”Antaisitko lapselle kiven, kun hän pyytää leipää?”

Eilen hyväksyttiin Tampereella ensimmäinen tilaaja-tuottajamallin mukaan rakennettu talousarvio. Elämme jännittäviä aikoja: kun lähes kaikki momentit jaetaan uudestaan, on suuri vaara, että sieltä jonkin palvelun rahat unohtuvat kokonaan ja aika monen arvioidaan väärin. Toisaalta meillä valtuutetuilla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida, mihin tässä nyt painotutaan, koska viime vuoden talousarviossa luvut koottiin ihan toisin. Valtuuston epävarmoista tunnelmista johtuen saatiin vielä viimeisissä neuvotteluissa sen verran hyviä asioita, että talousjohtaja Juha Yli-Rajala sai päänsäryn ja kommunistien Jari Heinonenkin lähti budjettisopuun mukaan.

Käsittelyssä sain vastauksen aloitteeseeni aamiaistarjoilun käynnistämisestä Tampereen koulussa. En kyllä suoraan sanoen odottanutkaan, että se kerralla menisi läpi, mutta sainpahan keskustelua aikaiseksi. Seuraavassa valtuustossa teen vaatimattomamman aloitteen aamiaiskokeilusta ainakin yhdellä ala-asteella. Olen myös sopinut aiheesta tapaamisen tulevan lasten ja nuorten asioiden apulaispormestarin Sirkka-Liisa Virtasen kanssa. Yhden koulun kokeilu on siinä rajoilla, että sen voisi läpi saadakin.

Aloitteeni taustalla on ajatus siitä, että poliitikot eivät voi loputtomiin vastata lasten pahoinvointiin lisäämällä psykologeja. Jotain on voitava tehdä myös niille syille, joiden vuoksi ikäkaudesta riippuen 10-20 % nuorista kärsii mielenterveysongelmista. Yksi voimakkaasti syrjäyttävä tekijä on leimautuminen koulussa häiriköksi. Ja niinhän siinä käy, jos aamiainen jää väliin.

Saamassani vastauksessa ei sinällään ideaa tuomittu, mutta toivottiin keskustelua kodin ja koulun työnjaosta. Minusta koko aihe on absurdi: Ensinnäkin olennainen asia on lapsista huolehtiminen, ei eri instituutioiden reviirirajat. Toiseksi, jako näihin kahteen jättää kasvatusvastuun ulkopuolelle koko muun yhteisön.