16.10.06

Raskaana olevien alkoholistien pakkohoito

Tänään Hesarin mielipidesivulla rikosylikonstaapeli Marja Vuento vaati raskaana olevia alkoholisteja pakkohoitoon. Koska kysymys on vaikea ja minuakin pohdituttanut, on sitä ehkä syytä kommentoida.

Totta on, että naisten lisääntyvä päihteiden käyttö on iso uhka. Monissa maissa ajatellaan, että sikiön oikeuksien ja terveyden turvaamiseksi on voitava rajoittaa raskaana olevien naisten vapautta. Omassakin tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka saavat koko elämänsä kärsiä äidin raskaudenaikaisesta juopottelusta. On sydäntä särkevää tavata lapsia, joilta on viety niin paljon jo ennen syntymää.

Ja silti ajattelen, että huono idea. Tällä hetkelläkään kaikki hoitoa tarvitsevat eivät sitä saa. Ikävä ilmiö on, että jotkut naiset jopa hankkiutuvat raskaaksi päästäkseen päihdehoitoon. On tekopyhyyttä syyllistää äitejä juomisesta ja samaan aikaan katsoa päihdehuollon resurssipulaa läpi sormien.

Toinen syy kielteiseen kantaani on meidän nykyisellään toimiva äitiysneuvolajärjestelmämme. Tällä hetkellä lähes kaikki odottavat äidit käyvät neuvolassa ennen lapsen syntymää, ja sitä kautta ohjautuvat mm. päihdehuoltoon. Jos pakkohoito otettaisiin käyttöön, oletettavasti juuri pakkohoidon uhan alla olevat jättäisivät kokonaan ilmoittamatta raskaudestaan. Näin myös vauvojen mahdollisuudet heikkenisivät entisestään.

P.S. Pormestarivaalien jälkimaininkeja pohditaan näemmä Turussa asti. Minkin osallistuin toveri Mirka Muukkosen blogiskabaan omalla analyysilläni osoitteessa:
www.muukkonen.blog-city.com/tampereen_pormestari.htm

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On sääli, että lasten hankkimiseen ei ole muita kokeita kuin se käytännön.

turha jätkä kirjoitti...

"Monissa maissa ajatellaan, että sikiön oikeuksien ja terveyden turvaamiseksi on voitava rajoittaa raskaana olevien naisten vapautta"

Eikös suomessakin ajatella ja toimita niin, että jo syntynyt lapsi voidaan ottaa pakolla pois äidiltä, jos lapsi on uhattuna.

Miksi yhteiskunta voi tehdä näin syntymän jälkeen, eikö yhteiskunnalla yhtä lailla olisi oikeus/velvollisuus huolehtia lapsen hyvinvoinnista jo ennen syntymää, vaikka sitten pakkohoidolla?

Eli lähinnä nyt kiinnostaa se, että millä logiikalla yhteiskunta kohtelee syntynyttä ja syntymätöntä lasta eri tavoin?

Aborttioikeuteen en koskisi. Minusta äiti saa edelleen tehdä abortin halutessaan. Jos hän kuitenkin päättää pitää lapsen, syntyy hänelle tiettyjä velvollisuuksia sitä kohtaaan, ja minusta myös meillä muilla ihmisillä on velvollisuuksia tuota tulevaa lasta kohtaan. Tekisimme moraalisesti väärin, jos emme puuttuisi lapsiaan pahoinpitelevän äidin toimiin. Emmekö yhtä lailla tee moraalisesti väärin, jos emme puutu syntymätöntä lastaan laiminlyövän äidin toimiin?

tj

Anonyymi kirjoitti...

Miten hyvin neuvolajärjestelmä toimii, kun päihdeäitien vaurioittamien lasten määrä on vuositasolla noussut noin 600-650 tuhanteen?

Anonyymi kirjoitti...

"Miten hyvin neuvolajärjestelmä toimii, kun päihdeäitien vaurioittamien lasten määrä on vuositasolla noussut noin 600-650 tuhanteen?"

Suomessa vai koko maailmassa? No ehkä ei kuitenkaan...? Mutta siis, neuvolajärjestelmän ongelma piilee ehkä siinä, että alun perin hyvä idea on luonut, ihan ihmisen yleisen laiskuuden ja heikkouden takia, järjestelmän jossa henkilökohtaisen vastuun merkitys himmenee. Eli pitäisi ehkä ottaa hieman ns. takapakkia ja muistaa korostaa, että viime kädessä sikiön hyvinvoinnista kantaa vastuun ainoastaan äiti itse.

Anna Kontula kirjoitti...

Aihe on vaikea, ja siksi herättänyt täälläkin keskustelua.

