14.1.08

Lastensuojelun huolenaiheet

Vuoden alusta astui voimaan uusi lastensuojelulaki. Muutos näkyy muun muassa siten, että tänä vuonna en enää istu perjantaiaamujani päättämässä lasten huostaanotoista. Homma siirtyy meiltä luottamushenkilöiltä juristeille.

Lastensuojeluun liittyvät asiat ovat tietenkin yksilötasolla salaisia, mutta joitakin yleisiä kehittämisen tai huolen paikkoja haluan muistini pohjalta kirjata. Faktoista en mene takuuseen, kyse on enemmän käytännön työstä jääneistä mielikuvista.

I huoli: Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkainen virkakoneisto ei ole herkkä luokkaerolle. Se esimerkiksi tulkitsee raskauttavasti sellaisia seikkoja (vaikkapa kieltäytymistä tarjotusta tuesta), jotka työväenluokkaisessa kulttuurissa voivat olla tuettua tai jopa kunnioitettavaa käyttäytymistä.

II huoli: Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista.

III huoli: Itseäni karmaisi vierailu ”vastaanottokeskuksissa”, joihin huostaanotetut lapset toimitetaan odottamaan sopivaa sijoitusperhettä. Niiden tiukat liikkumisrajoitukset (vessakin oli lukossa) johtavat siihen, että huostaanottoa edeltävät kaverisuhteet katkeavat ja uusia solmitaan toisiin saman keskuksen asukkaisiin. Olen aina kannattanut nuorten vertaistukea, mutta omituiseksi järjestelyn tekee se, että monia huostaanottoja perustellaan ”huonolla seuralla”. Viimeistään keskuksen porukoissa lapset kuitenkin sosiaalistuvat tuhmuuksiin, kuten koulupinnaamiseen, karkailuun ja näpistelyyn.

IV huoli: Lastensuojelun resurssit. Toistuvasti sain papereista lukea, miten tukiperheiden ja tukihenkilöiden saaminen on kestänyt kohtuuttoman kauan tai jäänyt kokonaan toteutumatta. Yhdessä tai kahdessa tapauksessa huostaanottoon päädyttiin ilman avopuolen toimenpiteitä, koska näitä ei ollut kohtuullisessa ajassa saatavilla. Lisäksi minulle jäi mielikuva, että huostaanotto- tai avioerotilanteesta johtuen muualla asuvan vanhemman tapaamisoikeudet ovat heikot, jos tapaaminen edellyttää valvontaa. Valvojia ei löydy tai niihin ei ole varaa.

V huoli: Lisäksi olen sitä mieltä, että päättäjien ja asianosaisten välillä on kohtuuttoman syvä kuilu. Aina välillä tuntui, että ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä heiltä odotettiin tai mitä seurauksia heidän valinnoillaan on. Päätöksiä tekevät ihmiset, jotka näkevät tapahtumaketjusta vain pienen osan. Tämän arvelen pahentuvan, kun päätökset siirtyvät juristeille. Tilannetta on ainakin toistaiseksi heikentänyt se, että palautejärjestelmän puuttuessa päättäjät saavat hyvin satunnaisesti tietoa ratkaisujensa seurauksista.

6 kommenttia:

Tea kirjoitti...

Tosi hyvä, että dokumentoit nämä pohdintasi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaiken lisäksi lastensuojelun työntekijät ovat valtavan ylikuormittuneita. Oliko se nyt sunnuntain Hesari missä oli tästä asiasta iso juttu. Sosiaalityöntekijöistä on pulaa, varsinkin pätevistä sellaisista. Yhdellä työntekijällä on kontollaan uskomaton määrä lapsia. He tekevät parhaansa, mutta se ei riitä.

Kirjoitit hyviä lisäpointteja aiheeseen, kiitos!

nälkähuhta kirjoitti...

Huonon koulumenestyksen syy on usein kotiolosuhteissa. Yksi syy voi myöskin olla lukihäiriö. Ei huonoa koulumenestystä pidän noin vain pidä hyväksyä.

marin kirjoitti...

