Elämäni kaupunginvaltuutettuna

Joskus ihmiset kysyvät, että eikös valtuutettuna ole hauska olla: kokouksia on vain kerran kuussa, niissäkin hyvät tarjoilut ja tavallisen ihmisen mittapuulla ruhtinaalliset kokouspalkkiot. Sen kun käy kokouksissa kahvittelemassa ja välillä vastaa muutamalla lauseella johonkin Aamulehden galluppiin.

No, on se valtuutettuna oleminen minusta hauskaa. Olen päässyt katselemaan ja oppimaan sellaisia asioita, joihin ei muuten yltäisi. Valtuutetun homma – ainakaan tunnollisesti hoidettuna – on kuitenkin pääosin ihan muuta kuin valtuuston kokouksia. Ennen kokousta olisi tietysti hyvä aina ottaa selvää asioista, joista on päättämässä (vaikka välttämätöntä se ei tietysti ole, kyllä siellä kerrotaan, mitä mieltä pitää olla). Sitten on erilaiset neuvottelut ja ryhmäkokoukset. Ja tietysti vastaanotot ja muut pirskeet, joissa tosin käyn harvemmin.

Silloin tällöin saan kutsun johonkin harrastuskerhoon tai keskustelutilaisuuteen kertomaan kaupungin tilanteesta. Ne ovat työn kannalta ehkä tärkeimpiä, koska samalla tulee aina keskusteltua ihmisten kanssa niistä arjen realiteeteista, jotka eivät virastotalolle yllä. Samasta syystä koetan jonkin verran kiertää pyytämättäkin kaupungin toimipisteissä, erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa, koska edustan vasemmistoliittoa niitä käsittelevässä lautakunnassa. Jonkin verran järjestän itse tai yhdessä muiden valtuutettujen kanssa avoimia keskustelutilaisuuksia, joissa päästään tiedottamaan suuntaan ja toiseen. Annan kabinetit syövätkin tällä hetkellä valtaosan niistä kokouspalkkioista, joita minulle puolueveron ja tavallisen verotuksen jälkeen jää.

Kaikkein työllistävintä ovat kuitenkin tavallisten ihmisten pienet arkiset pulmat. Kaupunginvaltuutetun puoleen käännytään usein siinä vaiheessa, kun asia on mennyt niin monimutkaiseksi, ettei tiedä miten siihen vaikuttaisi. Koska tutkijana saan päättää itse työajoistani, olen varannut yhden päivän viikossa näiden asioiden hoitamiseen. Tässä esimerkkipäivä.

1. Aamulla soittaa Marjatta Stenius-Kaukonen. Hän on puolueemme entinen kansanedustaja ja pitkän linjan asiantuntija sosiaali- ja terveysalan kysymyksissä. Nyt hän nuhtelee minua viimeviikkoisesta valtuustoaloitteestani koskien diabeetikoille suunnattuja painonhallintaryhmiä. Asia sinällään on kannatettava, mutta aloitetekstissä paha asiavirhe. Harmittaa. Marjatta on meille kansandemokraattisen liikkeen nuorille poliitikoille auktoriteetti, josta on kuultu legendoja vaippaikäisestä saakka. Häneltä minä viimeiseksi haluaisin ojennusta. Onneksi valtuuston pöytäkirjoja ei ole vielä allekirjoitettu ja ehdin saada asian korjattua.

2. Matkalla töihin olen luvannut pistäytyä Tammelan palvelukeskuksessa. Sieltä soittivat, että Tampereen Ateria on pienentänyt salaattiannoksia. Sen jälkeen kun julkaisin Tampereen Ateriasta keväällä raportin, olen saanut siihen liittyen paljon yhteydenottoja. Nyt kuitenkin jäljet johtavat sosiaali- ja terveystoimeen, joka on tilannut 2 dl salaattiannoksen per ateria. Tämä on nyt tätä tilaaja-tuottajamallia. Juodaan kahvit ja lupaan töihin päästyäni kirjoittaa asiasta yleisönosastoon.

3. Saan tekstarin perheenäidiltä, joka on yrittänyt koko syksyn vaihtaa omalääkäriä. Saatuaan kielteisen päätöksen hän pyysi apuani ja yhdessä saimme terveystoimen johtajan pyytämään ylilääkäriltä uudelleenkäsittelyä. Nyt oli tullut uusi päätös, jälleen kielteinen. Periaatteessa kaupungin linjaus on, että omalääkärivaihto pitää sallia milloin se on mahdollista, mutta päätös on ylilääkärien käsissä. Tässä kohtaa kieltäminen tuntuu pottuilulta, sillä menossa on omalääkärijärjestelmän uudelleenarviointi, jossa tuhansien ihmisten omalääkärit vaihtuvat. Kyllä sinne yksi perhe olisi mahtunut, jos tahtoa löytyy. Kiukkuani lisää se, että koko aikana kyseinen ylilääkäri ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihini. Mietin, pitäisikö tästä tehdä kantelu.

4. VTS:ltä on tullut sähköpostia. Sieltä asukas soitteli huolissaan vuokrastaan, kun häädetyn asiakkaan takia lukot joudutaan sarjoittamaan uudestaan. Puljussa on taloyhtiökohtaiset budjetit, joten kulut kaatuvat muille asukkaille. Kyselyyni sain kuitenkin esimerkillisen pikaisen vastauksen, että lukkoprojektista ei aiheudu vuokrankorotuspaineita. Ehdotustani organisaation sisäisestä vakuutusjärjestelmästä vastaavissa tilanteissa lupasivat harkita seuraavassa palaverissa. Oli mukavaa, kun asia kerrankin selvisi ilman hirveää sotimista.

5. Iltapäivällä osallistun kasvatus- ja opetussektorin ”hybridilabortorioon”. Siellä virkamiehet, kenttätoimijat ja luottamushenkilöt pyrkivät yhdessä kehittelemään parempia toimintamalleja tiedonkulkuun ja päätöksentekoon. Aivotyön tiimellyksessä puheeksi tulevat kuitenkin myös arkisemmat asiat. Anne Tervo kertoi yrittäneensä saada Terälahden päiväkodin pihaan porttia. Vieressä virtaa joki ja ajaa autojakin, joten portti olisi ehdoton. Tilakeskuksesta oli vastattu, ettei rahat riitä porttiin. Lupasin Annelle ottaa jutun hoitaakseni ja koetinkin heti tavoittaa Tilakeskuksen johtajaa, toistaiseksi huonolla menestyksellä. Tarkoituksena on käydä nappaamassa tarhan pihasta pari valokuvaa ja sopia niiden esittelyaika Tilakeskukseen. Ei päiväkoti voi olla ilman porttia, ei ainakaan Porin surullisten tapausten jälkeen. Pihaa täytyisi myös laajentaa, jotta lapsilla olisi tilaa leikkiä.

Niin että sellaista se valtuutetun työ on.