15.3.10

Päättääkö meidän perheen asioista isä, äiti vai Suomen eduskunta?

Vanhempainraha on tuki, jota maksetaan pientä lasta kotona hoitavalle vanhemmalle. Nykyisen käytännön mukaan perheet voivat valita, jääkö kotiin isä vai äiti. He voivat myös vuorotella tai päättää olla kumpikin osa-aikaisesti vapaalla.

Käytännössä vanhempainvapaalle jäävät yleensä äidit. Vain joka kymmenes isä nostaa vanhempainrahaa ja vanhempainvapaapäivistä isien osuus on alle neljä prosenttia. Kun tähän ynnätään pelkästään äideille tarkoitettu äitiysrahakausi, voi huoletta todeta, että pienten lasten hoivavastuu on edelleen naisilla.

Yksilötasolla voi kotiäitiys olla erinomainen ratkaisu, mutta näin vahva hoivan tilastollinen sukupuolittuneisuus aiheuttaa tasa-arvo-ongelmia. Se heikentää naisen asemaa työmarkkinoilla ja toisaalta asettaa miehet altavastaajiksi vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä, esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Siksi olisi suotavaa, että pikkulapsiperheiden hoivavastuu jakautuisi tasaisemmin.

Ratkaisuksi tähän on esitetty ns. Islannin mallia, jossa vanhempainrahakausi jakautuu kolmeen osaan: yksi niistä on korvamerkitty äidille, toinen isälle ja kolmannesta jaksosta vanhemmat saavat päättää keskenään. Mikäli jompikumpi vanhemmista ei jää vuorollaan kotiin, jää etu siltä osin saamatta. (Malli poikkeaa meillä siinä, että kun Islannissa kunkin osan pituus on 3kk, meillä tasa-arvoministeri on esittänyt vanhenpainrahakauden pidentämistä yhteensä puoleentoista vuoteen.)

Kokemus on osoittanut, että isät ovat halukkaita käyttämään sellaisia hoitovapaita, jotka perhe muuten menettäisi ja joita ei voi siirtää äidille. Lähes kaikki isät pitävät jo nyt vain miehille mahdollista isyysvapaata. On siis hyvät mahdollisuudet, että Islannin malli todella lisäisi miesten intoa jäädä kotiin.

Malliin liittyy kuitenkin joitakin ratkaisemattomia ongelmia:

1. Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut aina 1990-luvun alusta lähtien. Tässä tilanteessa uusi vanhempainrahajärjestelmä suuntaisi muutenkin niukkoja tukirahoja entisestään ansiosidonnaisiin etuuksiin. Käytännössä se tarkoittaa tulonsiirtoa niille ryhmille, joilla on ansiosidonnaisuuteen oikeuttavia tuloja - siis muille kuin pienituloisimmille.

2. Vanhempainpäiväraha on osa pitempää erilaisten lapsiperheavustusten ketjua, jonka kaikki osat on sidottu lapsen ikään. Mikäli vanhempainpäivärahan perusosa (siis se, minkä myös ansiotuloton saa) on pienempi kuin reaalinen kodinhoidontuki (jonka suuruus vaihtelee riippuen kuntalisistä), vanhempainpäivärahan pidentäminen merkitsee tulojen heikentymistä niissä perheissä, jotka eivät saa ansiosidonnaista. (Kodonhoidontuki on kiinteä, ei ansiosidonnainen.)

3. Mikäli pidennys on sidoksissa miehiseen sukupuoleen, köyhissä perheissä uudistus itse asiassa suosisi naisten jäämistä kotiin, koska edelliskohtaan viitaten he pääsisivät suoraan kotihoidontuelle, kun taas isän kotiin jääminen merkitsisi vanhempainpäivärahakauden jatkumista.

4. Lisäksi laki on suunnattu perheille, joissa kummallakin vanhemmalla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, josta sitten vain jäädään lomille. Tosiasiassa merkittävä osa lapsista (ehkäpä enemmistö) syntyy perheisiin, jossa näin ei ole, vaan tulot ovat enemmän tai vähemmän jatkuvaa säätämistä ja taiteilua. Tällöin perheiden selviämistä tukisi parhaiten järjestelmä, jossa vanhemmat voisivat tehdä parhaiten omaan tilanteeseensa sopivia ratkaisuja, eikä hoitotukien käyttöä olisi jäykästi määritelty ulkoa käsin.

