9.10.07

Seksityö Euroopassa 2007

Jatkoa Sofian kuulumisiin… Tässä lyhyitä huomioita seksityöntekijöiden asemasta eri puolilla Eurooppaa.

Euroopassa yleensä on TAMPEPin mukaan selkeä tendenssi traditionaalisesta katuprostituutiosta sisätiloihin. Syynä on tiukentunut samanaikaisesti monissa maissa tiukentunut kontrolli. Erityisesti muutos näkyy Etelä-Euroopassa, joissa joillakin kaduilla on päivystetty jo tuhansien vuosien ajan. Pohjoisemmassa muutoksen taustalla saattaa olla myös uusi kommunikaatioteknologia. Toinen iso trendi on liikkuvuuden lisääntyminen. Köyhemmistä maista matkataan kiihtyvällä tahdilla rikkaampiin seksitöihin, mutta myös rikkaiden maiden seksityöntekijät vaihtavat toimialuettaan, joko parempien tulojen tai pienempien riskien toivossa (ja jotkut ihan vaan nähdäkseen maailmaa).

Puolassa tämä muutos on vaikuttanut niin, että kadulla toimivat edelleen ne vanhemmat seksityöntekijät, jotka ovat siellä tottuneet toimimaan, mutta nuoremmat siirtyvät järjestäen sisätiloihin. Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä monissa muissa maissa ero on etninen: paikalliset tekevät sisä- ja maahanmuuttajat ulkotöitä. Sosiaalityöntekijä Puolasta kertoi myös ongelmista tautitorjunnassa: vaikka he ovat saaneet aikaiseksi anonyymin testausjärjestelmän, parittajan alla työskentelevät naiset eivät voi sitä käyttää, sillä parittaja vaatii testitulokset säännöllisesti nimellä (muutenhan sairastunut nainen voisi laittaa ystävän puolestaan testeihin). Parittajan takaamat säännölliset testit ovat huono juttu siksikin, että se tuudittaa asiakkaat väärään turvallisuuteen ja saa heidät vastustamaan turvaseksiä. Jos seksityöntekijä sairastuu, hänet palautetaan lähtömaahan. Lisäksi turvaseksin suosiota laskee se, että seksityöntekijän täytyy itse ostaa kondominsa. Kun aktin hinta on 10 euroa ja Durex on hyvinkin euron luokkaa, se on jo iso menoerä.

Iso-Britanniassa Lontoossa miesten miehille tarjoamat seksipalvelut ovat siirtymässä Latinalaisesta Amerikasta tulevien seksityöntekijöiden käsiin. Maahan tullessaan he työskentelevät ensin jokin aikaa gay-bordelleissa, mutta siirtyvät heti kieltä opittuaan joko itsenäisiksi tai seuralaispalvelujen listoille. Mielenkiintoinen ja ainakin itselleni uusi asia oli, että monet heistä käyttävät steroideja lisätäkseen lihasmassaa ja siten parantaakseen asemiaan seksimarkkinoilla. Lähtö- ja kohdemaiden suurten tuloerojen vuoksi on seksillä mahdollista päästä huomattaviin ansioihin. Kotimaassaan ainakin osa palaa heterokulttuuriin.

Saksassa siirtyminen hyvinvointivaltiosta neoliberaaliin riskien ja haittojen hallintaan on johtanut siihen, että erityisryhmiä ei enää edes yritetä sulauttaa valtaväestölle suunnattuihin palveluihin. Niille on olemassa erityispalvelut erityistiloissa – erityiskontrollin alla. Pahimmin tämä iskee sellaisiin ryhmiin, jotka kantavat kaksoisstigmaa, esimerkiksi huumeita käyttäviin seksityöntekijöihin. He ovat valtakulttuurista psykososiaalisesti eristäytyneitä, mutta eivät toisaalta identifioidu myöskään seksityöntekijöiden omiin vertaisyhteisöihin. Kaksoisstigman vuoksi he ovat vahvasti kriminalisoituja. Lain suojan puuttumisen ohella he ovat usein poikkeuksellisen kykenemättömiä suojelemaan itseään esimerkiksi hyväksikäytöltä ja raiskauksilta. Saksassa tuli voimaan 2002 laki, joka sääntelee prostituutiota. Samalla alalta pois tahtovien tukitoimia parannettiin. Käytännössä laki on toiminut hyvin niiden seksityöntekijöiden kohdalla, joilla on riittävä taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Samalla kuitenkin vastentahtoinen ja harmaa prostituutio on lisääntynyt. Laki on tuonut joitakin parannuksia entiseen, mutta paikallisten mukaan se pitäisi miettiä kokonaan uudestaan samanaikaisesti ulkomaalais- ja huumelakien kanssa.

Ranskassa tiukat parituslait kieltävät edelleen seksityöntekijöiltä yhteistoiminnan. Samanaikaisesti poliisi ei tarjoa mitään suojaa, paikoitellen on jopa turvallisuusuhka. Paikallinen seksityöntekijöiden järjestö onkin kampanjoinut sen puolesta, että seksityöntekijät tukeutuisivat toisiinsa. ”Parempi olla hengissä kuin kunnioittaa lakia!”

Pietarissa seksityö on jakautunut kahtia, lähinnä internetin kautta toimiviin itsenäisiin seksityöntekijöihin ja bordellien ja hotellien organisoituun toimintaan. Tavoitettujen seksityöntekijöiden keski-ikä on 23, heillä on toisen asteen koulutus ja he ovat pääosin muualta tulleita. Osa jatkaa matkaansa edelleen länteen

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuka rahoittaa väitöskirjatutkimuksesi? Milloin väitöskirjasi ilmestyy?

Anna Kontula kirjoitti...

Hei vaan,

kuten akateemisessa maailmassa usein käy, tutkimuksellani on ehtinyt olla useita rahoittajia. Muutaman pikkustipendin jälkeen työskentelin lähes vuoden Tampereen yliopiston rahalla, sitten kolme vuotta Koneen Säätiön avustuksella ja nyt viimeistelen työtäni Suomen Kulttuurirahaston tuella. Kaikki ovat vakiintuneita yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen rahoittajia.

Toivon, että väitös osuisi tämän vuoden elo-syyskuulle, mutta tällä hetkellä kaikki on kiinni tarkastus- ja toimitusprosessin sujuvuudesta. Itse voin vaikuttaa ajankohtaan enää hyvin vähän.