Rippisalaisuutta pitäisi tukea, ei purkaa

Seurakuntien varjosta on viime kuukausina tullut esille lukuisia lasten hyväksikäyttötapauksia. Näistä osa on sattunut äskettäin, joistakin on vuosikymmeniä. Asia on herättänyt paljon keskustelua, sillä jotenkin sitä vaan ajattelee, että ammattiuskovaisten pitäisi olla vielä astetta parempia ihmisiä.

Nyt ratkaisuksi ehdotetaan rippisalaisuuden murtamista. Pitkään asiaa pyöriteltyäni olen kuitenkin säilyttämisen kannalla.

Tiedämme, että lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus tulee poliisin tietoon hyvin harvoin, vaikka viranomaisten ja auttamistyöntekijöiden ilmoitusvelvollisuutta on koko ajan kehitetty ja eri ammattiryhmiä on koulutettu havaitsemaan ja ottamaan puheeksi lasten kaltoinkohtelu. Tällaisen piilorikollisuuden kohdalla oikeusjärjestelmämme näyttää olevan avuton.

Jos ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen ei ole tuottanut merkittävää tulosta tähänkään saakka, on epärealistista olettaa, että rippisalaisuudesta luopuminen sen tekisi. Varsinkaan Suomessa, jossa ripillä käynti ei ole sosiaalinen normi. Siksi olisi korkea aika alkaa miettiä muita keinoja. Miten hyväksikäyttöä voitaisiin vielä paremmin ehkäistä ennalta?

Entä voisiko rippi jotenkin muuten kuin ilmoitusvelvollisuuden kautta toimia siltana rikoksesta oikeusjärjestelmään?

Traumaattista kokemusta voi käsitellä kahdella tapaa. Voi yrittää vaieta ja unohtaa – tai voi purkaa tapahtuneen keskusteluun. Jos kyseessä on väkivallanteko, olisi tietysti toivottavaa, että tekijä pyrkisi taakastaan hyvittämällä rikoksensa. Se kuitenkin edellyttää kykyä nimetä ja ymmärtää, mitä on tullut tehtyä. Ja seuraavaksi tarvitaan uskoa siihen, että pahimmankin teon jälkeen jää mahdollisuus valita vastuunkannon ja pakenemisen väliltä. Tässä prosessissa rippitraditio voisi toimia – ja on vaihtelevalla menestyksellä toiminutkin.

Ymmärrän hyvin rippisalaisuuden purkamista ehdottavien argumentit yhdenvertaisuudesta lain edessä ja rippiin sisältyvästä anteeksiannosta. Silti lähtisin mieluummin kehittämään ripin vastaanottajien koulutusta kuin ilmoitusvelvollisuutta.