Jos todella haluttaisiin tukea miesten kotiin jäämistä, pitäisi kääntää katse sinne, missä nykyinen sukupuolijako syntyy, siis vanhempainrahaa edeltävään äitiysrahakauteen. Kysehän on sukupuoleen sidotusta avustuksesta, joka takaa, että lapsen ensimmäiset elinkuukaudet äiti kantaa hoivasta päävastuun. Tänä aikana muodostuneet käytänteet toistuvat tutkimusten mukaan koko perheen olemassaolon ajan. Äitiyspäivärahan sitomista sukupuoleen on perusteltu imetyksellä, mutta silti se pätee adoptiolapsiinkin...

Miesten kotiin jäämistä tukeva systeemi olisi sellainen, jossa lapsen ensimmäisinä kuukausina molemmat vanhemmat voisivat olla kotona. Silloin hoivavastuu jakautuisi alusta saakka tasaisemmin, molemmilla olisi yhtäläinen mahdollisuus muodostaa kiinteä suhde lapseen ja vanhempainrahalle siirryttäessä koti-isyys olisi yhtä luontevaa kuin kotiäitiys.
Jaa tämä blogiteksti Facebookissa Lähettänyt Anna Kontula klo 15.3.10

8 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Kontula: "Miesten kotiin jäämistä tukeva systeemi olisi sellainen, jossa lapsen ensimmäisinä kuukausina molemmat vanhemmat voisivat olla kotona. Silloin hoivavastuu jakautuisi alusta saakka tasaisemmin, molemmilla olisi yhtäläinen mahdollisuus muodostaa kiinteä suhde lapseen ja vanhempainrahalle siirryttäessä koti-isyys olisi yhtä luontevaa kuin kotiäitiys."

Hyviä ehdotuksia. Varsinkin tuo isän mahdollisuus muodostaa kiinteä suhde lapseensa on minusta kaiken a ja o.

Tuntuu nimittäin, että vanhempainkustannusten oikeudenmukaisen jakamisen esteistä pahimpia ovat pinttyneet tavat. Kun tietty käytäntö kerran on päässyt muodostumaan, sen uomaa tuntuu olevan todella vaikea muuttaa.

15.3.10
Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihanasti ehdotettu!

16.3.10
Anonyymi kirjoitti...

Olett Anna oikeassa.

Vanheimpanvapaihin sukupuolten tasa-arvo ja samoin myös Fifty-Fifty vaatimus asevelvollisuuteen/kansalaivelvollisuus työhön, kuten Jukka Relanderkin vaati ylen haastattelussa muutama kuukausi sitten.

16.3.10
myytinmurtaja kirjoitti...

Anonyymi (II):

Muskelotti: Good work, sister - and brother!

16.3.10
Mortimer kirjoitti...

Islannin mallin toteuttamisen tiellä on muitakin ongelmia. Kaikille miehille isyysvapaan pitäminen ei käytännössä ole mitenkään mahdollista. Yrittäjän on esimerkiksi hyvin vaikea jäädä kotiin, sillä yritystoimintaan sisältyy lähes aina kiinteitä kustannuksia, jotka pyörivät koko ajan, oli firma sitten tauolla vai ei.

Ehkä vielä suurempi ongelma yrittäjälle on, että puolen vuoden päästä ei ehkä välttämättä enää ole markkinoita. Asiakaskunta on joutunut etsimään uuden toimittajan, ja asiakkaiden houkutteleminen takaisin voi olla vaikeaa.

Toinen vaikea ryhmä on pienessä tai keskisuuressa yrityksessä asiantuntijatehtävissä oleva mies (tai nainen). Varsinkin jos työ on innovatiivista ja vaatii korkeaa osaamista kapealta sektorilta. Monessa tapauksessa voi olla että ei ole työpaikkaa mihin palata. Koko yritystä ei välttämättä ole olemassa puolen vuoden päästä. Joihinkin tehtäviin on käytännössä mahdotonta löytää sijaista, sillä osaamista ei yksinkertaisesti ole saatavissa.

