Huulipunafeminismistä

Nyt olen löytänyt naispoliittisen identiteetin. Lipstick-, girlie- tai slut feminism tarkoittaa uutta aaltoa, jolle oikeus oman ruumiinsa ja seksuaalisuutensa hallitsemiseen nousee kysymykseksi sukupuolten välisestä tasa-arvosta yleensä.

Ensimmäisen kerran kuulin huulipunafeminismistä noin puolitoista vuotta sitten Texasissa opettavalta professoriystävältäni. Hän ihmetteli yliopistonsa nuoren polven opiskelijanaisia, jotka lukivat naistutkimusta ja käyttivät piikkikorkokenkiä. Osittain huulipunafeminismissä onkin kyse vastareaktiosta ns. toisen aallon feminismiin, jossa seksistä puhutaan lähinnä erilaisien hyväksikäytön muotojen kautta ja joka määrittelee tiukasti ”oikean” (luottamuksellisessa parisuhteessa tapahtuvan) seksin ja ”väärän” (kaupallinen seksi, naisen asettuminen objektiksi, usein myös SM) seksin. Huulipunafeministit julistavat, että he eivät ole valmiita korvaamaan miesten pakkonormeja naisliikkeen asettamilla pakkonormeilla.

Tietysti huulipunafeminismikin jakautuu oikeistolaiseen ja vasemmistolaiseen suuntaan. Oikeistolaiset korostavat liberalistisesti yksilöllistä valintaa ja seksiä feminiinisenä aseena taistelussa vallasta. Me vasemmistossa taas puhumme pluralismista, että yksilöllisen valinnan huomioiminen ei saa tarkoittaa sitä, että rakenteellinen riisto ja eriarvoisuus jää huomaamatta. Seksuaalisessa repressiossa ei nimittäin ole kyse vain siitä, saako länsimainen valkoinen nainen käyttää aniliininpunaista huulipunaa viestittämättä olevansa bimbo. Siinä on kyse myös raiskauksista, pakkoavioliitoista, oikeudesta ehkäisyyn ja aidsista - siis miljoonien ihmisten hengestä. Oleellinen ero ehkä on, että vasemmistolaisessa huulipunafeminismissä ei korosteta niinkään seksiä valtana (power), vaan oman elämänhallinnan ja itsensä tuntemisen lähteenä (empower).