25.10.09

Voiko viranomaiseen luottaa?

Tällä viikolla Pro-tukipiste päätti ihmiskauppahankkeensa erinomaiseen seminaariin. Referoin tässä lyhyesti yhtä puhujista, Oulun kansainvälisen työn pappia Árpád Kovácsia.

Kovács kertoi, että usein häneltä kysytään, miten ihmiskaupan uhrin tunnistaa. Hän vastaa, ettei ole asiasta kiinnostunut. Enemmän häntä kiinnostaa henkilön avuntarve kuin se, mihin lainsäädännölliseen kategoriaan tämän tapaus asettuu. Joskus ihmiskaupan uhrien suojelujärjestelmä voi olla kelpo väline vaaranalaisessa asemassa olevien ihmisten auttamisessa. Usein se ei ole. Joskus se olisi, mutta sitä ei saa käyttää. Kovács nosti esiin kolme ulkomaalaisten ryhmää, joiden kohdalla suomalaiset auttamisjärjestelmät toimivat huonosti.

Ensimmäisen ryhmän muodostavat turvapaikanhakijat, jotka kerran Euroopan unioniin päästyään maksavat ihmissalakuljettajille valtavia summia jatkokuljetuksesta Suomeen. Kun tällainen henkilö sitten joutuu tekemisiin viranomaisten kanssa, hänet käännytetään turvapaikkahakemusta käsittelemättä takaisin ensimmäiseen maahan (eli on ns. Dublin-tapaus). Myöhemmin Pakolaisneuvonnan Piritta Raivio kertoi merkittävän osan heillä heränneistä ihmiskauppaepäilyistä liittyvän juuri Dublin-tapauksiin ja että uhriutuminen on tällöin tapahtunut turvalliseksi luokitellussa maassa). Eräs mies oli käännytyspäätöksen saatuaan rukoillut poliisia palauttamaan hänet mieluummin lähtömaahan Irakiin kuin Kreikkaan, sillä ihmissalakuljettajille velkaantumisen jälkeen hän arvioi henkensä olevan suuremmassa vaarassa jälkimmäisessä maassa. Poliisi ei suostunut pyyntöön.

Toiseen ryhmään kuuluvat suomalaisen miehen kanssa avioituneet etelä- ja itä-aasialaiset naiset. Kovács korosti, että monet näistä avioliitoista ovat siinä määrin toimivia kuin suomalaisten keskinäisetkin, mutta että naisten epäitsenäinen asema aiheuttaa potentiaalisen riskin. Naisilla on vaihtelevasti tietoa oikeuksistaan ja he ovat sosiaalisesti, taloudellisesti, kielellisesti ja informaation saannin osalta riippuvaisia miehensä hyvästä tahdosta. Kovács puhui myös siitä, että vaikka he ovat havainneet näissä yhteyksissä myös vaimokauppaa, aina ei ole järkevää käynnistää ihmiskauppatutkintaa. Hän kertoi tapauksesta, jossa alun alkaen vaimoksi myyty thaimaalainen nainen oli tyytyväinen aviomieheen ja elämäänsä Suomessa.

Kolmas Kovácsin esiin nostama ryhmä ovat Euroopan Unioniin liittyneistä entisistä sosialistimaista tulevat opiskelijat. Heitä houkuttaa Suomeen halpa ja laadukas koulutusjärjestelmä, mutta matkustuspäätöstä tehdessään heillä ei ole realistista käsitystä elinkustannuksista täällä. Seurakunnan ulkomaalaistyö tavoittaa heitä ilman ruokaa ja/tai asuntoa. Vaikka nämä nuoret eivät altistuisi Suomessa suoraan ihmiskaupalle, ainakin kohtuuttomiin ja lainvastaisiin työehtoihin.

Kiinnostavaa puheenvuorossa oli myös Kovácsin kokemus viranomaisista. Alun perin entisen Jugoslavian alueelta kotoisin oleva pappi muistutti, että suurimmalle osalle maailman ihmisistä suomalaisten usko viranomaisiin on aivan käsittämätön: ”Rehellisyys ja luottamus viranomaisiin ovat hyvinvoivan länsimaisen keskiluokan etuoikeus.” Hänellä on tapana sanoa hädässä olevalle henkilölle, että tämä voi kyllä pääsääntöisesti laskea suomalaisen viranomaisen lahjomattomuuteen ja lain noudattamiseen (joskin tiedossa on kyllä myös päinvastaisia esimerkkejä). Apua heiltä voi kuitenkin odottaa vain, jos ongelmasi on järjestelmässä tunnistettu, lokeroitu ja osoitettu jonkin tietyn työntekijän vastuualueeseen – viranomaisten tehtävänä ei ole auttaa ihmisiä, vaan hoitaa työnsä. Laajempi henkilön elämäntilanteen tarkastelu on mahdollista lähinnä vain kolmannella sektorilla.

(Kirjoitettu muistin varassa, joten teksti saattaa sisältää pieniä epätarkkuuksia.)

2 kommenttia:

Tytti Sofia Amelie kirjoitti...

Kun tätä ei ollut kukaan aiemmin kommentoinut, niin minäpäs kommentoin sanomalla, että erittäin hyvä kirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...

Kovácsin kehui joistain ihmiskauppatapauksista joita oli tullut esille, kun suomalainen mies osti naisen Thaimaasta. Mihin faktaan tämä perustuu? Kyseenalaistan tämän Kovácsin väitteen puhtaana olettamuksena, stereotypiana ilman minkäänlaista näyttöä. Tätäkin voidaan kutsua ennakkoasenteiden ja rasismin ruokkimiseksi, johon itse tänään blogissasi otat kantaa.