Suomessa on verraten paljon pieniä, korkean teknologian ja -osaamisen alihankkijayrityksiä, jotka kilpailevat omalla sektorillaan lähes ainoana maailmassa kentällä, jossa asiakaskunta on lukumääräisesti hyvin pieni, mutta voluumi valtava. Yhden asiakkaan menettäminen toiselle voi olla loppu yritykselle ja työpaikalle.

16.3.10
Kirsi L kirjoitti...

Mortimerille: on totta, että joillekin isille tuo ei ole mahdollista. Monet äidiksi haluavat joutuvat tekemään vielä rankemman päätöksen jos haluavat lasta - yksityisyrittäjiä on paljon myös naisissa ja nimenomaan pienyrityksissä (tyypillisesti pienet palvelualan yritykset kuten kampaamot).

6+6+6-mallista: Yksikään malli ei tule olemaan reilu aivan kaikille. Ehdotus on kuitenkin merkittävä parannus koko siihen ajattelumalliin, mikä tähän asti vanhempainvapaassa on ollut ja sellaisenaan toisi tasa-arvoa niin työelämään kuin kotiinkin - tyytyväisyydestä puhumattakaan. Tässä mainittu kotihoidon tuen suuruus verrattuna palkkasidonnaisen tuen suuruuteen oli itselleni uutta - minua kiinnostaisi tietää, miten suurta joukkoa tämä koskisi ja kuinka dramaattisia erot ovat? Pienen vähemmistön vuoksi hyvää muutosta ei kannata jättää tekemättä. Heille voi kuitenkin miettiä muita tukimuotoja.

11.10.10
Anonyymi kirjoitti...

minusta 6+6+6 - mallia parempi olisi se mitä sanoit, yhteinen vapaa aluksi, ja sen jälkeen mahdollisuus myös jaettuun vapaaseen. nythän vanhempainvapaan voi jo jakaa 50% + 50%, mutta tämä pitäisi ulottaa myös kotihoidonvapaa-aikaan. Se, että vain nainen tekee osa-aikatöitä, ei tee hänestä tasa-arvoista, mutta jos molemmat tekisivät esim. 50 % tai 60 % työaikaa, lapsi voitaisiin hoitaa kotona työaikoja lomittamalla. siis niille, jotka kotihoitoa haluavat. mutta lisäisin tämän vaihtoehdoksi, en pidä siitä, että valtio sanelee perheille, mitä pitää tehdä. mutta parhaat ratkaisut, kestävää työnjakokehitystä tukeva yhtäaikainen osa-aikatyö lapsen ollessa pieni, pitäisi olla mahdollisia. 6+6+6 ei tue kestävää ratkaisua, siinä työssäkäyvä saattaa tehdä paljonkin töitä. - ja minusta erittäin vakava ongelma on siihen sisään ujutettu suurituloisia suosiva ansiosidonnaisuuden kauden pidentäminen. joka ei tietenkään välttämättä kuuluisi siihen, mutta jostakin syystä näin on haluttu.

10.3.11
Anonyymi kirjoitti...

ehdotuksesi on siksikin hyvä, että se ei kiintiöllä pakota ketään mihinkään. sen sijaan se luo mahdollisuuksia useamman laiseen valintaan. 6+6+6 - malli kiintiöi ja ohjaa ylhäältä päin. se sanoo ei pitkälle kotiäitiydelle. totta kai kotiäitiys voi olla epäasa-arvoa tukeva ratkaisu, mutta ongelma ei poistu kieltämällä se vaan luomalla olosuhteita, joissa muukin houkuttelee. ja tällöin, jos puolisot kuitenkin päätyvät traditionaaliseen ratkaisuun, olkoon se siis ok., jos se on heidän molempien tahto. (eihän seksityötäkään sinun mielestäsi poisteta kieltävällä lainsäädännöllä, miksi kotiäitiys pitäisi sillä tavalla poistaa. kuten itsekin tiedät, kaikki työt eivät tuo vapautta eivätkä edes osallisuuden tunnetta, puhumattakaan statuksesta ja paljosta rahasta. miksi sellaiseen pitäisi rynnätä? jotkut työt puolestaan tuovat statusta ja rahaa, mutta eivät välttämättä kuitenkaan lisää yhteiskuntaan mitään sellaista hyvää, mikä oikeastaan edes pitäisi tulla tehdyksi ja mikä siksi motivoisi jättämään jonkin muun merkityksellisen tekemisen, kuten lapsen hoitamisen.)

10.3.11

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)