Sittenkin kunnon miehiä

Olen nyt viettänyt seuraavaa kirjaani varten kaksi viikkoa Olkiluodossa, parakissa parinkymmenen puolalaisen raksamiehen kanssa. Minulla on oma huone, mutta keittiö ja pesutilat ovat täällä yhteiset. Näin intiimeissä oloissa sitä oppii toisesta jo parissa viikossa yhtä ja toista.

Myönnän, että minua etukäteen pelotti muuttaminen ainoana suomalaisena ja naisena satojen ulkomaalaisten miesten yhteisöön - varsinkin, kun olin kuullut siellä keitettävän pontikkaa ja olleen järjestyshäiriöitä. Ja kun lehdessä läheisen asutuskeskuksen baarimikko arvioi ehkä yhden kymmenestä käyttäytyvän asiallisesti. Ja kun viidettä ydinvoimalaamme rakentavien miesten parakkikylä sijaitsee keskellä metsää, josta en ajokortittomana pääsisi pois.

Oleskeluni on kuitenkin sujunut hienosti. Kämppikseni ovat tavallisia mukavia perusmiehiä, aika lailla saman oloisia kuin tuntemani suomalaiset rakentajat. Lähes kaikilla on kotona Puolassa perhe, jota kaivataan kovasti. Minun ilmestymiseni herätti tietysti hämmennystä, mutta alusta lähtien sain ystävällisen ja avuliaan vastaanoton. Miehet myös kertovat mielellään elämästään, kroonisista kieliongelmista huolimatta.

Kenttätyöjakson aikana olen ajatellut usein, kuinka onnekas olen, kun saan tutustua näin läheltä erilaisiin ihmisiin ja olosuhteisiin.