28.11.06

Huulipunafeminismistä

Nyt olen löytänyt naispoliittisen identiteetin. Lipstick-, girlie- tai slut feminism tarkoittaa uutta aaltoa, jolle oikeus oman ruumiinsa ja seksuaalisuutensa hallitsemiseen nousee kysymykseksi sukupuolten välisestä tasa-arvosta yleensä.

Ensimmäisen kerran kuulin huulipunafeminismistä noin puolitoista vuotta sitten Texasissa opettavalta professoriystävältäni. Hän ihmetteli yliopistonsa nuoren polven opiskelijanaisia, jotka lukivat naistutkimusta ja käyttivät piikkikorkokenkiä. Osittain huulipunafeminismissä onkin kyse vastareaktiosta ns. toisen aallon feminismiin, jossa seksistä puhutaan lähinnä erilaisien hyväksikäytön muotojen kautta ja joka määrittelee tiukasti ”oikean” (luottamuksellisessa parisuhteessa tapahtuvan) seksin ja ”väärän” (kaupallinen seksi, naisen asettuminen objektiksi, usein myös SM) seksin. Huulipunafeministit julistavat, että he eivät ole valmiita korvaamaan miesten pakkonormeja naisliikkeen asettamilla pakkonormeilla.

Tietysti huulipunafeminismikin jakautuu oikeistolaiseen ja vasemmistolaiseen suuntaan. Oikeistolaiset korostavat liberalistisesti yksilöllistä valintaa ja seksiä feminiinisenä aseena taistelussa vallasta. Me vasemmistossa taas puhumme pluralismista, että yksilöllisen valinnan huomioiminen ei saa tarkoittaa sitä, että rakenteellinen riisto ja eriarvoisuus jää huomaamatta. Seksuaalisessa repressiossa ei nimittäin ole kyse vain siitä, saako länsimainen valkoinen nainen käyttää aniliininpunaista huulipunaa viestittämättä olevansa bimbo. Siinä on kyse myös raiskauksista, pakkoavioliitoista, oikeudesta ehkäisyyn ja aidsista - siis miljoonien ihmisten hengestä. Oleellinen ero ehkä on, että vasemmistolaisessa huulipunafeminismissä ei korosteta niinkään seksiä valtana (power), vaan oman elämänhallinnan ja itsensä tuntemisen lähteenä (empower).

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
kannattaa ottaa selvää myös queerfeminismistä, joka sekin on kehittynyt osittain vastareaktiona toisen aallon feminismille (esim yksioikoisille antipornokannoille), ja jossa korostuu sukupuolen moninaisuus ja seksuaalisuuksien moninaisuus. Ottaako lipstick-feminismi ne huomioon? Siis en tiedä mitään lipstick-feminismistä, siksi kysyn.

-Emmi

Anna Kontula kirjoitti...

Hei Emmi,

en voi itsekään sanoa olevani vielä alan asiantuntija, mutta ymmärtäisin näin: sekä huulipunafeminismissä että monissa queerfeminismin painotuksissa on kaikuja 1980-luvun "seksisodissa" vähemmistöksi jääneestä pro sex -feminismistä. Sen ideana on, että samaan aikaan kun seksi on keskeinen sukupuolittuneen vallan alue, se sisältää myös feminiinisen
emansipaation mahdollisuuden. Suomeksi: pornolehtiä ei pidä kieltää, ne pitää vallata.

Näin huulipunafeminismissä myös kaikuja rakennemuutoksesta, jossa koulutuksen myötä naistenkin avioitumisikä nousee ja nuorten aikuisten "sinkkuvaihe" pitenee. Tämä nuorten aikuisten porukka kehittää omaa kulttuuriaan, johon liittyy keskeisesti kysymykset seksuaalisuudesta ja siitä, miten säädellä olemistaan yhtäaikaa subjektina ja objektina.

Kolmas mielestäni oleellinen lähtökohta on erityisesti 80-luvulta vahvistunut
seksityöntekijöiden järjestäytyminen. Tämä porukka on tuonut vahvasti esille, että niin kauan kuin prostituoidut kantavat häpeäleimaa, kukaan nainen ei voi olla seksuaalisesti vapaa, koska hänen on aina varottava huorastigmaa. Seksityöaktivistit ovat myös ensimmäisinä ottaneet sellaiset käsitteet kuin slut ja whore omaan käyttöönsä viedäkseen niiltä kärjen haukkumaniminä. Tämä liike on monissa maissa liittoutunut kiinteästi lesbo/gay-liikkeisiin, ja ne jakavat monia keskeisiä kysymyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Aikaisemmassa postauksessasi käsittelit mielenkiintoisesti päihdeäitien pakkohoitoa, ja aiheellisesti mainitsit päihteidenkäytön syihin puuttumisen olevan rankaisemista tärkeämpää.

Olen pohdiskellut, onko feminismi osaltaan vaikuttanut naisten päihteidenkäytön lisääntymiseen. Entinen sinänsä ahdaskin keskiluokkainen naisrooli ei juuri sallinut päihtymishakuisuutta. Perinteisen naisroolin ja siitä irrottautumisen sosiaalisen sanktioinnin murtumisen myötä yhä useamman naisen jalkojen alta pettää heitä aikaisemmin suojannut lasilattia.

Tasa-arvoistumista ja sen suomia oikeuksia ja vapauksia on seurannut turvattomuus. En usko, että sukupuolten vastakkainasettelulla tai asettamalla naisten tavoitteeksi miehisten mittojen täyttäminen voidaan muuta saavuttaakaan. Olisikin tarpeen luoda oikeus tasa-arvoiseen naiseuteen ja naisellisuuteen sekä mahdollisuus olla aidosti ylpeä naisellisista hyveistä.

Anonyymi kirjoitti...

Miten pornolehdet voidaan "vallata" ilman että maksavat asiakkaat katoavat?