24.1.06

Amurin koulukamppailu

Ylihuomenna Tampereen kasvatus- ja opetuslautakunnassa puhutaan Amurin tulevista ekaluokkalaisista. Viime vuonna Amurin koulun ekaluokalla oli vain kahdeksan oppilasta ja siksi tämän vuoden porukka aiotaan sijoittaa Aleksanterin tai Pispan kouluun. Matkaa molempiin kouluihin on, Pispalaan kilometrejä. Tietysti vanhemmat ovat huolissaan.

Tänään olin mukana vanhempien kokoontumisessa Amurissa. Kovin paljon en osannut sanoa suuntaan tai toiseen, sillä itsekin olin vasta lukenut asiasta lehdestä. Näyttää siltä, että jos alueen ekaluokkalaisten määrä jää pieneksi, tästä käydään vielä kova keskustelu. Kyllä ekaluokkalaisten pitäisi päästä lähikouluunsa. Toisaalta se tarkoittaa, että muissa kouluissa ryhmäkoot kasvavat, kun rahaa (=opettajia) on vain rajallinen määrä. Erityistä tukea tarvitsevia oppilaita voidaan joutua sijoittamaan 30 oppilaan luokkiin.

Koulunsa aloittavien ikäluokat pienenevät Tampereella vuosi vuodelta. Se tarkoittaa, että oppilaita ei riitä joka kouluun entiseen tapaan. Muutoksen hallinta on vaikeaa. Päätöksenteossa ei saisi kuitenkaan syrjäyttää lastensa puolesta toimivien vanhempien mielipiteitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea koulukamppailullenne. Olen itse alottanut koulunkäynnin Amurin kansakoulussa vuonna 1957. Tuolloin koulussa oli oppilaita kolmatta tuhatta ja me kävimme koulua kahdessa vuorossa. En kyllä muista kuinka pitkään - luultavasti 1. ja 2. luokan.

Ja tuohon seuraavaan postaukseen: Sattumoisin kuulin ohjelman ja aivan oikein, pärjäsit oikein hyvin.