Edelleen sanoisin, että meidän neuvolajärjestelmämme on hyvä. Sen ansiosta lapsikiuolleisuus on Suomessa ennätysalhainen. Tietenkään se ei tarkoita, etteikö järjestelmää voisi kehittää - esimerkiksi meillä Tampereella on saatu hyviä kokemuksia hyvinvointineuvoloista.

Meillä on myös paljon ongelmia, joita neuvolat eivät ratkaise. Esimerkiksi naisten kasvanut alkoholinkulutus on asia, johon pitäisi etsiä ratkaisuja kouluterveydenhuollosta ja mielenterveyspalveluista - usein liiallinen päihetiden käyttö on kytköksissä mielenterveysongelmiin ja siten sen ratkaisu on raskausajan pakkohoitoa monitahoisempi asia.

En myöskään kannata vauvojen ottamista "huonoilta" äideiltä, sillä tällekin on useimmissa tapauksissa olemassa inhimillisempiäkin vaihtoehtoja. Lapsen erottaminen läheisestä aikuisesta kun on useimmiten vaikeasti traumatisoiva kokemus, kummallekin. Olen ollut tosi toiveikas kokeilun suhteen, jossa äidin suostumuksella sekä äiti että lapsi otetaan huostaan ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä, ja äidille tarjotaan mahdollisuus opetella arkea sijaisperheessä yhdessä vauvansa kanssa.

En ole myöskään yhtä mieltä viimeisen kommentin kanssa siitä, että vastuu aina viime kädessä kuuluu äidille. Lapsen tekemiseen kun vielä nykyäänkin useimmiten tarvitaan kaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä te niistä sikiön oikeuksista vingutte? Tärkeätä on se, että naisilla on oikeus. Me eletään 2000-luvulla hei!! Herätys! Naisella on oikeus dokaa jos siltä tuntuu, ja sikiöltä ei sitä kysytä. Naisella on oikeus, muistakaa se. Yritättekö sortaa naisia vai? Senkin sikiösovinistit. Sikiöillä ei ole mitään oikeutta sortaa naisen oikeuksia!!

Anonyymi kirjoitti...

henri k. "Suomessa vai koko maailmassa? No ehkä ei kuitenkaan...?"

Kyllä, Suomessa vuosittain. Ylen Teksti-TV:ssä oli 2.9.2006 lyhyt juttu sikiövaurioista, jossa todellakin puhutaan tuhannesta lapsesta. Uutinen kokonaisuudessaan alla:

"Sikiövaurioiden uskotaan yleistyvän naisten lisääntyneen alkoholinkäytön takia. Nykyisin noin tuhat lasta saa vamman äidin raskauden aikaisen alkoholin tai huumeiden käytön aikana. Helsingin yliopistossa tänään tarkastetun väitöskirjan mukaan varsinkin äitien päihdehoitoa pitäisi lisätä."

Linkki kuvakaappaukseen (varmistu että koneessasi on mm. pop-up suojaus päällä, jos et ole varma, älä klikkaa):
http://img120.imageshack.us/my.php?image=sikiovauriotok9.png

Väitöskirja josta uutisessa puhutaan:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosps/vk/koponen/

Wikipedia alkoholivaurioista, 600-650 vaurion saanutta lasta vuosittain:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fetaalialkoholisyndrooma

Kun lukua suhteuttaa johonkin, lähes mihin tahansa, vaikka alkoholin vaikutuksen alaisena aiheutettuihin liikenneonnettomuuksiin tai -kuolemiin, on kyseessä valtava kasvu. Jos liikennekuolemat tai vammautumiset kasvaisivat samalla tavalla, yhteiskunnallinen keskustelu olisi täydessä käynnissä. Nyt vain silitellään päitä. Mikä ihme siinä on että toisen aiheuttama elinikäinen vammautuminen johtaa rikossyytteeseen kun toisen taas ei, vaan sitä saa tuottaa ja toteuttaa kaikessa rauhassa, yhteiskunnan katsoessa vieressä ja tukiessa kädestä kiinni pitäen?

Anna Kontula kirjoitti...

Olen tietoinen, että tämä on todellinen ongelma - enhän muuten olisi nostanut asiaa blogissani esille. Kantani perustana oleva ajatus, että "miten voimme vähentää sikiövaurioita?" on kuitenkin paljon tärkeämpi kysymys kuin "miten voimme rankaista päihdeäitejä?"

Ensinnäkin koko rankaiseminen tässä kohtaa on äärimmäisen vaikea eettinen ongelma. Rankaisemmeko kotonaan tupakoivaa isää siitä, että lapset saavat keuhkosyövän? Ja kuitenkin isän olisi niin helppoa imeä nikotiiniannoksensa ulkotiloissa. Entä millainen rangaistus on määrätty kansainväliselle lääketeollisuudelle siitä, että köyhiä tappavan malarian sijaan he käyttävät kehittämisresurssinsa rikkaiden maiden elintasosairauksiin? Aika paljon on tahoja, joita toisten vahingoittamisesta voitaisiin rankaista.