Huonon koulumenestyksen syy on monesti kaikkea muuta kuin kotioloissa! Koulut on jätetty vuosi vuoden jälkeen ilman riittäviä määrärahoja, opettajan virkoja on liian vähän ja luokkakoot liian suuria. Näistä syistä johtuen erityisopetuksen tarve kasvaa jatkuvasti.

Uskallan väittää, että iso osa nykyisistä erit.oppilaista pärjäisi tavallisessa koululuokassa kun ryhmäkoko olisi pienempi. Opettajalle jäisi enemmän aikaa henkilökohtaiseen ohjaukseen ja oppilaan tarpeiden huomioimiseen.

Lisäksi nykyinen erityisopetus syrjäyttää oppilaita, koska sen tasossa on toivomisen varaa. On olemassa muitakin oppimisongelmia kuin luki-häiriö ja on anteeksiantamatonta, että ylivilkkaushäiriöiset ja toisaalta rauhallista ympäristöä tarvitsevat keskittymishäiriöiset oppilaat laitetaan samoihin erityisluokkiin.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä koulupudokkaiden todellinen määrä on, sillä luvut pienenivät parissa vuodessa muutamasta tuhannesta muutamaan sataan, mikä ei voi pitää yhtä totuuden kanssa missään mielessä. Tulee mieleen vielä viime viikonlopun Hesarin mielipiteistä kirjoitus, jossa kerrottiin ison osan vangeista kärsivän luku- ja kirjoitustaidottomuudesta. Mihinkäs nämä oppilaat on unohdettu peruskoulua valheellisesti ylistävissä kirjoituksissa? Lisäksi noin kolmasosalla vangeista on todettu ADHD, mikä kuvastaa nimenomaan erityisoppijoiden kurjaa kohtaloa tämän päivän peruskoulussa.

Neurologisiin oireyhtymiinhän kuuluu usein erilaisia keskittymis-, hahmotus- ja luki-häiriöitä. Nyt kun lääketiede on niin pitkälle kehittynyt, että näitä oireyhtymiä osataan diagnosoida, olisi korkea aika turvata erityisoppilaiden oppimisen taso siten kuin perusopetuslaki sitä edellyttää.

Nykyisin turhan usein otetaan koulusta yhteys lastensuojeluun, kun oppilaan ongelmat alkavat kärjistyä riittävän erityisopetuksen puutteen takia. Sosiaalityöntekijät ovat tuskailleet, miksi heille siirretään asioita - tässä tapauksessa lapsia - muilta hallinnonaloilta, jotka eivät ollenkaan kuuluisi heidän hoidettavakseen.

Olen juuri seurannut kauhulla yhtä tällaisessa tilanteessa tehtyä huostaanottoa. Sosiaalityöntekijät yrittivät selittää, miten "lapsi tarvitsee tukevan alustan kehitykselleen, että koulumenestyskin olisi mahdollista". Lapsi on ollut nyt puolistoista vuotta sijoitettuna, eivätkä oppimisen ongelmat ole tietenkään mihinkään hävinneet. Päinvastoin, lapsi uhattiin jättää keväällä luokalleen.

Kotioloissa ei lainmukaisia syitä huostaanotolle ole, mutta sijoitus tehtiin kouluviranomaisten painostuksesta. Ihmisoikeuksien mukaistako? Tuskinpa.

mandarine kirjoitti...

Hyvä koulumenestys on koulun ja opettajan ansiota, huono koulumenestys johtuu vanhemmista.

Anonyymi kirjoitti...

On turha yleistää syyn olevan kotioloista!


Mikä; on AD/HD?
AD/HD (aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden hä;iriö)


AD/HD -henkilö; lapsi, nuori tai aikuinen voi olla ylivilkas "vipeltä;jä;", flegmaattinen "unelmoija" tai näiden yhdistelmä.

