Mikä vialla Intian AIDS-työssä?

Kotiutumassa seksityön tutkimusverkoston tapaamisesta. Vaikka istuimme paperien äärellä vain päivän, on sellainen olo, että paljon tuli uutta purtavaa.

Mielenkiintoisinta antia oli Intiassa seksityöntekijöitä haastatelleen Sallan kritiikki paikallista AIDSin vastaista työtä kohtaan. Koska Maailmanpankki ja monet muut jakavat siihen avokätisesti rahoitusta, suuri osa kansalaisjärjestöistä on ottanut aiheen pääteemakseen. Ja koska Intiassa ei virallisesti avioliiton ulkopuolisia suhteita ole muilla kuin kunniattomilla naisilla, työ keskittyy heihin.

Yksi yleisimmistä käytännöistä on, että nainen saa pienen palkkion, kun hän osallistuu päivän mittaiseen koulutukseen seksitaudeista ja niiden ehkäisystä. Kurssilla opitaan, millaisia oireita mikin tauti aiheuttaa ja että jos näille ihmisille haluaa olla mieliksi, on parempi vakuuttaa käyttävänsä aina kondomia. Lisärahaa voi saada virallisten tarkastusten yhteydessä, kun joukko naisia palkataan parin torvisoittokunnan saattelemana paikalle saapuneen valkoisen tarkastajan haastateltaviksi.

Turvaseksivalistuksella on kuitenkin hyvin vähän tekemistä seksityöntekijöiden arjen kanssa. Heillä on hyvin vähän neuvotteluvaraa, jos asiakas ei halua käyttää kumia – eikä miespuolisia asiakkaita tietenkään ole koulutettu. On myös tavallista, että kerran kunniansa menetettyään nainen voi joutua kenen tahansa miehen raiskaamaksi, useimmiten silloinkin ilman kumia. Tuoreessa Sex Work Research –lehdessä eräs seksityöntekijä totesikin tuskastuneena: ”Älkää meille tulko selittämään kondomien tärkeydestä, kertokaa se asiakkaillemme.”