Raskaana olevien naisten kohdalla rankaisemista vaikeuttaa entisestään se, että koko syyntakeellisuuden käsite on ongelmallinen. Jos addiktio on paha, se on sairaus. Ja raskaudessahan herkin aika on ensimmäiset kolme kuukautta, joiden kuluessa nainen ei usein vielä edes tiedä olevansa raskaana. Myöskään mahdollinen pakkohoito ei voisi edes teoreettisesti tulla kyseeseen ennen kuin raskaus on havaittu.

Olen tehnyt paljon töitä lasten ja heidän vanhempiensa parissa. Koskaan en ole tavannut lastensa kanssa asunutta vanhempaa, joka ei lapsiaan rakastaisi ja heille toivoisi parasta. Joidenkin voimavarat vain riittävät vähempään. Silloin pitäisi antaa tukea, ei rankaista.

Käytännön kysymys tietysti on, että mistä ne rahat pakkohoitoon otetaan, jos nykyisellään kaikki halukkaatkaan eivät saa hoitoa? Pitäisikö puuttua ilmiön syihin?

On muuten mielenkiintoista, että USA:n vankiloissa olevien miesten prosenttiluku vastaan monien länsimaiden työttömyysprosenttia. Kumpikohan on halvempi ja inhimillisempi tapa hoitaa työttömyyttä?

Anonyymi kirjoitti...

"miten voimme vähentää sikiövaurioita?"

Ymmärtämällä että juominen aiheuttaa vaurioita. Olemalla juomatta ja käyttämättä muita päihteitä raskauden aikana. Tekemällä alkoholin käytöstä epämuodikasta, hintaa ylöspäin. Lisää suoraa ja rehellistä valistusta vaikka se aiheuttaakin valitusta ja voi tuntua holhoamiselta. Muokkaamalla tapaa jolla tietoa annetaan, paremmaksi.

"Rangistus" voi olla muutakin kuin ehdollinen vankeus tai sakko, useampi käynti neuvolassa, velvollisuus osallistua päihdekuntoutukseen ennen ja jälkeen synnytyksen. Luvuista saa sellaisen kuvan ettei nykykäytäntö vapaaehtoisuudessaan toimi kovin hyvin.

"Raskaana olevien naisten kohdalla rankaisemista vaikeuttaa entisestään se, että koko syyntakeellisuuden käsite on ongelmallinen. Jos addiktio on paha, se on sairaus."

Enpä ole ennen kuullut että alkoholismi tai muu päihderiippuvuus olisi syyntakeellisuuten vaikuttava tekijä. Lisäksi pienten lasten ja vauvojen äitejä rangaistaan vastaavista ja muistakin rikoksista, miksei siis oman, joskin syntymättömän lapsen törkeästä pahoinpitelystä ja tahallisesta, elinikäisen vamman tuottamisesta.

"Koskaan en ole tavannut lastensa kanssa asunutta vanhempaa, joka ei lapsiaan rakastaisi ja heille toivoisi parasta."

En ollenkaan epäile etteikö näin olisi. Toisinaan taas sanat ja teot ovat kovin erilaiset.

Anonyymi kirjoitti...

On se aika tekopyhää syyllistää äitejä juomisesta. Miten kehtaammekaan.
Viimeinen kommentti vankiloista ja työttömyydestä on kyllä sen luokan päätelmäloikka, että enpä ole moista ennen nähnyt. Ettet vain olisi ollu sinä, Kontula, jonka typerää sähköpostia Halla-aho uusimmassa kirjoituksessan ruotii?

Anonyymi kirjoitti...

"Avausartikkelissaan Nätkin johdattaa lukijaa päihdepolitiikkaan ja feministisen kritiikin nostamiin teemoihin, joissa peräänkuulutetaan jaettua vastuuta naisten yksilöllisen vastuun sijaan. On esitetty esimerkiksi, että vastuun sikiövaurioista tulisi kuulua myös miehille, julkisille instituutioille ja sosiaalisille verkostoille."

http://www.a-klinikka.fi/tiimi/506/kirja_pullo.html

Alkaa olemaan todella paksua, jos todella ja tosissaan on esitetty että sikiövaurio on jonkun muun vastuulla kuin äidin. Jotenkin ei yllätä lainkaan että feministit esittävät jaettua vastuuta naisten yksilöllisen vastuun sijasta.

Anonyymi kirjoitti...

"En ole myöskään yhtä mieltä viimeisen kommentin kanssa siitä, että vastuu aina viime kädessä kuuluu äidille. Lapsen tekemiseen kun vielä nykyäänkin useimmiten tarvitaan kaksi."