AD/HD on neurologinen, aivojen välittäjäaineiden toiminnan erilaisuudesta johtuva ominaisuus. Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi mm. noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HD -piirteisiin. AD/HD -henkilön aivoissa, joillakin osin, aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. Korjatakseen tätä puutetta AD/HD -henkilö alkaa huomaamattaan liikehtiä levottomasti, puuhastella asiaankuuluimattomia juttuja, puhua pälpättämään tai vaipuu unelmiinsa. Aivojen aktivaatiotason nostaminen on edellytys oppimiselle.

AD/HD on synnynnäinen piirre. Se siis periytyy eikä häviä iän myötä. Lapsuuden ylivilkkaus voi toki vähentyä aikuistuessa, mutta keskittymisvaikeudet kuitenkin säilyvät. Stressi, masennus, epäedulliset elämänolosuhteet, ikääntyminen, vaihdevuodet ja aivosairaudet jopa lisäävät oirehtimista.

AD/HD on ominaisuus, joka vaikeuttaa arjen- ja elämänhallintaa monin tavoin, mikäli ympäristön vaatimukset ja henkilön vahvuudet eivät ole tasapainossa. Aikuisiällä haittaavat eniten erilaiset toiminnanohjauksen ongelmat.

AD/HD:llä ei ole mitään tekemistä henkilön älykkyyden kanssa. Monet AD/HD -lapset ja aikuiset ovat jopa keskimääräistä lahjakkaampia ja luovempia. Lahjakkuusprofiili tosin on monesti epätasainen. Oppimiseen keskittymisvaikeuksilla kuitenkin on suuri vaikutus. Tästä syystä useimmat alisuoriutuvat opinnoissaan suhteessa älykkyyteensä. Opintojen keskeyttäminen tai venyminen on hyvin tyypillistä.

Suomessa arvioidaan olevan n. 5 % väestöstä eli 250 000 AD/HD -henkilöä.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä.

AD/HD -aikuinen on parhaimmillaan: AD/HD -aikuinen on pahimmillaan:
poikkeuksellisen elinvoimainen
hyvin kekseliäs ja mielikuvitusrikas, ei tyydy valmiisiin ratkaisuihin
keskimääräistä uteliaampi, ottaa selville asiat yksityiskohtaisesti ja laajasti useilta eri alueilta
voimakkaasti tunteva ja empaattinen
poikkeuksellisen kyvykäs painamaan asioita mieleensä ja muistamaan yksityiskohtia.
nopea oivaltamaan
taipuvainen hyväksymään toisten heikkouksia ja antamaan anteeksi.
halukas ottamaan riskejä, ei pelkää muutoksia ja nauttii haasteista
nopeasti toipuva, vaikka kohtaa suuriakin takaiskuja.
energinen, luova, innokas ja motivoiva.
keskittymiskyvytön, lyhytjännitteinen ja huolimaton (alisuoriutuja älykkyydestään huolimatta)
muistamaton (hukkaa tavaroitaan, ei pidä lupauksiaan, unohtelee tapaamiset ja tärkeätkin tehtävät)
aloitekyvytön, huono organisoimaan ja priorisoimaan (lukuisia keskeneräisiä projekteja, alati myöhässä)
impulsiivinen, itsepäinen, riidanhakuinen ja sietää huonosti pettymyksiä (vaikeuksia ihmissuhteissa)
kyvytön arvioimaan oman toimintansa seurauksia ja omien voimiensa riittävyyttä
vireystilaltaan joko yliaktiivinen tai alavireinen tai mieliala vaihtelee (sekoitetaan helposti masennukseen tai maanis-depressiivisyyteen)
juuttuu itseään kiinnostaviin aiheisiin (ylikeskittyy, ei osaa lopettaa) tai negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin
töksäyttelijä (selittää epäselvästi ja unohtelee sanoja), jatkuvasti äänessä ja keskeyttää muiden puheen
tapaturma-altis törmäilijä
helposti addiktoituva (kahvi, tupakka, netti, shoppailu, seksi, alkoholi, huumeet jne...) ja ylivelkaantuva
epäsuotuisissa olosuhteissa, vailla tukea ja hoitoa, työkyvytön, sosiaalisesti eristäytynyt ja voi eksyä rikoksen poluille