24.2.05

Vaihdan kuntosalia

Tänään oli lehdessä ex-kuntosalistani Fressistä. En ole käynyt paikassa vähään aikaan, koska osa-aikaiset työntekijät olivat lakossa. Vaikka kuntosalia pidettiin auki, ei ole solidaarista rikkoa lakkoa.

Koko kuntosalikentällä työsopimukset – silloin kun niitä ylipäätään laaditaan – ovat yhtä hullunmyllyä. Alalla ei ole työehtosopimusta, joten työnantajaa sitovat vain lain minimivaatimukset. Jos Fressin työntekijät olisivat onnistuneet tavoitteissaan, se olisi auttanut paljon myös muiden kuntosalien osa-aikaisia työntekijöitä.

No, nyt kuitenkin Fressi päätyi irtisanomaan lakkoilleet työntekijät. Omalta kohdaltani salikortti jää käyttämättä loppuun ja suosittelen samaa myös muille.