Kyllä se vaan biologisesti on niin, että viime kädessä kukaan muu kuin äiti ei voi vaikuttaa sikiön hyvinvointiin, ellei sitten pakkokeinoihin mennä. Isällä ei ole mitään päätösvaltaa siihen, minkälaisia aineita sikiö äidin verenkierron myötä itseensä saa.

Tämä on tosiasia, joka tulisi tajuta mahdollisimman pian. Itse asiassa ymmärrysvaikeudet tämän faktan suhteen puhuvat juuri sen puolesta, että mm. neuvolatoiminta on hämärtänyt naisten käsitystä omasta vastuustaan raskauden aikana. Jos tuleva äiti vahingoittaa sikiötään juomalla, vastuussa tässä on viime kädessä vain ja ainoastaan tuleva äiti itse.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyllä, Suomessa vuosittain. Ylen Teksti-TV:ssä oli 2.9.2006 lyhyt juttu sikiövaurioista, jossa todellakin puhutaan tuhannesta lapsesta."

Tuhat on vähän eri asia kuin 600-650 tuhatta niin kuin ensin kirjoitettiin...

Anonyymi kirjoitti...

"Tuhat on vähän eri asia kuin 600-650 tuhatta niin kuin ensin kirjoitettiin..."

Pahoittelen tapahtunutta väärinymmärrystä. Kirjoitin: "vuositasolla noussut noin 600-650 tuhanteen"

Jokainen tietysti ymmärtää tuon miten haluaa. Mielestäni on kuitenkin kohtuullisen selvää, vaikka olisin voinut ilmoittaa luvut tarkemminkin, että kyse on kuudestasadasta - kuudestasadastaviidestäkymmenestä.

Alle minuutissa olisi esim. googlen avulle saanut selville suuruusluokan kuinka monta lasta Suomessa vuosittain syntyy. Pienellä lisävaivalla olisi saanut selville kuinka monella vuosittain syntyneellä on alkoholin aiheuttama vaurio.

turha jätkä kirjoitti...

"Kantani perustana oleva ajatus, että "miten voimme vähentää sikiövaurioita?" on kuitenkin paljon tärkeämpi kysymys kuin "miten voimme rankaista päihdeäitejä?""

Olen tuosta Anna aivan samaa mieltä. Ei pakkohoito ole mikään itseisarvo. Jos on niin, että muilla tavoilla ihmisten auttaminen onnistuu/onnistuisi paremmin, niin siitä sitten vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Puolet EU-kansalaisista ei tajua alkoholin vaaraa sikiölle

Ranskalaislääkäri Denis Lamblin sanoo, että alkoholin käyttö raskauden aikana on suurin syy lasten sosiaalisiin ongelmiin ja ei-perinnöllisiin kehityshäiriöihin. Lamblin puhui alkoholiasiantuntijoiden Bridging the Gap -konferenssissa Helsingissä tiistaina.

EU-maiden vastasyntyneistä kolmella prosentilla arvioidaan olevan alkoholin aiheuttamia kehityshäiriöitä. Esimerkiksi Ranskassa näitä lapsia syntyy vuosittain 6000.

http://www.hs.fi/tulosta/1135223137549

----------------------------------

Euroopassa syntyy vuosittain tuhansia alkoholin vammauttamia lapsia

Puolet eurooppalaisista ajattelee, että vain liiallinen alkoholinkäyttö voi vahingoittaa sikiötä. Turvallista alarajaa ei kuitenkaan ole.

Alkoholiin liittyviä asioita hoitava ranskalainen asianajaja Benoit Titran sanoo, että Euroopassa elää noin kolme miljoonaa alkoholista aivovaurion jo sikiönä saanutta ihmistä.

– Uusia syntyy joka vuosi noin 45000, Titran laskeskelee.

Ranskalaisista naisista 40 prosenttia juo alkoholia raskauden aikana. Vain noin neljännes raskauksia hoitaneista lääkäreistä kertoi potilailleen aiemmin alkoholin vaaroista.

Etelä-Suomen Sanomat näköislehti 22.11.2006

Anonyymi kirjoitti...

Tähän asti pitänyt EU:ta kohtuullisen fiksuna systeeminä, mutta kun kielsi varoitukset viinapulloista (jotka Suomi jo ehti niihin laittaa), niin alkaa epäilyttää.
Tässäkin ketjussa on monta puheenvuoroa, kuinka AIKUISTA ihmistä pitää ymmärtää ja suojella. Moni jättää ajattelematta (koska se on aivan liian surullista) sitä tosiasiaa, joka tuollaisen lapsen eteen lyödään joka ikinen aamu hänen katsoessaan peilistä vääristyneitä kasvojaan ja kysyessään yhä uudelleen, 'miksi sinä, minun oma äitini teit minulle tämän'.
Lapsi on todellinen vastuunkantaja, kun äiti eikä yhteiskunta siihen kykene!
Hävetkäämme!