Mistä maalarille maksetaan?

Tällä viikolla olen ollut kiinnostunut naismaalareista. Juuri julkaistu tiedote tes-neuvottelutuloksesta ei vielä kerro, saatiinko maalarien sukupuolittuneisiin palkkoihin korjausta. Ehkä huomisen uutisissa.

Naismaalarien palkat ovat noin viidenneksen miehiä kehnompia. Osittain kyse on urakoiden valumisesta miehille ja naisten arkuudesta pyytää, mutta perusongelma on kykyjen arvostuksessa: naisen pitää todistaa ammattitaitonsa moninkertaisesti päästäkseen samaan tuntipalkkaan kouluttautumattoman miehen kanssa. Perinteisesti naiset ovat tehneet rakennuksilla siivous- ja avustavia töitä, ja sellaiseksi naisen paikka raksoilla ehkä edelleen mielletään.

Kerrotaan, että 1990-luvun alussa pienet palkat suojasivat (silloin harvinaisia) naismaalareita, kun kalliimmaksi tulevat miehet pantiin ensin kortistoon. Uusia naisia ei alalle kuitenkaan tullut ennen kuin ihan viime vuosina. Nyt naismaalarien määrä on kasvanut nopeasti, he ovat jo 12 prosenttia ammattikunnasta ja joillakin alan kursseilla enemmistö.

Palkkatason heikkeneminen on kiinnostavaa: vika voi olla pyytäjässä tai maksajassa, mutta onko niin, että naisten tuleminen perinteisesti miesvaltaiselle alalle siis merkitsee automaattisesti palkkakurjistumista?

On ollut mukava seurata, että niinkin miesvaltainen liitto kuin Raksa (jäsenistöstä miehiä n. 95 %) on ottanut näkyvästi kantaa tasa-arvokysymyksiin järjestön tärkeimmällä alueella, tes-neuvotteluissa. Toki kyse on miestenkin edusta: Naisten (ja ulkomaalaisten) palkkasyrjintä on uhka myös miesmaalareille, sillä se vetää koko alan palkkoja alaspäin.