Maasta jota ei ole

Kirjoitan tätä merkintää lennolla Chisinausta Budapestiin. Taakse jäävät mielenosoitukset, jotka kommunistien sunnuntaisesta vaalivoitosta lähtien ovat sotkeneet keskustan liikenteen. Viimeiset päivät olen haastatellut ihmiskauppaa vastaan työskenteleviä paikallisia ja kansainvälisten järjestöjen edustajia Moldovassa. Tunnelma on ollut jännittynyt. Vaikka vaalien jälkeiset mielenosoitukset ovat tässä osassa Eurooppaa tavallisia, Moldovassa niitä ei ole aikaisemmin ollut.

Kone on pieni ja nuhruinen, sillä harva matkustaa Moldovaan ja harvalla on varaa lentää sieltä pois. Bruttokansantuotteella mitattuna tämä on Euroopan köyhintä aluetta. Maassa ei kärsitä niinkään työttömyydestä kuin siitä, että palkalla ei kerta kaikkiaan elä: keskimääräinen kuukausipalkka on 150 euroa, esimerkiksi opettaja ansaitsee vähemmän. Omavaraistalouden osuus on erityisesti maaseudulla suuri ja toimeentuloa täydennetään siirtolaisina työskentelevien sukulaisten rahalähetyksillä.

Sunnuntaina pääsin käymään Transnistriassa. Se on kansainvälisoikeudellisesti Moldovaan kuuluva alue, joka sosialististen järjestelmien romahtamisen jälkeen on julistautunut itsenäiseksi. Transnistrialla on muusta Moldovasta poikkeava historia, kieli ja väestöpohja: siinä missä muu maa suuntautuu Romaniaan, Transnistrian yhteydet ovat Venäjälle.

Transnistria käyttäytyy kuin itsenäinen valtio. Sillä on oma rajavalvonta, valuutta, hallinto ja jossain määrin ulkopolitiikkakin. Vaikka ihmisillä on äänioikeus Moldovan vaaleissa, vain harva käy rajan yli äänestämässä. Sen pääkaupunki Tiraspol on ehkä viimeisiä paikkoja maailmassa, jossa voi vielä nähdä lapsuuteni Neuvostoliiton kulttuurimaisemaa - Leninin patsaita, huolellisesti hoidettuja puistoja leikkikenttineen ja rauhassa rapistuvia elementtilähiöitä. Länsimaisia mainoksia on katukuvassa vähän, niiden tilalla näkyy sosialistisen realismin hengessä piirrettyjä julisteita.

Minua kiinnosti kuitenkin eniten, miten talous järjestetään maassa, jota ei ole. Kukaanhan ei tiedä mitään varmaa, mutta virallisen talouden rinnalla on pakko olla huomattava harmaa sektori. Yleisesti uskotaan Transnistrian kautta kulkevan merkittäviä ihmis-, ase- ja huumekauppareittejä. Arkisempaakin salakuljetusta tosin esiintyy: kun Euroopan köyhimmällä alueella syödään tilastojen mukaan kanaa kolme kertaa enemmän kuin Saksassa, on selvää, että osa linnuista kulkeutuu eteenpäin.

Poliisien palkoissakin on ilmeisesti omavastuuosuus, sillä säänönmukaisesti jokainen ulkomaalainen auto sakotetaan "liikennerikkomuksesta". Eliitti saa todennäköisesti rahoitusta myös Venäjältä, joka hyötyy Moldovan sisäisesti rikkonaisuudesta.

Transnistrian kummallisessa todellisuudessa on jotain, mikä viehättää minua kovasti. Sen pieni ja köyhä väestö päätti ryhtyä kansaksi ja perusti oman valtion kansainvälisestä paheksunnasta välittämättä. Sen ihmiset elävät omaa pientä arkeaan suurvaltojen politiikasta välittämättä, niin kuin tavalliset ihmiset missä tahansa maailman kolkassa: lapset pitää ruokkia, pyykit kuivata, talot rakentaa ja merkkipäivät juhlia läheisten seurassa - myös maassa, jota ei ole.