Suomi yllättyi: rahalla saa valtaa!

Viime kuukaudet on keskusteltu puolueiden saamasta rahoituksesta. Olen hämmentyneenä seurannut tätä kohua: meillä päin ei ollut mikään uutinen, että yritysmaailma tukee voimakkaasti porvaripuolueita ja vastineeksi rahalleen pääomaystävällistä päätöksentekoa. Mikä tässä on se uutinen?

Vuosien ajan ammattiyhdistysliikettä on arvosteltu paljon puoluesidonnaisuudesta. Onkin totta, että SAK:ta johtavat demarit vasemmistoliiton sivustatuella ja että nämä puolueet saavat rahoitusta liitoilta – ja vastineeksi palkansaajamyönteistä päätöksentekoa.

Oma arvioni on, että puolueiden saamat tuet ovat pikkurahoja verrattuna niihin summiin, jotka uitetaan yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Käytännössä merkittävällä osalla edustajista on merkittäviä taloudellisia tukijoita. Kansanedustajaksi pääseminen ilman tukea edellyttää joko omaa taloudellista panosta tai poikkeuksellista ennakkojulkisuutta.

Siis, suomalainen demokratia on edelleen rahan demokratiaa.

Jos tämä kaikki todella on nyt tullut lehdistölle niin suurena yrityksenä kuin annetaan ymmärtää (mitä suuresti ihmettelen, rahathan menevät pääosin mainontaan mediassa), on ihan oikein vaatia suurempaa avoimuutta tukirahojen suhteen. Siten fiksu äänestäjä voi päättää, kenen rahoittama ehdokas kenties ajaisi hänen asioitaan.

Itse asiassa paljon hämärämmältä minusta tuntuu, että myös kirkkovaalit käydään pitkälti puoluelistoilla ja käräjäoikeuksien lautamiehet valitaan kunnallisvaalituloksen perusteella. Kun kirkkovaltuustot koostuvat lähinnä kokoomuslaisista ja keskustalaisista, onko kirkkokin silloin Kehittyvien maakuntien Suomen palkkalistoilla?