21.2.08

Kontrollia vai huolenpitoa?

Viime aikoina olen ollut tyytyväisempi puolueeni linjauksiin. Maltillista ja mietteliästä se on ollut, mutta ainakin oikeaan suuntaan. Nyt puoluehallituksen kannari suomalaisten terveyseroista sai kuitenkin harmistumaan.

On totta, että työväenluokkaiset kuolevat vuosia koulutettua keskiluokkaa aikaisemmin. He myös sairastavat enemmän, elävät epäterveellisemmin ja ovat epätasa-arvoisessa asemassa niin terveys- kuin liikuntapalvelujenkin käyttäjinä. Siksi puoluehallituksen esitys perusterveydenhuollon ja liikuntapaikkojen asiakasmaksujen poistaminen on kannatettava, samoin terveydenhuollon lisäresurssointi.

Mutta mutta. Puoluehallitus kirjoittaa:

”Erityistä panostusta on suunnattava sosiaalisesti ja taloudellisesti heikommassa asemassa olevien terveellisempien elämäntapojen edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Sairastamista kiihdyttäviä tupakointia, liikalihavuutta ja runsasta juomista on hillittävä ennaltaehkäisevillä toimilla.”

Tämä on terveyskontrollia, joka vielä halutaan kohdistaa siihen ihmisryhmään, jota läpi historian on ohjattu, hallittu ja pakotettu. Käynnissä on raju invaasio yksilön ruumiiseen kansan tuottavuuden takaamiseksi, enkä haluaisi nähdä vassareita tässä projektissa.

Tuskin viina, tupakka ja rasvasokerimömmöt kellekään hyvää tekee, mutta aika harva asia elämässä on hyväksi. Ihmisten elintapojen koko ajan tiukentuva kontrolli on suoraan sidoksissa taloudelliseen riistoon, sillä se argumentoidaan säästöillä ja sen tehtävänä on ulottaa ihmisten tilivelvollisuus kapitalistille myös vapaa-aikaan. Viinaan kuolee väkeä, mutta niin kuolee työntekoonkin. Jos kyse olisi puhtaasti ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi, Vas vaatisi toimenpiteitä laiskottelun lisäämiseksi.

Lisäksi olen todella huolissani siitä, miten tämä terveysterrori (kansalaisoikeudet edellyttävät jatkuvaa työkyvyn ylläpitoa) yhdistettynä esteettiseen kontrolliin (työ/parisuhde kuuluu vain kauniille) vaikuttavat ihmisten elämään: samaan aikaan laihuuskampanjoiden kanssa kun ovat lisääntyneet syömishäiriöt ja kauneusleikkaukset…

Kannari oli hyvä esimerkki siitä, mikä tällä hetkellä eniten huolestuttaa puolueessani: Jotenkin vasemmistoväki yrittää asettua köyhien, itsestään huolehtimaan kykenemättömien raukkojen ”pelastajaksi” tai ”suojelijaksi”. Ei huomata, että ei tässä itse kunkaan elämä niin ihmeellisellä mallilla ole, lihavaa on puolueväkikin ja kansandemokraattista viinaakin kuluu edelleen reippaasti. Ihmisten yläpuolelle hakeutumisen sijaan pitäisi reilusti julistaa, että ME VAADIMME itsellemme ja kaikille muille halukkaille kunnon terveyspalveluita ja kuntosalikortit, mutta myös oikeutta olla ruma ja lihava.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Hillittävä ennaltaehkäisevillä toimilla" on kyllä monitulkintaisesti sanottu, mutta itse käsitin asian ihan positiivisena, en terveyskontrollina.

Terveisiin elämäntapoihin voidaan kannustaa paitsi valistuksella, myös kannustamisella. Mukaan lukien vaikkapa veropolitiikka.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee vimmoissaan kiljuttua läskejä
tilille "suloistaan", kun tupakkilaki-farssi jyrää ja köyhää talutetaan muutenkin,vaikkapa sallimalla mielivalta.(esim.YIT,SKANSKA)
Terveyskeskustelun haulikossa ei riitä kaksi piippua,joilla toisella ampua nuorta polveen ja vanhaa otsaan.Veropolitiikka:Miksi ei voi sanoa suoraan että laardi-kansalle ei tipu sympatiaa.
Vanhukset ja suuret ikäluokat ovat asia erikseen,mutta uusi loistava teknokraattien priima kyllä hokaa.

Anonyymi kirjoitti...

Erikoinen asenne. Köyhät ovat sairaampia siksi, että he tupakoivat, ryyppäävät ja syövät huonosti. Siinä eivät kuntosalikortit pelasta.

Vaikka terveydenhoitomaksut poistettaisiin ja kuntosaleille järjestettäisiin ilmaiset taksikyydit jokaiselle ns. huonosti tienaavalle, täytettäisiin näillä kuoppia silti aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuilla ja paremmin tienaavilla.

Tupakointi, ryyppääminen ja epäterveellinen ruokavalio sitä aiheuttaa. Näihin asioihin vaikuttaminen ei ole kontrollia, vaan kansanterveystyötä.