Sananvapaudesta

Eilen pääsin katsomaan tämän hetken kuumimman nukkeanimaation ”Uralin perhonen”, jonka sensuuria ehdittiin vaatia jo eduskunnassakin. Ihmettelen koko soppaa. Itse animaatio oli ihan tyypillistä Lillqvistin tuotantoa, kaunis ja koskettava. Yksi sivuhenkilöistä todella sattui olemaan poikiin mieltynyt Mannerheim, mutta entä sitten? Itse katsoin animaatiota pikemminkin esityksenä lapsuuteni Pispalan tarinaperinteestä. (Ja mitä tulee Mannerheimiin, hän teki rikoksensa kyllä ihan jossain muualla kuin makuuhuoneessa.)

Kyllä silloin demokratialla menee jo tosi huonosti, jos nukkeanimaatioita aletaan sensuroida.

Vaan eipä ole sananvapaus uhattuna vain kulttuurielämässä. Vuoden 2008 alusta poliisi on ylläpitänyt salaista internetlistaa, joka jaetaan eri internetpalveluntarjoajille näiden ”vapaaehtoisesti” käytettäväksi asiakkaidensa internetyhteyksien suodatukseen. Perusteena sensuurilaille on lapsiporno.

Internetsensuuri on poliitikoille vaikea asia. Vaikka internetiä on helppo verrata perinteisempiin välineisiin kuten sanomalehtiin tai mielenosoituksiin, se on myös monella tapaa erilainen ja vaatii uudenlaista ajattelua, johon kaikki eivät selvästikään kykene. Uusi sensuurilaki onkin monella tapaa ongelmallinen:
Ensinnäkin, tällaisilla toimenpiteillä on ikävä taipumus riistäytyä käsistä. Huhujen mukaan listan perusteella on jo sensuroitu paljon muutakin kuin lapsipornoa. Kielitaidottomat poliisit ovat laittaneet listalle mm. japanilaisia verkkokauppoja. Myös sensuurin virallisesta laajentamisesta on jo keskusteltu, seuraavaksi lienevät listalla nettipokeri ja piratismi. (Vaatimus internetpalveluntarjoajan piratismintorjunnasta on suunnilleen yhtä järjetöntä kuin vaatia paperitehdasta varmistamaan, ettei sen paperille paineta Muhammedin pilakuvia.)

Toiseksi, käytännössä sensuurin kiertäminen on käytännössä (sanovat nettiä paremmin tuntevat) äärimmäisen helppoa. Tämä viittaa siihen, että lain todellinen funktio ei ole lapsipornon hillitseminen vaan virkavallan omantunnon rauhoittelu.

Kolmanneksi, sensuurilistan salaisuus on täysin mieletöntä. Se johtaa tilanteeseen, jossa poliisi voi sensuroida mitä milloinkin täysin ilman valvontaa.
Jollei kyse ehkä vielä ole varsinaisesta mielipiteen- ja sananvapauden rajoittamisesta, niin ainakin sen uhasta. Jotain huolen laajuudesta kertonee se, että kansalaisten ”sähköisiä oikeuksia” valvova Effi-järjestö on viime viikkoina saanut räjähdysmäisesti uusia jäseniä.