurempi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Anna Kontula voisi tehdä ihan vain selvyyttä, mihin hänen käsitys maahanmuutos massiivisen lisäämisen tarpeellisuudesta pohjaa. Ihan lyhyesti vain kertoa tälläiselle tyhmälle. Kaikki muut länsimaathan ovat tätä jo kokeilleet, eivätkä tulokset ole hyviä. Miksi Suomi onnistuisi paremmin siinä, missä vanhat sivistysmaat ovat epäonnistuneet.
---
Jonkin verran myös ärsyttää tällaiset lokit missä heitetään paljon kovia väitteitä, mutta ei sitten tulla itse jatkamaan keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

Aleksi on hakoteillä. Ei Halla-ahon ja Thorsin saamia tappouhkauksia voi mitenkään verrata. Maahanmuuttajien oikeuksista puhuvat eivät ole vaarallisia, vaan he ovat ihan tavallisia ihmisiä, toisin kuin Halla-aho vihapuheineen ja opetuslapsineen.

Anna Kontulan kanssa olen vahvasti samaa mieltä.
"Akateeminenkin tutkimus palvelee aina, kysymyksenasettelusta lähtien, jotakin trendiä ja näkökulmaa. Hyvän tutkimuksen erottaa huonosta siinä, että se tunnistaa tämän poliittisen ulottuvuuden"
Aivan oikein. Tutkimus, jolla ei ole poliittista ulottuvuutta, eikä palvele tiettyä näkökulmaa, ei ole hyvä tutkimus. Sellaisilla ei ole asiaa akateemisiin piireihin.

Aleksi kirjoitti...

Hieman nyt ihmettelen, miksei pohdintojani tutkijan roolista mielipiteiden ilmaisijana julkaistu. No, koitetaanpa uudelleen, lyhykäisemmin. Eli kun Kontula kirjoittaa:

"Hyvän tutkimuksen erottaa huonosta siinä, että se tunnistaa tämän poliittisen ulottuvuuden ja artikuloi sen ääneen niin, että tutkimuksen lukija voi arvioida sen merkitystä."

...niin asia on juuri näin. Voi olla, että Kontulankin tutkimuksissa tämä ulottuvuus tulee lukijalle selvästi esille, ja Honkasalonkin. En osaa sanoa, en ole tutkimuksiinsa perehtynyt. Ongelma on kuitenkin siinä, että samaiset tutkijat ilmaisevat mielipiteitään ahkerasti blogeissa, yleisönosastoilla, kolumneissa jne., tutkijan titteliä hyväkseen käyttäen. Näin saattaa tutkitun tiedon ja mielipiteen raja hämärtyä.

Anonyymille sanoisin, että lähtisin siitä että Halla-aho ja hänen "opetuslapsensa" ovat myös tavallisia ihmisiä, eikä heitä saa uhata tappaa.

nyymiö kirjoitti...

Tämä vaatisi pitempää ja fiksumpaa kommenttia, mutta:
1) Maahanmuuttokritiikki (kummassakaan merkityksessä) ei varmaan ole uralle hyväksi ja saattaa johtaa leimautumiseen ja ikäviin sosiaalisiin seuraamuksiin. Juhani Iivari mainitsi tutkimuksensa 'Tuomittu maahanmuuttaja' (2006) esipuheessa, että häntä oli varoitettu aiheen (ulkomaalaisten rikollisuus) tutkimisesta, ja olen itse huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan pitävät joitakin tosiasioita rasistisina: niitä ei saisi tietää tai myöntää.
2) Nettikampanjasta ei ole havaintoja kuin kämyjen puolelta. Se kohdistuu ajoittain ihan kehen vain, joka kyseenalaistaa heidän ajatuksensa. Eräs maahanmuuttokritiikki-skenen intellektuellimpi jäsen, sanotaan vaikka Lotta R:ksi, meni arvostelemaan Homma-foorumin rasismia, ja sai niskaansa sellaisen lastin, että jäsenyys taisi loppua siihen, ja blogi muuttui vain jäsenille -muotoon.
3) Hegemoninen totuus tästä aiheesta ei oikein vakuuta, siinä on sisällötöntä höttöä monikulttuurin rikkaudesta, sen toistelua, että Suomi voi välttää ne virheet, jotka muualla on tehty (kun näyttää, että seurataan tarkalleen samaa kaavaa kuin kaikki muutkin) ja puhetta työvoimapulasta keskellä lamaa ja kasvavaa työttömyyttä. Tässä tilanteessa kritiikki ja vaihtoehtoiset näkemykset olisivat kovastikin tarpeen. Toivon, ettei teitä saada hiljennettyä, koska silloin se kriitikon ja todenpuhujan rooli jää netseille (mikä lienee tarkoituskin).

