Informaalin työvoiman haaste ay-liikkeelle

Terveisiä Durbanista, Etelä-Afrikasta! Kerran neljässä vuodessa järjestettävä sosiologian maailmankonferenssi oli nyt ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Viikon mittaisen tapahtuman ohjelmavihotkin olivat yhteensä 700 sivua, joten arvata saattaa, että paljon tärkeää jäi kuulematta. Jotain silti tarttui mukaan.

Yksi selvästi nousussa oleva teema tuntui olevan informaalin työn ja työntekijöiden tutkimus. Vaikka virallisen järjestelmän ulkopuolelle jäävä taloudellinen mikroyritteliäisyys onkin ensisijaisesti kehitysmaiden ilmiö, natsaa siitä käytävä keskustelu hyvin yhteen länsimaisten prekariaattiteemojen kanssa. Ja vaikka kyse onkin ”pimeästä” työstä, usein se linkittyy läheisesti viralliseen talouteen. Samaa työtä saatetaan muodollisesta statuksesta riippuen tehdä jopa samassa yrityksessä hyvin erilaisilla työehdoilla. Erilaisissa alihankintaketjuissa formaali ja informaali vaihtelevat ja monet työntekijät toimivat molemmilla sektoreilla joko vuorotellen tai samanaikaisesti. Siinä missä informaali työ on länsimaissa keskittynyt ennen muuta tietyille (naisten matalapalkka-) aloille, kehitysmaissa se on usein jakautunut sirpaleina kaikille talouden aloille.

Informaali sektori on ensisijaisesti köyhimpien ihmisten juttu. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa arvioidaan 30-40 % työvoimasta olevan virallisen työn ja siten usein myös virallisten tukijärjestelmien ulkopuolella. Heidän kuukausitulonsa ovat noin 50 euron luokkaa. Silti kyse on myös taloudellisesti merkittävästä asiasta: nämä köyhät ihmiset tekevät 8-12 % Etelä-Afrikan bruttokansantuotteesta. (Luvun ulkopuolelle on tavalliseen tapaan jätetty naisten kotityö, joka sekin sijoittuu informaalin puolelle.)

Suuri osa informaalin sektorinh työstä on muodoltaan mikroyrittäjyyttä. Nekin, jotka ovat jollakin toisella töissä, ovat usein muodollisesti itsenäisiä sopimusosapuolia. Näin nämä kaikkein pahiten poljetut työläiset jäävät usein ay-liikkeen tuen ulkopuolelle – esimerkiksi Bangladeshissa informaalin sektorin työntekijät eivät edes saa muodostaa ammattiliittoja. Monet tutkijat vaativatkin, että myös työn sosiologiassa pitäisi ”employee”-sanan sijaan käsitettä ”worker”. Olisiko se sitten suomeksi, että ay-liikkeen hellimästä ”palkansaajasta” siirryttäisiin taas puhumaan työläisistä tai ainakin työntekijöistä? Voiko käydä niin, että tulevaisuudessa yhä enemmän vain maailman eliitti tekee palkkatyötä (Richard Floridan ”Luova luokka”), kun taas rahvaan työt ovat yhä useammin muodoltaan yrittäjämäistä tai osittain informaalin piirissä?