Sananvapauden muistolle

Olen vakavasti huolissani maahanmuuton ympärille syntyneestä keskustelukulttuurista. Kuukausi sitten hämmennystä aiheuttivat ”maahanmuuttomyönteisten” poliitikkojen uhkailut ja viime päivinä ovat useat tutkijat kertoneet itsesensuurista rasistisen häirinnän pelossa. Kolmas laajamittaista häirintää kohdannut ryhmä ovat toimittajat. Kyse ei ole enää Yksittäisistä kirjoittelijoista, vaan aggressiot organisoidaan ryhmissä, pääosin ”maahanmuuttokriittisiksi” itseään kutsuvien nettikirjoittelun yhteydessä.

Tilanne on se, että lähes jokainen maahanmuuttomyönteinen lausunto johtaa sanojan seksuaalielämän, ulkonäön, perhesuhteiden ja mielenterveystilanteen ruotimiseen julkisilla keskustelupalstoilla. Näissä keskusteluissa ihmisiä voidaan huolettomasti leimata ”murhapolttajiksi”, ”pedofiileiksi”, ”isänmaan pettureiksi” tai ”neekerimunan loppusijoituspaikoiksi”. Mutta ei tämä vielä mitään. Tällaista on nähty ennenkin. Julkisuuden henkilön on kestettävä kritiikkiä ja jos sitä on paljon, sekaan mahtuu myös ylilyöntejä?

Tilanne on myös sellainen, että näiden nettikeskustelujen kohteeksi joutunut henkilö saa varautua kymmeniin tai satoihin henkilökohtaisiin häirintäviesteihin. Vaikka en ole kuullut fyysisestä väkivallasta, saattaa häirintä tarkoittaa sähköposteja, puhelinsoittoja, perässä seuraamista ja jopa lasten ahdistelua. Mutta ei tämä vielä mitään, sillä häirintää on toki ollut ennenkin. Sitä vartenhan on osoitteen salaus keksitty.

Sen sijaan uutta ja erityisen huolestuttavaa on, miten maahanmuuttoon keskittyneet nettisivustoille on viime vuosina syntynyt toleranssi vastapuolen organisoituun uhkailuun. Kehotuksia löytyy myös moderoiduilta keskustelulistoilta. Toiminnan järjestäytyneisyyteen viittaa se, että muu keskusteluyhteisö ei kehotuksia tuomitse ja että ne usein johtavat (suomen mittakaavassa) massiiviseen ryhmähäirintään. Kyse on siis enemmän tai vähemmän johdonmukaisesta pyrkimyksestä maahanmuuttomyönteisten keskustelijoiden vaientamiseen.

Keräsin tähän muutaman esimerkkisitaatin. Kaikkien yhteydessä oli julkaistu nimi, joskus myös henkilön kuva tai yhteystietoja:

”Xx: vedä vittu päähäsi ja tukehdu.”

”Ehkä Tapion seuraavassa kirjassa Punavuorelaisen bistron ovesta horjahtaa kertojan syliin kaunis Xx-niminen lehtinainen, joka kertoo sekavaa tarinaa lasista ja tyrmäystipoista. Kertoja lupaa pitää Xx:stä huolta ja tuuppaa hänet ensimmäisessä kadunkulmassa ohikulkevan somaliporukan hoteisiin.
- Voittekste kaverit pitää tästä huolta. Tää tykkää teistä. Hauskaa joulua!”

”Xx Xx mielipiteet ei ole minkään arvoisia. Niinpä Xx Xx ei ole ihmisenä minkään arvoinen. Arvottomille ihmisille ei pidä tehdä mitään (paitsi ehkä silmitöntä väkivaltaa).”

”Nämä ämmät pääsevät nyt lopullisesti henkilökohtaiselle tappolistalleni, jonka talletan ihan vain sydämeeni.”

”Ei helvata! Kun luin tuon lehden jutun, niin mielestäni olisi kaikille terveellisempää kun "artistille" tehtäisiin lobotomia.”

”Ammutaan tai hirtetään tavattaessa.”

Me emme tiedä, ketkä nimimerkkien takana kirjoittavat. Viestien sisällön perusteella voi kuitenkin olettaa, että useimmiten kyseessä ovat oikeistolaisiksi itsensä identifioivat aikuiset miehet. Uhkailun kohteena taas ovat julkisuudessa ”maahanmuuttomyönteisiksi” leimautuneet naiset, esimerkiksi poliitikot, tutkijat ja toimittajat. Usein on vielä niin, että kovimpien rajat auki -aktivistien sijaan agressiot suunnataan tavallisiin keskiluokkaisiin naisiin, jotka eivät koskaan kuvitelleet joutuvansa sellaisen kohteeksi ja joilla ei ole välineitä käsitellä kohtaamaansa terroria.

Epäilen, ettei näin groteskia ja laajamittaista vaientamiskulttuuria ole Suomessa nähty sitten Lapuan liikkeen aikojen. Ja 1930-luvulla maan ykköspoliitikot mahdollistivat ilmiön vaikenemisellaan, niin kuin nytkin.

Monet maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvat korostavat, että he eivät ole suinkaan rasisteja, ainoastaan kriittisiä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Usein toistuu myös väite, että heitä itseään lukuun ottamatta suomalainen keskustelu myötäilee hallituksen poliittisia linjauksia.

Tämä ei pidä paikkaansa. Me toisen laidan ”maahanmuuttokriitikot” pidämme Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kohtuuttomana, epäloogisena ja aivan liian tiukkana. Olemme sitä mieltä, että maahanmuuttosäännöksiä muokataan koko ajan elinkeinoelämän tarpeista käsin, kun politiikan lähtökohdaksi pitäisi ottaa ihmisoikeudet. Että nykyisellä järjestelmällä ollaan kovaa vauhtia rakentamassa kahden kastin yhteiskuntaa, jonka malli testattiin jo Etelä-Afrikassa ja on käytössä edelleen Israelissa. Ja että sellainen Suomi ei ole kenenkään etu.

Meitä ”maahanmuuttokriitikoita” vain on julkisuudessa koko ajan harvempia. Minkäköhän takia?