Anonyymi kirjoitti...

"Eikös Anna Kontula voisi tehdä ihan vain selvyyttä, mihin hänen käsitys maahanmuutos massiivisen lisäämisen tarpeellisuudesta pohjaa."

Voisitko tehdä selvyyttä, mihin pohjautuu käsityksesi, että Anna Kontula vaatii "maahanmuuton massiivista lisäämistä"? Sitä ei nimittäin tuossa blogitekstissä mainita ollenkaan.

Muutenkaan ei tule mieleeni ihmisiä, jotka vaatisivat "maahanmuuton lisäämistä", ikään kuin maahanmuuttajia pitäisi tänne väkisin raahata. Jos sellaisia on, niin heillä tuskin on Suomen maahanmuuttopolitiikassa mitään sananvaltaa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Anonyymi: "Tämä johtuu siitä, että pohjimmiltaan "hommalaisuudessa" ei itse asiassa ole kyse maahanmuutosta, vaan antiliberaalista liikeestä. Hommalaisia ärsyttää naisten osallistuminen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun, ja siksi paskakritiikki kohdistuu aina lähinnä naisiin. Kohdistus voi olla osin tiedostamatonta, mutta taustalla vaikuttava naiusviha on aivan ilmeistä."

Olen huomannut saman.

Heti, kun naisella on "liikaa" valtaa ja hän uskaltaa sitä myös käyttää, hänen fyysistä turvallisuuttaan aletaan uhkailla.

myytinmurtaja kirjoitti...

Myytinmurtaja: Kontrolliväkivalta

Aleksi kirjoitti...

Enpä usko. Enemmän tämä maahanmuuttointoilijoiden touhotus vaikuttaa joltakin kapinalta ja kiukuttelulta valkoista miestä kohtaan.

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://jokinen-pyro.blogspot.com/2010/03/kirjoitin-hsn-mielipideosioon-odotan.html

Luin Helsingin Sanomien jutun ”Tutkijoista tuli vainottuja” 16.3.2010. En voi sanoa muuta, kun että on kieroa pyrkiä liittämään kritiikkiä ja uhkailuja tieteen maailmaan. Uskoisin, että enemmistö näistä uhkailuista liittyy politiikkaan, puhtaan tieteenharjoittamisen sijaan. Lamasta kärsivät suomalaiset tahtovat muutosta politiikkaan, mutteivat sitä saa. Ei tarvita yleisneroa päättelemään, että siinä turhautuu, ja että kansan, etenkin nuorison, turhautuessa syntyy jalansijaa äärimmäisyyksille ja jopa ääriliikkeille. Tuskin ketään ”uhkailevaa” nuorukaista kiinnostaa, mitä tieteilijä toteaa, ellei se vaikuta politiikkaan niin, että hän kokee oman vaikutusvaltansa kansalaisena ylijyrätyn. Ei ole mikään ihme, että nuoriso turhautuu, kun heidän odotuksensa yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta murskataan, kun poliittista eliittiä ei kiinnosta kansan mielipide. Silti, tällaisessakin tilanteessa, pyritään kanonisoimaan nykyistä, ellei jopa vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattavat tutkijat ja poliitikot. Näin myös saatetaan asia kritiikin ulkopuolelle; yhtäkkiä, kun kyselyn tulokset paljastavat kansan kielteisen kannan nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan, julistetaan kyseisen politiikan alan tähän tuoneet vainotuiksi, hyviksi, kuin pyhiksi ja näinollen kritiikin ulkopuolisiksi. Ovathan he nyt kokeneet sitten niin paljon tieteen, tai ”totuuden”, harjoittamisen vuoksi, ettei heidän politikointia enää tarvitse liiemmin kritisoida.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi sensuroitiin kun laitoin Anonyymille lähteen, missä kirjoittaja on vaatinut maahanmuuton lisäämistä?

Alpha Wolf kirjoitti...

Anna - we love your blog! (PUA Lingo)